Kärkiä?

Rajoilla jos ollaan niin kaikki avut täytynee käyttää hyväksi.

Kivikärkinen testinuoli oli jonkin verran painavampi kuin samaan aikaan käyttämäni kaupalliset putkikiinnikkeiset metallileikkurit. Massa kompensoi sen verran, että solumuovipakkaan ammuttaessa läpäisyssä ei ollut juurikaan eroa verrattuna metallileikkureihin. Mutta etenkin kulahtaneesta pakasta metalliset sujahtivat lävitse hieman pidemmälle. Tiedä sitten mikä oli sidoksen paksuuden merkitys, koska itse kivikärkikin oli huomattavasti paksumpi kuin metalliset serkkunsa, samoin nuolen varren poikkileikkaus oli suurempi. Sanoisin, ettei jännepunos vs. silkkilanka välinen ero ole niin merkittävä, että se pudottaisi 42#@20" setin jännepunoksella varustetut nuolet jotenkin dramaattisesti metsästyskelvottomiksi. Pienriistanuoliin sidoksen voi myös huoletta tehdä ohuemmaksi kuin tuossa testinuolessani. Mutta tätä väitettähän ei voi todistaa kuin valvotuissa oloissa huolellisesti suoritetulla ampumatestillä.

Nyt ruvetaan pääsemään mielenkiintoisille vesille.

Kokeellinen tutkimus on kiistattomasti osoittanut, että eri nuolten välisiä läpäisyeroja ei voi selvittää muuten kuin ampumalla niitä eläimiin. Olen myös omissa ampumakokeissani todennut käytännössä, että solumuoviin ampuminen ei kerro MITÄÄN siitä miten eri nuolet toimivat riistaeläimiin tunkeutuessaan.

Jopa TV:stä tuttu ballistinen geeli on kelvoton nuolitutkimuksen medium, sillä siihen ammuttuna esimerkiksi taulukärkisten nuolten ja leikkurien läpäisyero ei ole tilastollisesti merkittävä, kun taas eläimeen ammuttuna näiden välillä on satojen prosenttien läpäisyero.

Syynä on se, että riistaeläin ei ole homogeeninen kappale, vaan koostuu lukuisista erilaisista perättäisistä kerroksista, jotka jarruttavat nuolta eri tavoin ja osittain myös tarraavat nuoleen. Mikäli nuolessa on jarrutusta lisääviä muotoja tai pintoja, ne leikkaavat riistaeläimen läpäisystä kymmeniä prosentteja. Tämä ei ole teoriaa vaan käytäntöä.

Oma aineistoni koostuu 119 primijousella ammutusta riistaeläimestä, äskettäin kuolleisiin eläimiin tekemistäni koeammunnoista, ja ikävä kyllä myös joukosta haavakkoja, suhteessa vertailumateriaaleihin.

Pikkaisen paksu tai karhea kärkisidos voi ratkaista, tappaako primijousen nuoli vai jättääkö se haavakon. Mahdollisimman sulavien nuolten läpäisykyky eläimiin on hätkähdyttävän paljon parempi.

Miten olisi perhon sidonnassa käytettävä spigotti?
Sillä pääset kiertämään väkästen alle silkkilangan ja paremmissa malleissa on myös langan kireys säätö.

Kiitti vinkistä! En ollut kuullutkaan spigoteista. Perhonsidontaan ainoa kosketus mulla on se, että aina välillä joku sitoja kysyy että saisiko jousella ammutun fasaanin nahan sidontatarpeiksi.

Mukava jos ongelma ratkesi näin helposti.
Halpaankin spigottiin saa tuunattua kiristysruuvin, mutta ilmankin pärjää ja langan kireyttä voi säätää vaikka kiepauttamalla pari kierrosta varren ympäri.
Sidontalangatkin saattavat kiinnostaa, niitä kun löytyy ihan kaikissa paksuuksissa ja väreissä mitä kuvitella saattaa, niin luonnon materiaaleja kuin synteettisiä superkuitujakin (edelliset on pirun liukkaita).
Riistaeläimistä saa kyllä hyviä materiaaleja perhoihin.