Jousijahtia

[JMenna]

SYYSJOUSIJAHTI 2019

Syksyn yhteisjousijahti rykästiin taas läpi. Alun perin jahti piti toteuttaman aivan eri paikkakunnalla ja perinnejousten lisäksi perinnevaattein, varustein ja asumuksin. Tietysti myös perinneruokien kera =). Olisi ollut kiinnostavaa. Tämä tavoite kilpistyi kuitenkin moniin aikataulullisiin ongelmiin ja poisjäänteihin ja lopulta jousimiehiä olisi metsään mennyt vain viisi. Uusissa, laajoissa, itselleni vieraissa maastoissa primijousin varustettuna viisi miestä on hieman ohuehko ajokokonaisuus. Viidellä jousimiehellä voi muodostaa yhden tai kahden miehen ajoketjuja, kolmen ollessa passissa. Aika harvaa ketjua siis. Pyörsin omankin osallistumiseni ko. tapahtumaan ja kokosin isomman porukan jo perinteiseksi muodostuneeseen oman seuran metsästysmaille. Tutun ympäristön lisäksi minulla oli varmaa tietoa, että riistaa on maillamme hyvänlaisesti, mutta viikonlopun havainnot ylittivät optimistiset arvioni vielä reilusti. Vaistojousimetsästäjiä kokoontui vaihtelevasti kolmeen eri jahtiin yhteensä 13. Perinnejousia näistä 10. Noin 1 tunnin ajan apunamme oli myös 2 karkeakarvaista mäykkyä. Olosuhteet olivat hyvät kuudennelle syysjahdille, jonka olen järjestänyt. Sateet loppuivat perjantain iltapäivään ja ilma viileni koko ajan. Reilussa 10 asteessa on aivan mukava syysjahtailla. Sanomatta on selvää, että moni, minä mukaan lukien, oli odottanut innolla tätä ”kauden avaavaa syysjousijahtia”.

Korvenoja ykkönen. Jahti aloitettiin perjantai-iltana muutamilla pikkumetsien ajoilla kuuden jousimiehen voimin. Kaksi ajaa ja neljä passissa. Tuloksena ensimmäisestä ajosta kahta rusakkoa kohden kolme ilmaa halkovaa nuolta, sekä ajoketjuun juossut kaurispukki isoilla sarvilla. Kolmas rusakko meni passiketjun ohi kauempaa. Ohilaakit olivat sellaisia vain muutama sentti ja tai toisaalta täydessä vauhdissa olevaan rusakkoon nuoli jää jälkeen helposti yli metrinkin. Kuinka moni meistä treenaa viikoittain liikkuvan maaliin? Kyllä kannattaisi, pohdin jälkeenpäin, kun ammuin edestäni lähteneeseen, pikaisesti loittonevaa korvaparia kohden. Toki niin hipaisten ohi, että luulin jo osuneeni.

Korvenoja kakkonen. Toisesta ajosta kimposi ajoketjuun kaurisemä kahden vasan kera ja passiketjun reunimmainen partanaama sai unelmapaikan tismalleen kohti juoksevaan rusakkoon. Niukasti ohi.

Poikia huvittaa vaikka laakit ohi. Ei tämä niin vakavaa koko ajan…

Anttilan koivikko ja hakkuuraivio, kolmas ajo. Tämä rytyytys toi näkyviini peuran ja myöhemmin sen vasa pomppasi aika läheltä myös liikkeelle kaunis täpläkuviointi vielä kyljissään. Harmikseni passipaikkani lähistöllä makasi rusakko, joka lähti liikkeelle vasta kun itse poistuin paikaltani. Tuota pitkäkorvaa en itse nähnyt, sen havaitsi ketjuun loitommas jääneet passimiehet.

