Koivuntuohiterva

Löytyyköhän mistään kaupallisesti tököttiä, koivuntuohitervaa? Netistä löytyy kyllä ohjeita tökötin valmistamiseksi, eikä tuon periaatteessa pitäisi olla vaikea prosessi. Juuri nyt ei ole tarvetta mutta hyvä varautua kesään, kiva olisi kyllä valmistamista kokeilla sekä käyttää tököttiä esimerkiksi nuolien tekemisessä. Joten, onko kellään erityisiä, hyviä tai huonoja kokemuksia ja neuvoja tökötin valmistamiseksi?

Koivutervaa, pyroleum betulae, myytiin yleisesti apteekeissa vielä 20 vuotta sitten. Monografiaa ei enää löydy Euroopan farmakopeasta joten sen lääkinnällinen käyttö on nykyään nolla. Jos älyttömän hyvä tuuri käy niin jostain pikkuapteekista saattaa löytyä pölyinen pullo vanhaa tököttiä. Mä olen pistänyt pari kuukautta sitten apteekkariliiton sivuille ilmoituksen että ostan pois vanhat varastot. Ei vastauksia.

Loppukesästä koetin tehdä koivuntuohitervaa. Pakkasin hernekeittopurkin täyteen tuohta, paino kannen päälle ja nuotioon. Neljän tunnin tulillaolon jälkeen tarkastin saantia: kansi ei ollut riittävän tiivis ja muodostuneet kaasut paloivat reippaalla liekillä polttaen yläosan tuohet, sanotaan puoleenväliin purkkia. Pohjalla ei ollut nestemäistä pikeä juuri lainkaan, puolisen teelusikallista sain purkin pohjalta kaavittua.

Ensi kesänä uusi yritys. Tiukempi kansi, pieni reikä pitää kyllä jättää etteivät muodostuvat kaasut posauta purkkia maata kiertävälle radalle.

Harmi, ettei onnistunut. Sijoititko tuohilla täytetyn hernekeittopurkin johonkin toiseen astiaan vai mikä tuo isompi astia on, jossa on sanka? Googlella kun etsii termeillä “birch tar”, niin johan löytyy materiaalia. Periaate näyttäisi olevan, että tuohet laitetaan tiiviiseen astiaan, reikä pohjalle ja alle toinen astia, johon tökötti valuu. Tuohiastiaa kuummennetaan, jotta tökötti saadaan uutettua tuohesta. Joissakin ohjeissa käytetään metalliastiaa, toisissa keraamisia kukkaruukkuja - kumpi parempi? Kolmen litran vanhan metallisen maalipöntön saa ainakin tiiviisti kiinni, joten se voisi olla kätevin astia tuohille.

Joo tossa isommassa on pajunkuoria kiehumassa lehtipuuntuhkavedessä (leppää, raitaa ja koivuntuhkaa ja sadevettä, suhde 50:50) ja hernekeittopurkki jossain tuolla alla nuotiossa. Ensisijainen tavoite oli muokata pajunkuorta pehmeämmäksi ja viime hetkellä keksin laittaa tuohet samaan nuotioon. Pajunkuoresta tulikin pehmeää ja helposti muokattavaa mutta myös haurasta. Taka-Hikiällä Mikke neuvoikin tekemään niin että voi kyllä keittää mutta kuoret pataan vasta jäähtyneeseen liuokseen ja liotus min. 24 tuntia, mieluummin pari kolme vrk.

Purkki missä saa kannen tiiviisti kiinni on varmasti oikea valinta. Lisäksi pakkaisin purkin mahdollisimman täyteen ettei ilmalle olisi oikein tilaakaan. Ja kyllä mä taidan pienen reiän tehdä kanteenkin, pohjan reikä jos menee tukkoon niin homma saattaa olla vaarallista.

Tuohitervaa, samoin kuin ihan normi tervaakin, teen joka vuosi ja yleensä useamman kerran vuodessa. Käytän tököttiä liiman tekoon mutta paljon myös puu ja nahkavahojen lisukkeena. Helposti ja vaivattomasti se käy tuollaisesta kärähtäneestä vesiautomaatista napatussa painesäiliössä. Niitä on yleensä kevään tullen jätepisteillä, kun cityihmiset tulevat ihquilemaan mökkeihinsä, eivätkä osaa korjata niitä vesiautomaattejaan vaan hakevat oitis uuden.
Vesiautomaatin rosterisäiliö kestää lukuisia polttoja.

