Jatketaas lylystä. Poimin äskettäin vertailun vuoksi yhden lylyisen kuusen oksan. Tuo kepakko on 33 milliä leveä ja lustot keskimäärin 1 mm, ohuimmillaan alle millin. Jos runkopuuhun vertaa, niin ihan eri näköistä. Mutta onko näissä (oksa- ja runkopuissa) sitten ominaisuuksiensa puolesta suurempia eroja?
Ylempi kuva on oksaa, alempi runkoa (viime talvelta).
Hyvä kysymys, johon ei varmaan helppoa vastausta ole. Voisi kuitenkin ajatella, että lyly on lylyä, ja varmasti kevät- ja kesäpuun suhteellakin on merkitystä. Kuusen oksat ovat kuitenkin aika pieniä ja oksaisia ja tuosta kun sahaa lylysiivun, niin ei siitä kovin isoa käyttökelpoista palikkaa saa. Testiä vain, niin sillä se selviää.
En saa kuvasta kovin hyvin selvää. Ovatko tuossa alemmassa rungossa olevat valkeat raidat vuosirenkaita vai “valkoista” ts. valkoista kasvua, jossa on vuosirenkaita?
Jos et ole enemmälti touhunnut lylyn kanssa, niin laitanpa tähän sinulle omaan kokemukseen perustuvia havaintoja.
Isojen kuusten suurissa alaoksissa on aina lylyä. Siitä, mikä sen laatu on ei ole kokemusta, kun täällä ei niin isoja kuusia oikein kasva. Runkopuussa lylyn laatuun vaikuttaa kasvupaikka, mutta ei millään mystisellä tavalla. Jos se kasvaa esim. jängän laidassa, niin se helposti kasvaa väliin valkoista puuta. Tämä näkyy eripaksuisina raitoina muuten punertavan lylykasvuston välissä. Valkoiset raidat johtuvat siitä, että puu ei kasva enää lylyä. Tämä tarkoittaa, että puu on suoristunut riittävästi, eikä tarvitse enää puristuslujaa tylppysolukkoa kompensaatioon. Oma teoria on se, että jänkä ei kasvuympäristönä anna riittävää tukea, vaan kun puu kasvaa, se kallistuu massan vuosi aina uudestaan ja lylyn kasvu alkaa uudestaan. Tämä on oma teoriani, Niin tai näin, niin kaikissa jängänlaidoilta ottamissani lylypuissa on ollut raitaisuutta. Jos puhtaan lylyosan paksuus on riittävä vatsaosan tekemiseen, niin tuo raita ei haittaa. Usein se menee juuri pahimmoilleen. Valkoista puuta ei saa jouseen jäädä, koska se on aivan erilaista ominaisuuksiltaan kuin lyly. Usein se aiheuttaa valmiissa jousessa reipasta myötäkäyristymistä. Paras lyly on ollut puussa, joka on kallistunut riittävästi ja kasvaa tukevalla maalla. Valon suhteen tasainen kasvupaikka ehkäisee kasvun kiertymistä. Tämä kiertyminen on jousenteon kannalta haitallista. Kiertymisen näkee kuoresta. Parasta lylyä on sellainen, missä punainen osa on paksu, ja symmetrisesti puun keskilinjan molemmin puolin koko aiotun aihion matkalta. Usein laadultaan paras lyly on ollut puussa, kun pihka “kellastaa” puun kuoren silmin havaittavasti. Kun teet jousen vatsaosan, niin on tärkeää irrottaa lyly siten, että jousen keskilinja ja puun keskilinja ovat samat. Muuten sinulla jousi venkoilee ilman kosteuden mukaan. Kun osa on symmetrinen, niin se vaikuttaa siten, että jousi käyristyy ilman kosteuden suhteen. Hyvään lylyyn tämä kosteus vaikuttaa merkittävästi ja se pitää ottaa huomioon. Ei siis ole pelkkää hifistelyä. Minulla on talossa räystäällä kattovasan ulkopuolisen osan mitta 80 senttiä. Siinä on kuusen lylyä koko matkalta. Kesällä lylyn pää irvistää 5-10 senttiä, talvella se on tasalla. Kun halkaiset moottorisahalla varsinkin isompaa runkoa, niin aloita sahaaminen keskeltä ja jätä päät kiinni. Isossa puussa on sisällä kovat jännitykset. Kun olet saanut rungon halki pl. mainitut päät, niin sahaa latvapää poikki. Tuo lyly “laukeaa” muutoin hallitsemattomasti ja siinä saattaa tulla vahinko. Jos tyvipää ei laukea itsestään halki, niin voit sahata sen jos materiaalia on riittävästi. Jos on tiukkaa, niin sitten halkaise loppuun vaikka kiilalla.
Kuusen oksapuu on täysin eri ainetta kuin kuusen runkopuu, ja alapuoleltaan lylyä. Kuusen oksapuun tiheys ja kovuus vastaa kovia lehtipuita.
Professori Pentti Hakkila julkaisi 1980-luvun lopulla liki kryptisen kuuloisen tutkimuksen Utilization of Residual Forest Biomass, joka käsittelee lähinnä havupuiden oksa- ja juuripuun ominaisuuksia ja käyttösovelluksia. Hakkila suoritti kuusenoksanäytteiden mittauksia. Kuusenoksan kuiva-tuoretiheys on 500 - 540 kg / m3, eli noin 40 % runkopuuta suurempi. Kuusenoksan tyvien kuiva-tuoretiheys on poskettomat 800 - 890 kg / m3 eli syreeniä ja orapihlajaa korkeampi.
Kuusenoksien yläpinta on vastakkaispuuta, jonka tiheys on sekin lähes 500 kg / m3 ja vetolujuus korkea - aivan eri kaliiperin puuta kuin runkotauhka.
Harmi kun en ole kotona jotta voisin näppäistä kuvan, mutta keräsin aikoinaan erään pitkästi yli 100-vuotiaan, alas asti oksavan kuusen parhaita alaoksia jousipuuksi. Todella timmipuiset aihiot vetivät itsensä kymmenien senttien sivubumerangille, vaikka kuinka olin leikannut aihiot niin, että lylypuolisko tuli kokonaan ja mahdollisimman hyvin keskitetysti mukaan. Kokeilin sitten, josko puiden uudelleenkostuttaminen oikaisi nuolisuorana kerätyt puut ennalleen. tai edes käyttökelpoisiksi. Ei oikaissut.
Shit! En väsyneenä lukenut Markuksen viestiä tarpeeksi huolella: oli siis lylykuusen oksista kyse. No, edellä mainittu pätee, paitsi sen runkopuun tauhkaisuuden osalta.
Ylempi kuva on siis isosta ja vanhasta kuusesta otettu alaoksa ja alempi kuva pienen, vinossa kasvaneen kuusen runko ja kyse näiden lylystä.
Sellainen kutina noista jäi, että oksapuu olisi enemmän taipuisampaa ja lehtipuumaisempaa kun taas runkopuu olisi enemmän hauraampaa, kovempaa ja jäykempää, ja kyse nyt siis yksin lylystä. Kokemus rajoittuu kyllä vasta yhteen kuusen oksaan, runkoja on tullut kaadettua enemmän. Tyhmästä mokasta meni taas tuo ensimmäinen, välillä sitä on niin keleen kärsimätön. Nyt uutta innostusta odotellessa…
