'Kolkkapojan kirja'

Käväsin huvikseni kirpputorilla kattelemassa kamoja ja löysin kiinnostava kirjan. Vanhalta näytti ja on näköjään 50-luvulla painettu nuorten partiokirja, missä puhutaan jonkin verran jousista ja kolkkapojista. Pitää lukasta vielä enemmän, mutta kiinnostavaa kuitenkin.

2 tykkäystä

Hihihi:

“Sopivin jousipuu on kataja”
ja
“Nuolet veistetään kuusipuusta”.

Otetaan kaikista suomalaisista jousipuista se, joka kaikista useimmin / varmimmin pärähtää kappaleiksi normaalissa käytössä ilman mitään ennakkovaroitusta, ja kaikista suomalaisista nuolipuista se, joka ei kestä minkään valtakunnan maastoammuntaa saati metsästystä katkeamatta pienimmistäkin iskuista.

Vaan sellainen oli suomalainen leikkikaluperinne. Leikkikalullahan on täysin eri vaatimukset kuin työkalu-aseella.

Jokseenkin vaihtelee kun on mainittu pihlaja nuolia kanssa. Taisin nähdä myös männyn pariin kertaa aikasemmin mainittu. Mutta tää kirja vaihtelee vähä väliä ohjeiden kanssa, ym. Pitää lukee vähän tarkemmin. Tossa ei ainakaa mainittu kuivauksesta. Ei kataja paha oo, vaa tarvii taitolajinsa sillain. En puolestele tätä ny sillain, mutta kiinnostava kuitenki.

Leluperinteessähän puita ei kuivailtu, vaan kataja haettiin kedolta, vuoltiin karkeasti muotoonsa ja jänteelle vaan. Juuri siinä formaatissa kataja toimiikin paremmin kuin mikään muu suomalainen puu. Heitto on olematon ja elinikä lyhyt, mutta kuten todettua, se ei ole ongelma leikkikalujen tapauksessa.

Mitä tässä nyt olen 36 vuotta jousia tehnyt ja muiden jousentekijöiden kanssa viimeiset 26 vuotta tusannut, niin pelkästään se osaavien jousentekijöiden taidolla tekemien katajousien lista, jossa katajajousi yhtäkkiä kesken vedon hajoaa annospaloiksi, on pitkä kuin mikä. Ei mikään toinen puu yllä samaan. Kun kovimmiltakin katajaproponenteilta kysyy, että mitä sille ja sille tolkuttoman hyvälle katajajouselle kuuluu, on lyhyenvaimea vastaus: se hajosi.

Viimeinen niitti katajan statukselle (ainoana) oikeana jousipuuna tulee siitä, että (esi-)historialliset katajajouset ovat harvassa kuin kanan hampaat. Siinä on mojova kontrasti tähän meikäläiseen (ja ruotsalaiseen) lelujousiperinteeseen.

3 tykkäystä

Niinpä, tuohan oli puukonkäsittelyharjoitus, ei jousentekoharjoitus.

Omat lapsuuden ensimmäisen “jouset” olivat tietenkin katajaisia, sellaisista sormen paksuisista oksista tehtyjä. Mistä lie katajajousikirjallisuus alkunsa saanut, tai sitten on ties kuinka vanhaa kansanperinnettä.

Setonin “Kaksi partiopoikaa” on ihan eri tasolla näissä ei-jousenteko-oppaissa, joissa opastetaan jousen veistäminen. Mökillä luin sen ensimmäisen kerran ja oli kyllä kuin parasta jännitysromaania olisi lukenut, varsinkin jousenteko-osio.