Ensin rojut pois säiliön sisältä, eli lähinnä tarkoittaa sitä kumista pussia ja säiliön kannen tiivisteitä. Kaikki palavat osat siis pois.

Perästä venttiili irti ja naputtelee vaikka rautakangella venttiilin reiän kohdan ulospäin kuperaksi. Tästä reiästä on tervan tarkoitus tipahdella keräysastiaan.


Tälläsessa säiliössä on hienoutena vielä tuo pulteilla tiukaan kiinni menevä kansi. Kannen tiivisteeksi kannattaa laittaa vielä palovillaa. Näin kannen saa täysin ilmatiiviiksi, eikä ole huolta siitä, että ilmaa pääsee säiliöön ja terva palaa savuna ilmaan.
Säiliö täyteen tuohta, jossa ei mielelllään saisi olla lainkaan pintakosteutta. Hyvää öljyisen tuntuista sitkeää tuohta kun käyttää niin saa reilusti tervaa.

Kun tuohet tai tervakset on tiukasti tungettu säiliöön, niin kansi kiinni. Polttotapoja on muitakin, mutta itse tykkään tällaiset pienet poltot tehdä ihan avotulella. Nuotiokehä ensin kivistä, jottei lämpö eikä tuli karkaa. Nuotion keskelle kaivetaan ensin kuoppa, johon upotetaan keräysastia. Tuollaisesta pienestä säiliöstä tulee yleensä hyvillä tuohila litran verran tuohitervaa.
Säiliö suoraan keräysastian päälle ja ympärille kannattaa tiivisteeksi vielä tampata vaikka savista hiekkaa. Rakoa ei saa olla, ettei keräysastiaan tipahteleva terva pääse palamaan.

Tulta perään! Poltellaan kolme-neljä tuntia nuotiota siten, että säiliö on nuotion sisällä, niin sivuilta kuin päältäkin.

Lopuksi antaa nuotion hiipua ja varovasti kaivellaan säiliö esiin. Täytyy varoa ettei kaada säiliötä ja töhri alla olevaa keräysastiassa odottelevaa tervaa.

Siellä sitä tuohitervaa kimmeltää.

Keräysastia ylös ja jatkojalostamaan tököttiä liimaksi, nahan ja puun kyllästysaineeksi, hyttyskarkotteeksi, lääkkeeksi jne.

4 tykkäystä

Noinhan se tulee tehdä. Sattuu vielä varastossa olemaan tommonen painesäiliö, tiesinhän että kyllä sille vielä käyttöä…

No niin, olipahan hyvä ohje! Pitää ottaa tuollainen painesäiliö talteen kun tulee seuraavan kerran vastaan. Olennaista on siis ilmatiiveys. Mites tuo liimaksi valmistaminen? Monissa ohjeissa mainitaan siivilöinti sekä paksummaksi hauduttelu.

Ilmatiiviys on ehdoton juttu. Happea jos saa, niin varmasti tervat palaa. Ja näin pienissä määrin tehtynä, se on koko satsi mennyttä samantien.
Liimaksi tehdään keittelemällä hiljaksiin terva varsinaiseksi tökötiksi. Pitää varoa ettei keittele liikaa, muuten tulee kuivuttuaan tosi haurasta tavaraa.
Koostumusta kannattaa testailla ainakin ensimmöisiä kertoja liimaa tehdessä, vähän väliä keittelyn aikana. Kastaa vaikka tikkua liemeen, antaa sen jäähtyä ja koittaa hartsiutuuko liiaksi vai jääkö liian pehmeäksi, sille välille jos jää, niin on hyvä.
Joukkoon sekoitan aina hienoa tuhkaa, joka estää liimaa kuivuessaan hartsiutumasta liiaksi.
Tikun ympärillä valmis liimapaakku säilyy mukavasti ja siitä on helppo sitä käyttää. Liimatessa lämmittää vaikka nuotiolla hiukan ja tökii sulaa liimaa liimattavaan kohtaan. Kostutetuilla sormillla sitten muotoillaan ja tasoitellaan liimattu kohta.

