Taannoin lohkomiani vuorijalavia rupesin veistelemään ohuempaan kuosiin. Helpostihan se nyt sujuu, kun märkää puuta on lysti työstää. Vaan tuli sitten tenkkapoo: olen ymmärtänyt, että jalavan sydänpuu olisi erinomaista vatsapuolen puristusta kestämään, olennaisesti parempaa kuin pintapuu. Näissä staaveissa nyt on vaan yli tuuma mantopuuta kolmessa vuosilustossa, jolloinka järjellisille vahvuuksille päästessä sydänpuu on muisto vain (ja aromi savustimessa).
Kuvan laatu taas mitä sattuu , mutta oikealla on sydänpuoli, jota on vähän enempikin kuin tuo neljä tässä valossa erottuvaa lustoa. Kannattaisikohan jättää nuo staavit vielä niin paksuiksi, että päällimmäisen selkäluston poistamisella saisi tulevan jousen vatsaan sydänpuuta? Tai poistaisinko sen pintakerroksen heti tuoreeltaan?
Entä tuollainen elb-mallinen pyöreähkö poikkileikkaus vuorijalavan kyseessä ollen? Sellaiseen jouseen jäisi paraimmillaan vajaa sentti sydänpuuta.
Sitten mietin, että rupeaisinko vielä entistäkin ahneemmaksi ja vetäisisin pari tällaista halasta vielä kerran halki…
Ainoa yli 100-paunainen jousi, jonka olen tehnyt, syntyi nuorehkosta, hyväkasvuisesta vuorijalavasta, eikä jousen vatsaan jäänyt hituakaan sydänpuuta. Jousi piti muotonsa paremmin kuin mikään jalavasta tekemäni jousi. Sydänpuiset jalavat ovat minulla myötäkäyristyneet ihan siinä missä mantoiset, laajemmalla otannalla.
Pintapuu kelpaa oikein hyvin. Jos puristusvahvuutta haluaa vatsaan, voi sen paahtaa. Näin tekee yli 100 paunasta jousta nettorefleksillä.
En henk koht pidä sydänpuuta sen parempana, hieman kauniimpana vain.
Viimeisin vuorijalava minkä tänne postasinkin, otti vain muutama senttiä settiä 120 paunassa, mutta mikä sen kohtaloksi koitui ja suurimpana ongelmana pidänkin, on ns.“pin knotit” eli pikku oksankohdat. Niistä repää selkä, vaikka vetolujaa puuta vuorijalava onkin.
Jos on puhdasta puuta ja vieläpä paksuja lustoja, niin vatsan paahtamalla vuorijalava on aika huippumatskua. Ehkäpä oma lemppari yksipuiseen jouseen tätä nykyä.
Itse valitsisin ehdottomasti sen vaihtoehdon, jossa selkä on suoraan kuoren alta. Jos kuori lähti nätisti pois, kuten se tuoreena lähtee, niin varsinkin jalavan selkä on heti kuoren alta kauniin uurteinen. Lisäksi selkä tummuu kuivuessaan jonkin verran erottuen selvästi muusta puusta. Jokin kemiallinen reaktio lienee kyseessä. Jos kaivat uloimman luston pois, niin eipä jousta sen jälkeen enää erota lankkujousesta. Väriä vatsaan saa paahtamalla.
, mutta oikealla on sydänpuoli, jota on vähän enempikin kuin tuo neljä tässä valossa erottuvaa lustoa. Kannattaisikohan jättää nuo staavit vielä niin paksuiksi, että päällimmäisen selkäluston poistamisella saisi tulevan jousen vatsaan sydänpuuta? Tai poistaisinko sen pintakerroksen heti tuoreeltaan?