Tästä siirryimme sorsapassiin joenrantaan. Hieman huolimattoman kytisopastukseni seurauksena muutama meistä jäi liian näkyville paikoille. Sorsia ei hämärän hetkellä saapunut ja jos olisi saapunut eivät ne olisi laskeutuneet jokilautalle ruokailemaa, kun miehet seisoivat niin näkösällä. Sorsat usein tiedustelevat laskeutumispaikkansa muutamilla kaarroksilla. Kukas sitä nyt suden suuhun… Sorsapassissa pitää olla kuin kivi, oksa tai pusikko. Ei mitään kirkasta yllä, ei valkeaa naamaa tai kämmenselkää näkyvillä. Toki voi tuurilla lentää kohdalle, vaikka metsästäjä olisi hopeiseen folioon pukeutunut, mutta toinen ääripää eli tiukka maastoutuminen parantaa mahdollisuuksia kosolti. Peura kävi käyskentelemässä näkyvillä, joen toisella puolen. Ensimmäinen ilta sisälsi tapahtumia, riistalaukauksia, mutta mikä tärkeintä, oppia. Siitä lisää raportin loppupuolella.

Kuutamo nousi komeana iltapassin aikana. Ensimmäinen jahti paketissa.

[JMenna]

Jousimiesten kokoontuessa illanviettoon juttua riittää niin että vatsalihakset ovat lujilla naurunremakoiden jälkeen ja päät taisivat kuukahtaa vasta yö yhdeltä ja viideltä kajahti jo aamukahvikellot. Joukkoon saapui aamulla vahvistuksia ja saimme kokoon 11 miehen kokonaisuuden. Neljäs ajo, Takamettä. Virkeän kolean aamun ensimmäisestä ajosta rusakko kieppasi takaisin ketjun läpi vaikka meteli ja keppien kalkatus oli tanakkaa. Ajettava maasto oli aika leveä kolmelle ajaa. Taidan jopa tuntea tämän vikkelän, pienehkön rusakon jo viimekaudelta asti. Tyyli, harhautukset, koko ja oveluus ovat toistuneet muutamia kertoja niin samankaltaisina. Tapahtumaa säestivät vieressä olevasta joesta nousevat neljä sorsaa tiheiden oksistojen takana.

Fasaanimäki. Viidennen ajon saldona iso rusakko miltei sivuutti ajoketjumme, mutta reunimmaiset miehet saivat jonkinlaiset laakit aikaiseksi. Rusakko jatkoi riistasillalle, josta ajomiehet olivat juuri tulleet. Moikka.

Aamun hämärissä…

Kuudes ajo Pekanmäessä sisältää passiketjulle aina kivan speciaalin. Passipaikalle siirryttäessä ohitetaan lampi ja siltä saattaa siivekkäitä nousta. Tälläkin kertaa tavi läpsytteli matkaan ja yksi nuoli irtosi jänteeltä, osumatta. Olin ajoketjussa ja nyt kolmen miehen ketjumme vuoti, rusakko tuli Alexin ja minun välistä, vaikka etäisyytemme oli maksimissaan 20m. Rohkea pitkäkorva. Vasemmassa reunassa avohakkuu veti puoleensa toisen rusakon ja peurakin sieltä meni. Aivan mainiosti oikeaan kohtaan keskitetty passiketju jäi siis ilman laukauksia. Oliko passiketju saapunut paikalle puhumatta, käsielein viittomalla passipaikat toisilleen? Oliko hiivitty hiljaa vai vain ”hiivitty”? Vai olikovatko rusakot vain yksinkertaisesti niin lähellä makuulla, että passiketju ei voinut mennä asemiinsa rusakoilta salaa? Näitä miettii allekirjoittanut, koska paikka on ”so called” tuhannen taalan paikka passiketjulle ja nyt toinen rusakko tuli ajoketjun läpi ja toinen kiersi koko passiketjun. Jokin meni pieleen.

Pohdintaa huonon ajon jälkeen ja seuraavan suunnittelua.