No hittolainen. Omat tervat!!! Ääretöntä. Tervanpoltolla ne monet ennen itsensä elättivät. Sitten ostivat paloviinaa, joivat ja kuolivat puukkopainissa. Tai fiksummat keräsivät tervanpoltolla matkarahat Ameriikkaan muuttaakseen. Tietty isot määrät väännetään tervahaudalla. Olen kerran sellaisen tekemisessä ollut mukana, mutta olin niin junnu että en enää muista siitä muuta kuin hajun.

Tervahauta-aikojen jälkeen tehtiin omiksi tarpeiksi tervaa monella tapaa. Yksi yleinen ja nyttemmin jo melkein unholaan jäänyt tapa oli pataterva. Siloiseen kallioon nakuteltiin kuoppa, ellei sellaista luonnonmuovaamana löytynyt. Kuopasta jatkuu alaspäin viettävä tervaura. Iso muurinpata täytetään tervaksilla tai jos tököttiä haluaa niin tuohilla. Tervakset/tuohet laitetaan pataan niin tiiviisti, että ne eivät sieltä putoa vaikka pata käännettään ylösalaisin.
Pata laitetaan nurinpäin kalliolle kuopan päälle ja reunat tilkitään savella. Uran päälle laakakiviä ja välit tilkitään huolella. Uran täytyy jatkua jonkin matkaa padan reunasta, ettei valuva terva syty tuleen. Sitten padan ympärille valkea ja aletaan ryyppäämään.

Nykyään suosituin tapa omaan käyttöön tehtäessä on tynnyriterva. Siinä saadaan jo aikalailla hautatervan veroista tavaraa ja tervahöyryistä saadaan terva myös talteen, toisin kuin tuolla edellä esittelemäläni tavalla. Se vaatii valutusputkiston jäähdytystä. Tervankusikin saadaan eroteltua kun valutusputkisto on fiksusti tehty.

Lainaan tätä vanhaa ketjua koska ei ole mieltä tehdä tähän aiheeseen uutta.

Tökötti nro kolme lähti tänään tislaukseen. Kahden ensimmäisen viritelmän kokemusten sekä Helsingin yliopiston kokeilun perusteella tein omat johtopäätökseni ja vaihdoin tislausastian 12 litran maalitörppöön ja käänsin koko homman ylösalaisin. Ensimmäisten kokeilujen kaasujen ohivirtaukset todennäköisesti vähensivät tökötin saantoa rajusti joten siihen piti puuttua. Kansi alaspäin käännetty maalitörppö oli kuin olikin hyvä tislaus astia. Ei tarvinnut kuin muuttaa hieman omaa asennetta ja käyttää tätä aika inhaa jätettä hyväksi. Poltin avotulella kuivuneet maalit pois ja rapsutin sen jälkeen pöntön puhtaaksi. Pönttö täyteen tuoretta tuohta ja tulille. Täytin tislaus astian niin tiiviiksi että se ylösalaisin käännettynä ei tyhjentynyt.

Reilut kaksi muovikassia tuohta upposi astiaan.

Kunnon tulet noin kolme tuntia, tällä kertaa laitoin harkkoja ympärille jotta lämpö ei karkaa harakoille.

Lopputulos 8 dl tököttiä aloittelijalle. Voihan näitä elämänsä päiviä vaikka näinkin käyttää, omalta osalta voin sanoa että olipahan taas hienoa lauantai…

4 tykkäystä

Näyttääpä hyvältä ja simppeliltä! Kansi siis piti tökötin sisällään ihan hyvin? Maalipurkkejahan löytyy vaikka mistä nurkasta, joten ei kun kokeilemaan…

Kanteen tein kaksi 10mm reikää sekä moukaroin sitä hieman niin että siihen tuli “kaatoa” reikiin päin joka puolelta. Kuoppaan sitten maalipänikän alle erillinen keruuastia johon terva valui kannen reikien kautta. Tuon kokoiselle panokselle olisi ollut parempi 3,5 tunnin poltto koska jäljelle jääneessä hiilessä oli silminnähden vielä hieman tervaa jäljellä, ehkä desin verran. Varsin simppeliä mutta koukuttavaa touhua tehdä omat tökötit.

Laitoin tällä kertaa isomman ja syvemmän keruuastian ja lopputuloksena on yön yli jäähdyttyään vanukasmainen koostumus. Edellis kerta pienemmällä ja matalammalla astialla tuotti huomattavasti tiiviimmän koostumuksen, luokkaa emmental juusto mutta tahmealla pinnalla.

