Pyydän heti aluksi anteeksi kun olin jo itsekkin miltein unohtanut, että tällainenkin oli tarkoitus järjestää…
Elkkäs kun tuossa edeltävällä kuulla puimme seuran hallituksessa että jotain voisi nyt silti järjestää tässä koronan alla niin päädyimme clout ammuntaan 12:00 lauantaina 3.4.2012 Kuralan viereisellä pellolla aurajoen vieressä.
Aikataulu oli alunperi suuniteltu tämä kuun ekalle viikolle, mutta kiertävä kulkutauti viheltelee reippaasti vieläkin lähistöllä.
Näillä näkymin pidämme kyllä sitten vaikka kolmistaan (Simo, Mikke, Jani) vaika sen cloutin jos muita ei tule.
Pidetään sitä jousen mittaa avoimella pellolla toisiin niin mikäs siinä ampuessa.
Jos nyt Suomen hallitus päätää jotain mikä tämän estää niin menemme sitten sen mukaan…
Näyttää siltä, että kun Simokin joutui töihin menemään niin olen itsekseni pellolla tänään ampumassa.
Se on sitten eka kerta jousi kädessä miltein 7 kuukauteen…
Antoisaa ammuskelua! Muista pitää turvavälit.
Siellä lienee jo lumetkin sulaneet mutta hyvähän se on juhlistaa keskitalvea ennemmin kuin myöhemmin.
Oli oikein kiva ammunnan aloitois. Lunta tosin täällä ei ole näkynyt enää kuukauteen kuin muutamia kasoina siellä täällä.
Otin mukaani kolme jousta
53lb at 30" punajalava (tilleröin vähän lisää kun en alun perin ollut tyytyväinen. Sama jousi kuin kylmääkuivaa&lämminkosteaa ketjussa ollut 56lb 28")
Luotto bambu punajala 47lb 29"
ja Falcon spirit eestistä vertailu tilastoa pitämään.
Jokaisella jousellaa ammuttiin 8 nuolta kaksi kertaan lievään myötätuuleen.
Falcon nyt tietenkin ampui pisimmälle, mutta oli yllättävää, että oma bambujalava veti todella tasaisesti vain 2-3metriä taaemmas falcosta.
Punajallu jäi sitten noin 12m taaemmas, mutta yllätyksen sekin teki siinä, että ekalla kierroksella tuli ammuttua miltein kaikki nuolet vain 1,5 päähän toisistaa. Hyvä kasa noin 170metriin ammuttuna.
Falcon pisin laukaus oli noin 193metriä ja bambulla noin 187m ja puniksella noin 177m.
Nuolina oli nuo samat mitkä tein viimevuoden liedon kisaa ja tuossa kun ampui niin yksikään ei lentanyt kertaakaa puhtaasti tuosta bambusta jolle ne silloin tein. Falcon heitti niitä todella tyylikkäästi ja niin teki punajalavakin.
Punainen lippu edustaa 200 metrin rajapyykiä.
6 tykkäystä