Seitsemäs ajo oli uusi, uuden aluesopimuksen vuoksi. Tihtosen ajo toteutettiin 7 miehen laajalla kaarroksella asemiin suuren voimalinjan alapuolelle. Jo matkalla ylittäessä erästä sarkapeltoa kokenut metsämies komensi meitä riviin, sillä tästä saattaisi lähteä vipeltäjä ihan ojasta koska vaan. Hyvin tiedetty, sillä lähti ja kolme nuolta lähti myös sekunnin sisällä. Ohi, ohi, ohi. Olin yksi ampujista. Poispäin, täyttä lähtevä rusakko on haastava jousimiehelle. Osuma-alana poispäin juokseva rusakko on todella pieni maali. Jos oletamme että rusakko lähtee kymmenen metrin etäisyydeltä, on se sekunnin kuluttua noin kahdenkymmenen metrin päässä. Kiihdytys on rusakon henkivakuutus ja kiihdytyksessä ne ovat loistavia. Lisänä vielä ylös ja alas pomppiva liike. On tiukka osuttava. Viikonlopun neljästä laakistani, kolme oli tällaisia. Teimme passiketjun suunnitelman mukaan ja reunimmaiselle miehelle tuli mainio paikka aloillaan olevaan rusakkoon. Ehtipä ampua vielä toisenkin nuolen. Tuplapummi kuitenkin. Paluumatkalla saimme vielä koittaa kaukana olevaa sepelkyyhkyä viiden miehen yhteislaakilla. Taisi pitkän saarnijousen omistaja laakillaan hipoa siivekästä. Ohi kuitenkin.

Kahdeksas ajo, Välimettä. Nyt ajoketju muodostetiin viidestä miehestä kuuden vartoessa. Välimettä on suunnikkaan muotoinen peltojen ympäröimä metsäpala. Ajoketjusta irrotettiin yhteen kulmaan passi ja muut harasivat metelöiden viistosti tämän metsäpalan kohti passeja. Kulmapassi ei ollut turha. Sinne tuli iso rusakko, joka istuen paikallaan antoi kulmapassimiehelle sen kuuluisan tuhannen taalan paikan. Ohi. Nuoli puuhun kiinni. Metsän toisella puolelle tapahtui sitäkin oudompia. Menikö sieltä ensi peura läpi? (enää ei muista joka elukkaa…) Passiketjuun työnsi joka tapauksessa päänsä ilves. Oikeasti erästä risupartaista jousimiestä kahden metrin päästä kuusen alta tuijottaen. Rumat naamat kohtasivat! Ilves pakitti pois, kuuli ajoketjumme saapuvan ja sitten hölkötti kiireettömästi koko passiketjua viistäen noin kolmen metrin etäisyydeltä. Luonto tuli lähelle. Täh? Ilves!!! Miesajosta vaistojousipassiketjuun! Melko lailla harvinaista. Teimme nuotion ja paistoimme makkarat. Haimme koiraisännän kanssa koirat ja loput siirtyivät jo sovittuihin passipaikkoihin.

Nuotiopaussilla.

