Pari sanaa minäkin… Uutisoitavan alan terminologia on tietenkin oma alueensa ja osaavan toimittajan pitäisi tarpeen mukaan haastattelussa varmistua, että on ne ymmärtänyt oikein. Selkeät asiavirheet, joita toimittaja on muistiinpanoistaan huolimatta kirjoittanut julkaisuun, harmittavat eniten. Näin tuppaa käymään, jos/kun haastateltava ei ole saanut syystä tai toisesta juttua esiluettavaksi. Pieniä lapsuksia nyt aina tulee kiireessä muutenkin. Meillä Riihimäellä oli takavuosina yksi pitkän linjan toimittaja, joka vielä eläkepäivilläänkin teki urheilu-uutisia Aamupostiin ja jolta aika usein tuli “omavaltaisia tulkintoja” eli asiavirheitä haastatteluista lehteen. Muistiinpanoja hän kyllä teki, jotka omin silmin nähtynä olivat melko ylimalkaisia ja varmaan siksi niiden tulkinta puhtaaksikirjoitusvaiheessa sitten tuotti mitä sattui. Ko. lehden nykytoimitus saa kyllä kiitettävän arvosanan jutuistaan.
Ehdottomasti kannattaa vaatia juttu esiluettavakseen, sen myötä kun säästytään monelta parulta. Itse asiassa, se pitäisi nykyistä selvemmin ymmärtää lehtijutun tekemisen prosessin osaksi: juttu pitäisi työstää loppuun asti eikä jättää vain haastattelun tai “suullisen sopimisen” varaan. Jos olennaisia asiavirheitä ilmenee, niin nehän on havaitessa korjattava jo journalistisen ohjeen mukaan. Esiluennassa ja digilehdissä tämä muokkaileminen on erityisen helppoa, valmiissa printissä taatusti vaivalloisempaa. Mitä tulee terminologiaan, niin erikoisalan osaaja voi tietenkin elää hamaan loppuunsa saakka sinisilmäisenä ja kuvitella, että toimittaja on ymmärtänyt alan terminologian oikein. Se, että onko tällainen luottaminen viisasta, on jo eri asia. Siis: jos haluatte asiat prikulleen, niin vaatikaa esilukemista ja hoitakaa prosessi loppuun asti toimittajan kanssa. Muuten saatte olla kyllä oikessa, mutta myös tyytymättömiä!