Käväsin huvikseni kirpputorilla kattelemassa kamoja ja löysin kiinnostava kirjan. Vanhalta näytti ja on näköjään 50-luvulla painettu nuorten partiokirja, missä puhutaan jonkin verran jousista ja kolkkapojista. Pitää lukasta vielä enemmän, mutta kiinnostavaa kuitenkin.
2 tykkäystä
Hihihi:
“Sopivin jousipuu on kataja”
ja
“Nuolet veistetään kuusipuusta”.
Otetaan kaikista suomalaisista jousipuista se, joka kaikista useimmin / varmimmin pärähtää kappaleiksi normaalissa käytössä ilman mitään ennakkovaroitusta, ja kaikista suomalaisista nuolipuista se, joka ei kestä minkään valtakunnan maastoammuntaa saati metsästystä katkeamatta pienimmistäkin iskuista.
Vaan sellainen oli suomalainen leikkikaluperinne. Leikkikalullahan on täysin eri vaatimukset kuin työkalu-aseella.
Jokseenkin vaihtelee kun on mainittu pihlaja nuolia kanssa. Taisin nähdä myös männyn pariin kertaa aikasemmin mainittu. Mutta tää kirja vaihtelee vähä väliä ohjeiden kanssa, ym. Pitää lukee vähän tarkemmin. Tossa ei ainakaa mainittu kuivauksesta. Ei kataja paha oo, vaa tarvii taitolajinsa sillain. En puolestele tätä ny sillain, mutta kiinnostava kuitenki.
Leluperinteessähän puita ei kuivailtu, vaan kataja haettiin kedolta, vuoltiin karkeasti muotoonsa ja jänteelle vaan. Juuri siinä formaatissa kataja toimiikin paremmin kuin mikään muu suomalainen puu. Heitto on olematon ja elinikä lyhyt, mutta kuten todettua, se ei ole ongelma leikkikalujen tapauksessa.
Mitä tässä nyt olen 36 vuotta jousia tehnyt ja muiden jousentekijöiden kanssa viimeiset 26 vuotta tusannut, niin pelkästään se osaavien jousentekijöiden taidolla tekemien katajousien lista, jossa katajajousi yhtäkkiä kesken vedon hajoaa annospaloiksi, on pitkä kuin mikä. Ei mikään toinen puu yllä samaan. Kun kovimmiltakin katajaproponenteilta kysyy, että mitä sille ja sille tolkuttoman hyvälle katajajouselle kuuluu, on lyhyenvaimea vastaus: se hajosi.
Viimeinen niitti katajan statukselle (ainoana) oikeana jousipuuna tulee siitä, että (esi-)historialliset katajajouset ovat harvassa kuin kanan hampaat. Siinä on mojova kontrasti tähän meikäläiseen (ja ruotsalaiseen) lelujousiperinteeseen.
3 tykkäystä
Niinpä, tuohan oli puukonkäsittelyharjoitus, ei jousentekoharjoitus.
Omat lapsuuden ensimmäisen “jouset” olivat tietenkin katajaisia, sellaisista sormen paksuisista oksista tehtyjä. Mistä lie katajajousikirjallisuus alkunsa saanut, tai sitten on ties kuinka vanhaa kansanperinnettä.
Setonin “Kaksi partiopoikaa” on ihan eri tasolla näissä ei-jousenteko-oppaissa, joissa opastetaan jousen veistäminen. Mökillä luin sen ensimmäisen kerran ja oli kyllä kuin parasta jännitysromaania olisi lukenut, varsinkin jousenteko-osio.
Setonin kirjan alkuperäinen nimi on ”Two Little Savages”, joka mielestäni kuvaa sisältöä paljon osuvammin. Se on mainio teos!
Kirjan nimen kääntäjällä oli noin 100 vuotta sitten hankala tehtävä, sillä savagelle ei ole hyvää suomalaista vastinetta tähän kohtaan, mutta kyllähän “partiopoika” on niin viden kaukana villi-ihmisestä ettei tosikaan. Niinpä kirjan suomenkielinen nimi on silkkaa pahoinpitelyä Setonin alkuperäisteosta kohtaan.
1 tykkäys
En ihan ymmärrä. Kirjan taustalla on Setonin perustama erähenkinen kerho Woodcraft Indians. Setonilla oli myös rooli partioliikkeen perustamisessa. Kirja kertoo kahdesta pojasta, jotka elävät partiohenkistä lomaa seikkaillen, intiaanien elämäntapaa ihannoiden. Mikä muukaan olisi voinut olla suomenkielinen nimi kuin “Kaksi partiopoikaa”? Sana savage ei tosiaan oikein käänny suomeksi kirjan hengen mukaisesti, kun kirja ei oikeastaan mitenkään liity “villi-ihmisiin”.
Tuomon kanssa voi luottaa siihen, että sanoista tulee vänkäämistä.
Jos Seton olisi halunnut tuoda kirjansa nimessä esille partiopojat, olisi hän antanut kirjan nimeksi Two Little Boy Scouts tms. Vaan ei antanut. Seton valitsi termin Savages. Seton halusi siis tässä kirjassa tuoda nimeä myöten esille kirjan päähenkilöiden villi-ihmisyyden. Sillä ei ole mitään merkitystä, tekivätkö pojat kirjassa partiotyyppisiä juttuja vai eivät.
Kukaan ulkopuolinen ei saa määritellä taideteoksen nimeä. Tämä on kenelle tahansa luovan työn tekijälle pyhä itsestäänselvyys. Se, että sinä yrität määritellä, kertoo että me emme todellakaan voi ymmärtää toisiamme.
No ei olisi, koska koko partiota ei ollut vielä perustettu silloin kun Seton kirjansa kirjoitti. Vaikka päähenkilöt eivät “villi-ihmisiä” olleetkaan, vaan tavallisia, fiksuja, valkoihoisia poikia, jotka halusivat elää kuin villi-ihmiset – siitä nimi, siksi nimessä on lisänä määrite “little”, näin siis minun käsitykseni mukaan.
En minä sanoista halua vängätä, vaan asioista keskustella. Kysyn, jos en ymmärrä.
Sanoo hän, jonka mielestä “kirjan suomenkielinen nimi on silkkaa pahoinpitelyä Setonin alkuperäisteosta kohtaan”. Ei tarvitse määritellä, vaan ymmärtää, miksi jokin valinta on tehty.
1 tykkäys
Aika pitkään amerindeistä käytettiin nimitystä “savage” vanhan uskomuksen mukaan, eiväthän he voineet olla muuta kun eivät puhuneet edes englantia, jos näin niin “savage” pitäisi tulkita “intiaani”. Toinen mahdollisuus on että tuo pitäisi tulkita “elävät kuten villit”, ei sillä ole paljon merkitystä muuten kuin, että kirjaimellisesti sitä ei ole tarkoitettu otettavaksi. Kun kääntäjä ei muuta keksinyt niin antoi nimen, joka edes antaa viitettä mistä on kyse. Ei siitä kyllä monta jäätynyttä hernettä kannata sieraimiin vetää.
Muistaakseni Setonilla ja englantilaisella herra Baden-Powelilla oli vääntöä siitä millä meiningillä partioliike tulisi perustaa. Baden-powelin militaristinen linja voitti Setonin alkuasukkaiden sympatisoinnin ja Seton erosi lopulta koko liikkeestä.