Eksähdin vanhalle foorumille Lappalaisjuttujen kautta googlailessa. Ja voi hitto että oli toimiva foorumi ja ennen kaikkea tyylikäs kokonaispaketti. Onko kuudes kerta kun hoen samaa? Olkoon. Minä kun en näistä tietokoneasioista muuta ymmärrä kuin ulkonäön ja käytettävyyden niin vielä kerran: Oli se tyylikäs ja jouheva käyttää. Esim, kun olen nyt horjahtanut älypuhelinaikaan, niin siinä ekana lävähtää ruutuun jotkut vanhat keskusteluaiheet ja alueet. Täh? Miksi? Ennen oli paremmin: kun menit foorumille oli ensi valikkoina kaikki keskustelualueet ja otskiot. Tämä on yhä sekava, mutta toimiipahan joenkin ja kuten Simo totesi: Jousifoorumin ylläpito ei ole KaarleKnuutinPoikain ykkösprojekteja. Hyvä että on ees perunaa, vaikka kastike uupuu.
Ehkä vasta viides.
Puhelimella kun klikkaa vasemmalla yläkulmassa olevaa logoa, sillä pääsee “Keskustelualueet” kohtaan, jossa näkyy aivan samallalailla keskustelualueet, ala-alueet ja vieläpä muutama ketju. Tämä on siis täysin sama kuin vanhassa phbb:ssä ja vieläpä hieman enemmän koska tuoreimmat ketjut näkyvät osittain.
Jos valitset vasemmassa yläkulmassa olevasta valikosta “Keskustelualueet” pääset myös äskeiseen kohtaan, valitsemalla “Tuoreimmat” tai “Kuumat”, pääset niitä vastaavia ketjuja selaamaan. Näitä ei vanhassa ole.
Käytettävyys tässä uudessa foorumissa on aivan eri planeetalta, en ymmärrä miten päin se voisi ikinä ollakaan parempi phbb:ssä. Oliko tuon äskeisen lisäksi joku ihmetys? Ja kun puhelimella tänne pääsee tykittämään, olet varmaan huomannut miten helppo kuvia on ottaa puhelimella suoraan tänne. Ei tarvitse koon typistyksiä, muokkauksia tietokoneellesiirtämisiä jne. Suoraan vaan puhelimesta kuva.
Ulkoasun sipistelyyn toki voi laittaa muutaman-useamman satasen, mutta kuka alkaa maksumieheksi? Kyllä sille tekijä löytyy.
Osallistun keräykseen 20 eurolla. Siis ulkonäön kohennusleikkaukseen.
Kohennukset tuskin toimivat. Vanhan sivuston suunnitteli ammattigraafikko. Jos halutaan esteettisesti korkeatasoista jälkeä, tarvitaan ammattigraafikko. Muussa tapauksessa kohennetaan ja kohennetaan vuodesta toiseen, eikä homma tule esteettisessä mielessä kuntoon. Vastustan asioiden jatkuvaa veivaamista. Jokin juttu täytyy miettiä ja suunnitella kerralla kuntoon ja sitten keskittyä johonkin muuhun. Aivan kuten tehtiin Knuutinpoikien kilpailusääntöjen kohdalla. Niitä ei ole tarvinnut veivata 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Tää foorumi on välillä vähän epäselvä, mutta ei ulkoasussa sinällään ole musta mitään vikaa. Tartteeko se ihmeellisempi olla.
Ammattigraafikon ja amatööringraafikon töitä ei erota tänä päivänä mikään muu kuin kuitti…
Ei tässä tai noissa muissakaan foorumi kokeiluissa mitään vikaa ollut. Vanhat apinat nyt vaan kultailee muistojaan kun vanhoja muistelee.
Juu alkuperäinen foorimi oli suorempi minkä julkaisun halusi lukea ja tässä nykyisesä on nää ala säikeet uusine vippaskonsteineen, mutta kyllä niihinkin tottuu kunhan vain asennoituu niitä käyttämään.
Mää olin ekan vuoden ihan pihalla kaikesta kun mikään foorumi toiminta ei meinannut millään kiinnostaa ja annoin Jerelle ja Tuomolle vapaat kädet siinä mielessä mitä missäkin kohtaa olisi hyvä tehdä ja ihan hyvinhän tää onnistui.
Mitä nyt Simo muutaman paniikki sydärin ottikin parikin kertaa, mutta sittenpähän rauhottui kun asiaa vähän valasitiin…
Ja jos sulla Juha pomppii jotain vanhoi ketjuja ykkösenä ruutuun niiin sulla on jokin asetus pielessä.
Niin, ominaisuuksia löytyy mutta käyttäjältäkin odotetaan että on hereillä.
Ja kun oppii käyttämään, ei jää kaipaamaan mitään vanhoja ominaisuuksia. Taustat ja visuaaliset somisteet sitten erikseen.
Tuosta Knuutinpoikien logosta klikkaamalla pääsee etusivulle, josta tilanne nollautuu tuohon normaalinäkymään eli näin:
Kyllähän tämä on käytettävyydeltään aivan eri luokkaa verrattuna vanhoihin phbb foorumeihin. Just kuvanlisäykset ja tekstinmuotoilut onnistuu näppärästi.
Tämänkin tekstin aloin kirjoittamaan puhelimella, mutta istahdin sitten koneen ääreen ja pystyin jatkamaan kirjoitusta koneeella.
En ole vanhaa foorumia koskaan käyttänytkään ja tätä käyttänyt 2-3? Vuotta… En ole viimeisen vuoden aikana kohdannut mitään ärsyttävää tai mitään ongelmaa tässä… käytän vain puhelimella tätä. Ulkoasu on minusta toissijainen asia mutta sekin on minusta tässä hyvä. Kuvat ja tekstihän sen foorumin tekee ja nitä pystyy kätevästi lukemaan ja laittamaan joten… Ei valittamista
Komppaan Mikaa!!!
Kyllä tää foorumi toimii. Ei hätää jannut. Kuhan oioin ruosteista naulaa tuolla avauksessa, esteetikko kun olen.
Mutta kumman ottaisitte jos olisi valinnan varaa:
50lbs jousi, mutta viimeistelemätön, kulttuuri-irralinen ja ruma ku prkl?
50lbs jousi, mutta taiten tehty, perinteikäs ja kaunis ku hlvtti?
Sitähän minäkin, että ottaistte ton ruman, ku se kerran toimii!!! Sitä rumaa kun ei kukaan halua edes varastaa.
Uusi foorumi ulkoasultaan.
Vanha foorumi ulkoasultaan.
Makuasioista voi aina kiistellä. Niistä on kiistelty iät ja ajat. On grafiikkaa ja grafiikkaa. On taidetta ja taidetta. Roska on katsojan silmässä. On aina ollut.