Pitänee taas jalkautua motouralle keräämään matskut seuraavaan panokseen :grinning:

Lisätäänpäs selvyyden vuoksi vielä havainnekuva kehittämästäni innovatiivisesta tököttitislaamosta.

Keräysastiaksi lainasin vaimolta kakkuvuoan ja koiralta ruokakupin jotka teippasin tiiviisti toisiinsa kiinni, siis astiat. Kakkuvuoan keskellä on 50mm reikä josta terva pääsee estettömästi valumaan alas. Pienempikin reikä riittäisi mutta tässä se oli valmiina. Kakkuvuoan käyttö kantena ajattelin lisäävän saantoa koska se estää haihtumista. Keruuastia kuoppaan niin että yläosa on maanpinnan tasolla. Maalitörpön halkaisijaa suuremalle alueelle levitin märkää hiekkaa jonka avulla maalipönttö saadaan tiiviisti asennettua keruuastian päälle. Jonkun verran maata sankon ympärille tiivistämään vielä hieman lisää. Pienenä vinkkinä keruuastian asennukseen on se että teipataan reikä umpeen asennuksen ajaksi jotta kuppiin ei valu mitään ylimääräistä, teippi poistetaan ennenkuin sanko asennetaan päälle. Polton aikana puut lisätään tuleen asettelemalla varovasti ettei sanko liiku pois paikaltaan. Lopputuloksen pitäisi olla hyvää tervaa.

Hieno on systeemi. Onnittelut!

Mulla jäi tervatestit tältä vuodelta tekemättä mutta ensi vuonna sitten. Ehkä.

Kiitos.

Kesäkuun lopulla revitty tuohi on kuulemma parasta tervankeittoon joten sulla on hyvin aikaa suunnitella testiä. Mun pitää alkaa houkutteleen sukulaismiestä jolla on hyvänlaisesti koivikkoa jos vaikka pääsisin ensi kesänä keräämään tuohet pystyssä olevista puista sellaiseen parinsadan litran öljytynnyrilliseen.

Viikon verran tisle oli tallissa ja tänään kävin tsekkaamassa sen. Siihen oli noussut paksu mönjä pinnalle ja välissä oli teen väristä nestettä jonka otaksun olevan vettä. Pohjalla oli taas paksua mustaa mönjää. Erottelin tietenkin mönjät toisistaan jatkotutkimuksia varten mutta mahtaakohan kukaan tietään mistä tässä on kyse ? Muistan lukeneeni jonkun lehtijutun kahdesta koivutisleen osasta joita voisi jopa käyttää syövän hoidossa mutta en löytänyt juttua kuukkelista. Jos joltakin löytyy tietoa asiasta niin olisin kiitollinen.

Jäin miettimään, että mitenkäs tästä tökötistä nyt sitten jalostetaan jotain käyttökelpoista? Vai käykö tuo sellaisenaan jonain kosteuseristyksenä?
Pihkaa ja hiiltä niin sai liimaa, mutta miten tämän kohdalla?

Mulla on testissä nuo toisistaan erottuneet osat joita tässä vaiheessa nimitän paremman puutteessa ylämönjäksi joka oli vettä kevyempää ja alamönjäksi joka oli siis vettä raskaampaa. Hampputuomen pinnoitin ylämönjällä ja lämmollä, vatsaan paahdoin mönjää kunnolla tavoitteena saada se hartsiintumaan. En tiedä onnistuiko mutta kunhan jousi vielä kuivuu hieman lisää käyn tillerissä puntaroimassa sen.Ylämönjä oli mielestäni öljypitoista ja joka myös paloi iloisesti kun poltin kangasliinat joilla sitä levitin. Alamönjä toisaalta voi olla se osa joka hartsiintuu kuumalla käsiteltäessä. Tässä mennään ihan mutuna kun ei oikein tieteellistä faktaa löydy siitä mitä nämä eri osat sisältävät, tökötti ilmeisesti on Suomessa aika vähän tutkittu. Itänaapurissa ilmeisesti olisi enemmän tietoa mutta kielimuuri hieman rassaa.

Tikkaripaketti oli kotona odottamassa kun tulin töistä. Sormet syyhyää päästä testaamaan! Kaunis kiitos Tallipoika!

Seuraavaksi luukärkien tekoon. Lohkovarret teen vasta keväällä, joko haavasta tahi kuusesta.