Jousimetsästystä pohjoistuulessa


#1

Pari viikkoa sitten kokoontui talvijahtiin 7 vaistojousimiestä Rajamäelle. Jahdista sukeutui vain yhden päivän mittainen ja se jakaantui kahteen jaksoon. Sää ei oikein suosinut, pakkasta -8, mutta tiukka pohjatuuli teki olosuhteesta tiukan purevan. Etelän puoleisilla metsätaipalelilla tai metsän sisällä tästä ei juuri ollut haittaa, mutta muutama passiketjussa seisoskelu pohjatuulen armoilla oli tympeää touhua, etenkin sormille.

Nyt meikän selkä on leikattu, mutta vielä tuon viikonlopun rynäsin lievässä etukumarassa ja voimakkaan kipulääkityksen kera. Lääkkeet turruttivat miestä, mutta kipu tuntui silti koko ajan ja iltapäivällä se oli hetkittäin helvetillinen. Silti oli pakko päästä vielä edes kerta jousijahtiin.

Alotimme aamulla tutuista paikoista ja tarkoitus oli käyttää apuna beaglea, mutta edellisenä päivänä mittari oli käynyt nollassa joten lumen pinta oli korppu. Varsinkin metsässä oli vielä tiukempi korppulumi joten miesajolla mentiin mökälumessa.
3 tuntia ja tyhjää vain, ei edes aivan tuoreita jälkiä missään kun aamuyöllä oli sadellut se muutama sentti, joten jälestyskin oli ihan arpapeliä.

Iltapäivän jahtiin onnisti kun olimme tekemässä ajoketjua mäennyppylälle. Yksi päivärusakko paljasti itsensä ajoketjulle ja juoksenteli pelloilla holtittomasti. Passiketju hälyytettiin pois paikaltaan ja aloimme piirittää joenuomapeltoa ja pientä metsätilkkua jonne pitkäkorva viiletti. Kepeäjalkaisimat meistä hoitivat pitkät linjat ja itse suorin suoraan kohti ristiturpaa. Rusakko pakeni joen reunaa myöden etsien ylityskohtaa, mutta korppuhanki petti sen alta koko ajan ja se ei saanut aikaiseksi joen (n.5-7m) yli vievää hyppyä. Tiukassa pakkasessa rusakko antautuikin jokeen uimaan ja vaihtoi rantaa muutamassa sekunnissa. Sieltä se lämpimikseen vetäisi rivakkaa tempoa pellon yli ja ajotielle päästyään todella pikakiitoa metsän turviin.
Koitti uusi piiritys ettei kaveri luikahda saartorenkaastamme. Kännykät ovat kyllä tässä käteviä. Itse jäin suunnilleen niille sijoille josta rusakko ui joen yli, ounastellen että saartorenkaan tiukentuessa se tulee omia jälkiään takaisin, tapojensa mukaisesti. Seisottiin tiukassa pohjatuulessa odottaen. Ei mitään, kunnes Mika ilmoitta nähneensä toisen rusakon. Sama rusakko se oli mutta Mikan soitto käänsi päätäni ja näin sen tulevan suoraan minua kohti joen toista rantaa ja ylityspaikkaa etsien. Kännykkä hankeen samoin tein. Olin hievahtamatta ja rusakko lähenee. Jo alle 50m. 40m. 30m… Kaveri hakee tassuille ponnistuspaikkaa mutta korppu pettää alta. Lopulta rusakko oli 20m etäisyydellä ja löysi rannalle puoliksi vedetyn sorsien ruokintalautan, johon kyyristyi ylityshyppyyn. Nuoli matkaan, muuten myöhästyn! Nuoli meni tuuman yli ja rusakko pakeni takaisinpäin, pulahti yli ja jatkoi peltoa karkuun minkä kintuistaan pääsi. Vedin vielä kaukolaakin ja ei huono, nuoli putosi 60cm rusakon nenän eteen. Matkaa oli kuitenkin +60m. Rusakko pysähtyi säikähtäen ja jatkoi sitten salamana metsään.

Tuosta se pulahti. On tiedetty rusakon olevan hyvä uimari, mutta että myös avantouimari!

Rauhoitimme tilanteen. Nyt rusakko oli siinä metsäsässä jossa ajon alunperinkin piti olla. Teimme ketjut ja ajo lähti liikkeelle. 15min hiljainen odotus ja ei voi olla totta. Sieltä se uimari saapuu yhä snorkkeli märkänä suoraa minun kohtaani. Jännitän jousen kun ristiturpa on puiden takana ja odotan… Se seisahtuu, joudun purkaamaan vedon. Etäisyys noin 15m. Se aavistaa jotain ja kuulosteli korviaan käännellen pari sekuntia, sitten liikkeelle puiden takaa ja sutaisen heti kun tulee sektorille n.11m, ja taakse jäi! Kääntyy mehevästi Arille, mutta tempo on jo todella kiivas, Arikin ampuu taakse… Voi helkkari.

Piiritimme vielä samaa yksilöä, nythän oli jälki näkyvillä, mutta harva saartorenkaamme vuoti ja pitkäkorva eteni naapuriseuran maille. Jaagasimme vielä muutaman tunnin muita maitamme ja saimme näkyviin kaukana 2 rusakkoa, mutta 7 jousimiestä on isommissa metsissä auttamatta liian harva ketju.

