Maailman suurimmat ja pienimmät jouset

Mikä on maailman suurin ja mikä pienin jousi?

Jos määritellään ensin, että koko tarkoittaa pituutta, niin pisimmät jouset löytyvät Etelä-Amerikasta. Vaikka mantereen jousien pituuksissa on vaihtelua vaikka kuinka paljon, niin keskimäärin maailman pisimmät jouset löytyvät Bolivian Sirionójen keskuudesta. Holmbergin (1950, 30) mukaan jousien pituudet ovat keskimäärin 2,1–2,7 metriä, pisin yksilö oli 2,9 metriä. Tosin, Métraux (1946, 230) mainitsee jopa 3,6 metrin pituisen jousen. Eri asia on sitten se, että ovatko yli kolmemetriset jouset olleet oikeasti aktiivikäytössä.

Japanilaiset yumit ovat myös pitkiä, keskimäärin reilusti yli kaksi metriä. Pisimmät Hassun-nobi -jouset olivat pituudeltaan 245 senttimetriä (Onuma 1993).

Lyhyitä jousia löytyy esimerkiksi Pohjois-Amerikan länsirannikon intiaaniheimojen keskuudesta. Allely (1992, 166) mainitsee 76 senttimetrin pituisen jännejousen. Monet jouset olivatkin alle metrin pituisia. Lisäksi alle metrisiä jousia löytyy Pohjois-Amerikan arktisilta alueilta. Lyhyitä jousia käytettiin myös Afrikassa. Esimerkiksi Kongon alueen Mbuti-jouset olivat lyhyitä, yksi esimerkkijousi oli pituudeltaan 84 senttiä (Grayson, French & O’Brien 2007, 147). Samoin eräs Kalaharin alueen bushman-jousi oli vain 79,3 senttmetriä pitkä (Grayson et al. 2007, 156). Wiethase (2007, 115) mainitsee 66 senttimetrin pituisen jousen.

Maailman pienimmät jouset löytyvät bushmanien keskuudesta. Schapera (1927, 116) kuvailee luusta tehdyn, noin 10 senttimetriä pitkän jousen. Wiethase (2007, 32–33) esittelee kolme pikkuruista bushman-jousta, joiden pituudet ovat 13–16 senttimetriä. Jousesta ammuttiin hyvin pieniä nuolia, jotka olivat oletettavasti käsitelty myrkyllä, heimosta riippuen. Jousi oli vain miesten varuste. Jousen käyttötarkoituksesta ei ole varmuutta mutta oletettavasti kyse oli pikemminkin rituaaliaseesta kuin todelliseen käyttöön tarkoitettu ase.

Jos taas jousen leveys on ratkaisevaa, niin leveimmät jouset löytynevät Andamaaneilta. Esimerkiksi Pohjois-Andamaanien tyypillinen chokioda-jousi oli keskimäärin noin 80 millimetriä leveä. Etelä-Andamaaneilta on tiedossa lisäksi yksi karamada-jousi, jonka leveys on peräti 103 millimetriä. Hyvin kapeista jousista minulla ei sitten olekaan tietoa mutta voisi olettaa, että bushmanien jouset olivat lyhyyden lisäksi hyvin kapeita.

Mielestäni kaikki alle 20cm jouset alkavat olemaan jo vähän siinä rajalla että vedetäänkö tässä nyt valkonaamaa nenästä?
Myrkkynuoli on aina myrkkynuoli. Ihan sama millä sen ampuu.

Inuittien keskuudessa lapsille tehtiin noita 10-15cm jousia ihan samoista välineistä kuin aikuistenkin. Täysin toiminta kuntoisia. Idea oli että lapset samaistuvat aikuisten puuhiin sitten kunhan kasvavat. Nukeille ja tehtiin koko setti ihan hylkeen nahka sadetakista jopa pieniin uluihin sekä rasvalampuihin jotta nukke kodissakin on oma valonsa.

Tuo alin jousi on tehty kahdesta palasta niinkuin usea aikuistenkin vermet.

Kuvat Tanskan kansallismuseosta.

Mikä on lyhyin tunnettu aktiivikäytössä ollut jousi, jos jätetään nuo mainitsemani mikrojouset sekä Miken mainitsemat lastenjouset pois laskuista? Löytyykö Pohjois-Amerikasta vielä lyhyempiä kuin Afrikasta?

Laitetaan tähän väliin vakavaan aiheeseen pari kevennystä jättiläisjousista…


Ennekuin näistä vermeistä saadaan muuta tietoa niin minun kirjoissani putoavat ihan samaan kategoriaan.
Mistä me tiedämmä onko inuiittien lapset ihan tosissaan jopa jotain täkäläsitä lokkia noilla kin yrittäneet.
Ihan sama voi olla noissa busmannien välineillä. Lapsille tehty jotta oppivat isiensä tavoille. Mykkyä mukaan niin oppivatpahan olemaan?

Näistä mikrojousista mainittiin erityisesti, että ne eivät olleet lapsille, vaan jousi ja nuolet oli vain aikuisten miesten käytössä. Käyttötarkoituksesta ei ollut täyttä varmuutta mutta niitä käytettiin ainakin osittain rituaalijousina, mikä tarkoitti esimerkiksi sitä, että nuoli ammuttiin vihollisen suuntaan ja se toi vertauskuvallisesti viholliselle kuoleman. Nuolien myrkyttäminen viittaa myös johonkin muuhunkin käyttöön. Hyvinkin mahdollista, että valkonaamoille ei ihan kaikkea ole paljastettu.

Muutamassa lähteessä käytetään termiä der Buschmannrevolver, joka viittaa kovasti siihen, että kyse oli myös aseesta. Tuollainen voi olla ihan toimiva 2-5 metrin etäisyyksiltä, esimerkiksi. Mikrojousesta ammuttu tappavan myrkyllinen mikronuoli, joka riittää läpäisemään ihon on ihan käypäinen ase, luullakseni.

Muutamassa saksankielisessä lähteessä on näistä enemmän tietoa - pari lähdettä on, yksi puuttuu. Pitäisi joskus ehtiä tavaamaan ne pahoin ruostuneella saksan taidottomuudellani.