Harri Luukkanen, William Fitzhugh The Bark Canoes and Skin Boats of Northern Eurasia
“Keskeisimmäksi lähteeksi muodostuivat Venäjän vuonna 1724 perustetun tiedeakatemian tutkimukset ja akatemiaa edeltäneen Venäjän maantieteellisen seuran rahoittamat tutkimukset. Ne kirjoitettiin pitkälti saksaksi, koska se oli tiedeakatemian virallinen kieli vuoteen 1917 asti.”
Lähteitä on yli tuhat. Silti kirjoittaja arvioi, että hän löysi noin ehkä kolmanneksen relevantista aineistosta. Jos kanootti ja jousta voi verrata, niin kuinka paljon onkaan jousiammuntaan liittyvää tuntematonta aineistoa? @Mangrove onkin kaivellut ansiokkaasti vanhoja lähteitä!
Sampon (The Ajomiehen) tuohikanootti, tiettävästi ainoa 1900 tähän päivään tehty, tuli valmiiksi muutama vuosi sitten.(Se Turun hemmojen tekemä oliko 1800-luvun lopulla?)
Sampo väänsi sitä reilut kaksi vuotta. Ompeleet juurilla. Liimana joku pihkatervahässäkkä. Ihan mahottoman komeen näkönen. Olen nähnyt vain kuvia siitä.
Tuossa Hesarin jutussa oli ensimmäinen näkemäni kuva siitä miten kivikautisten kalliopiirroksien veneet oli tehty. Olen ihmetellyt asiaa jo pitkään.
Malli on aivan erilainen kuin intiaanikanooteissa.
Yleisesti ottaen Kansalliskirjaston Fenno-Ugrica -tietokannasta löytyy tietoa aiheesta kuin aiheesta. Alla on muutamia suomalaisia verkkolähteitä “kanooteista”:
Näytin Pomarkkukaisille mummulle ja pappalle ton viimesen filmin. Pappa sano että muistaa vielä kun kylän miehet tekivät aina öisin samanlaisen ruuhen avulla kortetta, pysyy nahkeana eikä katkea korte ja hyvää ruokaa lehmille.
No nyt viimeinkin laitan kuvia Sampon luvalla hänen kanootistaan. Se on tiettävästi ainoa lajissaan olemassa olevista kanooteista tällä hetkellä maassamme. Kanootissa ei ole mitään nykyajan moderneja materiaaleja. Ei edes liimoja. Turussa 1700-luvun loppupuoliskolla Anders Chydenius teki vastaavia viisikin, kertoi Sampo. Korjaa jos olen väärässä.
Anders Chydeniushan aikoinaan valistusinnossan yritti kovasti saada suomalaisia amerikkalaismallisten tuohikanoottien tekijöiksi ja käyttäjiksi. Into vaan ei koskaan oikein tarttunut kansaan. Lieneekö syynä ollut perinteisten ruuhien ja puuveneiden toimivuus ja vankka aema vai suomalaisen tuohilaadun heikommuus ameriikan serkkuun verrattuna. Tuohi-Antti nimenä jäi kuitenkin historiaan.
Tuo Luukkainenhan kuulusti jotenkin tutulta, kävin joskus aikojen alussa purjehtimassa hänen rima-purjekanootillaan, taisipa kirjoitella dekkareitakin. Täytyypä hommata kirja luettavaksi. Minkähänlainen ero Papyrifera ja Pubescens -tuohilla mahtaa olla?
Amerikkalaisessa tuohessa on vähemmän mustia vaakaraitoja, josta tuohi repeää helposti taivuteltaessa. Suomessa parhaat mahkut kanoottituohiksi olisi varmaan suurissa kuusikon seassa oksattomiksi kasvaneissa hieskoivuissa. Rauduskoivussa on enemmän noita mustia raitoja ja samoin rungon tyvestä rauduskoivun tuohi usein “kaarnoittuu” eli menee pystysuuntaan rypyläiseksi. Vaikka tuohi on tyvestä paksua, se on taivuteltaessa hauraanpaa. Eli paikattavia reikiä tulee suomalaisesta tuohesta tehtäessä todennäköisesti enemmän, mikä lisää työmäärää ja lisää potentiaalisia vuotokohtia kanootissa. Sisäpuolinen viilutus tehdään Amerikassa kanadantuijasta. Suomessa varmaankin mäntypäre olisi sopiva materiaali. Näppituntumalla sanoisin, että tuija on kevyempää, joten männystä tehtäessä kanootissa voi tulla hieman painavampi. Tiedä sitten onko sillä ollut merkitystä kanootin suosioon Suomessa.