Hieno päivä kuitenkin vaikka tössin kaksi hyvää riistalaukausta. Voisin syyttää selkääni, mutta enemmän syytän tilanteen luomaa jännitystä ja elukan ripeää liikettä. Tälle kaudelle rusakot jousella jäi saamatta. Ikävä tosiasia. Toki kaudessa satsaus oli joulukuun loppuun asti kauriissa ja niitä kyttäsinkin aimomäärät tunneissa. Tammi ja helmikuu menikin sairastellessa selkäparkaa. Se olikin niin kipeä että jousen vireeseen saaminen oli hirveä kipu. Kävely ihan perkelettä kumarassa. Metästä siinä sitten… Nyt on selkä operoitu ja odotellaan leikkuuhaavan parantelua. Jouseen voi tarttua joskus maaliskuun lopulla jos selkä on ok. Paska homma, mutta ei auta kuin odotella. Nyt tuntuu että seuraavaan jahtikauteen on ikuisuus. Ja terveyteen.


#2

Jumaliste, että vesi kielelle kilahtaa, kun noita rusakkotilanteita kelailee. Kolme laakia realistisilta matkoilta Juhalle, aikamoista!

Omat rusakkojahdit ovat ajan ja pakkasten myötä näivettyneet. Puput lähtevät jo kaukaa, kun tuulikin puhaltaa niiden päivämakuita kohti, ja vetävät muitta mutkitta joen jäätä pitkin turvaan. Jos olisi samanlainen sää kuin vuosi sitten, ei tämä olisi tällaista, vaikka kyllähän tässä nyt jo jokaisen kohderusakon aiempi yrittäminen vaikuttaa. Meikäläinen tiedetään.

Puukon alle en ukon kiitos ole joutunut Juhan tavoin, mutta nytkin köpötellään kuin kakat kalsareissa, kun alaselkä on niin hellänä, että suoraksi ei kykene. Ja muuttotaistelu on edessä :worried:


#3

Joo, kaksi laakia oli järkeviä: lautalle 20m ( se oliskin ollut hieno jos olisi rusakon saanu sorsalautalta ja se olis mulahtanut siitä sinne jokeen!!! mikä se olis ollu? sorsakko?) ja se puskan takaa tullut 11m oli tuhannen taalan paikka. Romahdin polvilleni sen epäonnistumisen jälkeen ihan oikeesti. Ei voi ku peiliin kattoa. Ja siellä ruma kuva.
Tuo +60m oli ihan pakko koittaa kun jos ois tullu jackpot ja vaikka haavakko, niin oltais voitu hiljaksiin koiran kanssa sen verran mennä että olisi löytynyt. Mieletön fiilis vetää kaukaa sinne oletetulle juoksusektorille ja sitten sekunnin ajan seurata kun nuoli ja rusakko likenivät toisiaan. Ja hupaisa pysäys siihen kun nuoli töksähti nenän eteen. Ihan Chaplin osastoa.
Ari pääsi vetään sen 9m laakin, mutta hirmu tempoa elukka painoi jo.
Miten oliskaan mielenkiitoista jos olisi sellanen pipokamera ja voisi katsoa jälkeenpäin omat virheensä, kun tekohetkellä reilu syke putsaa aina osan kuvanauhalta ja sitten kun yrittää katsoa muistin kautta sumeaa kuvaa niin ei aina näe…
Nauhalta ois hieno katsoa se viime syskyn 6 ohilaakin ketjun toiminta. Ja monet muut liki piti laakit. Ja miksei myös joskus onnistumiset kattoa.
Paljo ne sellaset kamerat maksaa? Ei se ois kuitenkaan oikeeseen aikaan koskaan päällä… Muutenkin tää on jo niin vaikeeta hommaa.

Mutta en tiiä, onkohan mussa jotain vikaa… Vai onkohan se keski-ikää vai mitä… Nämä kaksi yhteisjahtia ovat olleet puolen vuoden ajanjaksolla ihan huipuimmat päivät. Yhteisjahdissa on hemmoja jotka ovat samalla aaltopituudella ja sitä ei mikään pakkanen tai edes pohjatuuli pilaa. Oma viehätyksensä on yksin kytistellä, mutta porukkajahti jousilla on ihan parasta. Jousiukkoja saisi olla se kymmenisen tai vieläkin enempi niin tilanteita siunaantuis useammalle ja ketjut olisivat tiiviimpiä.


#4

Tänäkin talvena olen saanut tuta, että jaloista kaikki lähtee. Jos stänssi on viturallaan, menee nuoli ohi, vaikka kuinka ampuisi nätisti. Läheskään ainahan asentoa ei voi valita, mutta jos suinkin voi, niin hivutan kloboja oikeaan asentoon ennen vetoa ja laukaisua. Pätee myös luotia ampuvien laitteiden kanssa.


#5

On muuten taivahan tosi lausuma Tuukka.

Olen sellaisessa kivun, vihan, kiukun ja vammautumisen myötä mielialan taantumuksen tilan sekamelskassa että saas nähä mitä tästä seuraa kun saan seuraavan kerran edes jousen vireeseen. Varmaan pitää aloittaa jostain 20lbs jousesta ettei leikkaushaava selässä repee…
Tikit saan pois ensi viikolla. Saunomista saa vartoa maaliskuun jälkipuoliskolle… voi… miestä. Lohtuna se että kipu jalasta on koko lailla tiessään ja voin kävellä selkä suorana haavakivun rajoissa, vaikka kävely on hitaampaa kuin 79v enoni… Jumalist täältä tullaan vielä!


#6

Voin lohduttaa järeänpuoleisen operaation läpikäyneenä, että kyllä mies siitä aikanaan nousee - tietenkin olettaen, että operaatiolla saatiin varsinainen vaiva korjattua. Aikansa se aina ottaa, mutta nyt kun miettii aikaa taaksepäin, niin kämmenenleveys ja ei mitään… Tsemppiä!

Olispa ollut makeeta päästä mennan jahtiin mukaan. Seuraavalla kerralla, vaikka mikä olisi! Teenkin jahtinuolet jo nyt kevättalvella valmiiksi!