Yhdeksäs ajo, Anttilan mäki. Passipaikat oli hyvin aseteltu (hyvä jätkät!), koska siitä seurasi seuraavaa. Isäntä päästi ensimmäisen koiran irti ja käveli verkalleen sen kanssa sovitulle alueelle. Ajo alkoi noin viidessätoista minuutissa. Juuri ehdin minkkiloukut sitä ennen tarkastaa joenrannasta. Mäykyn tasainen nakutus metsän siimeksestä terävöittää metsämiehen. Ai jai, jos nyt tulisi tähän tuolta noin… Mielikuva harjoittelin elukan saapumista ja nostin jousen pari kertaa mallatakseni tulevaa tapahtumaan. Ja sitten odotin ja sitten se tulee… jumalist… Verkalleen pomppien ja välillä pälyten, että mitä näkyy. n 15 metrin etäisyydelle rusakko pysähtyy tuijottaen minua tajuten, että minä olen jotain mikä ei kuulu puiden joukkoon. Nostan jousen rauhallisen ripeästi. Rusakko on aloillaan ja pysyy siinä koko vedon ja laukaisun. Tswiiing… Nuoli hipoo korvien välistä. Meni lie kaksi senttiä yli! Ristiturpa ampaisee oikealle ja saa vielä toisen piilin sujahtamaan vatsansa alta alle kymmenen metrin etäisyydeltä. Hetken perästä tulee mäykky tarkasti jälkiä seuraten ja ääntä pitäen ja jatkaa suuntaan jonne rusakko katosi. Perässä tulee isäntä ja hakee toisen koiran myös ajoon, kun metsän kukkulaosassa näki toisenkin rusakon. Nyt ajossa kaksi koiraa. Nyt puhelin soi taskussani ja sieltä sanotaan: ”Läpi meni”. kysyn: ” Ai meni läpi ketjusta rusakko? No niin meni!” ”Ei kun läpi meni, nuoli, rusakosta”. Tuuletan osumaa viereiselle passimiehelle, mutta ei huudeta, kun mäykkyjen nakutus kuuluu koko ajan. Ajo jatkuu. Nakutus loittonee ja lähenee vuoron perään. Kääntelen päätäni äänien mukaan. Rusakko saattaa pompata mistä suunnasta tahansa samaa väylää myöden kuin jo aiemmin. Tätä jatkuu kotva ja sitten koirien isäntä saapuu kertomaan, että kummatkin koirat ovat jo autossa. Samassa ilmestyy Jousiukko isännän takaa roikottaen rusakkoa. Kaato!!! Ja tämä on eri kaato kuin se, jonka kuulin puhelimessa. Onnittelujen jälkeen aletaan kerätä passimiehiä kokoon ja saadaan kuulla muutamanlaisia tilanteita, joissa ajoa on joko nähty tai on päästy ampumaan ihan hyvistä paikoista. Osaavilla koirilla ajo on ilo, toteamme.

Mukanamme kulki Dersu Uzala, ajokoira nro 1. (oikeanpuoleinen…)

Läpi mennyt nuoli.

Keräännymme paikalle, jossa rusakosta oli ammuttu läpilaaki ja juhlamieli valtaa seurueen. Kaksi kaatoa!! Ja nopeassa tahdissa, puolen tunnin aikana. Käy myös ilmi, että koirien ajo ei ulottunut tänne asti vaan ennemmin siirtyilevät passimiehet liikuttivat tämän rusakon huomaamattaan ammuntatilanteeseen. Juhlamieli haalenee kuitenkin nopeasti, kun toista ammuttua elukkaa ei löydykään. Alkaa metsän haraaminen. Koirat edellä ja osa miehistä tonkii pusikkoja. Itse kierrän joen rantaan ja tutkin josko verta näkyisi riistasillalla tai vaaleiden kelottuneiden oksien päällä tms. Verta on kuitenkin hankala nähdä maastossa, johon on satanut viikon aikana paljon. Koirat innostuvat ja alkaa ajon kuuloinen haukku. Tunti on jo etsitty, ainakin. Ketjuja ja rivistöjä muodostetaan muutamiin paikkoihin. Verijälkeäkin löytyy ja harataan matalaa apilapeltoa edes takas, useita kertoja. Sivulla olevia pusikkoja koirien kera pusketaan. Kallion sivuja ja ojia tutkitaan järjestelmällisesti. Ei mitään. Kuin maan nielemänä on rusakko kadonnut. Laakista on kulunut reilusti yli kaksi tuntia. Äijät ovat ihan poikki. Ollaan rämmitty metsässä kahdeksan tuntia yhdellä pikku tauolla. Pakko viheltää tauko. Tankkausta ja pienet päiväunet paikkaamaan neljän tunnin yöunia. Sitten takasin etsimään. Palaamme tapahtumapaikalle hieman virkeämpinä. Korpit nokkivat pellolla jotain ja innostumme… Josko siellä… Ei kuitenkaan mitään. Muodostetaan laaja rivistö ja harataan vielä yksi mahdollinen metsä. Nyt on haettu rusakkoa kolmisen tuntia. Ei voi mitään, ei miehet, ei mäykyt. Harmittaa. Useita teorioita esitetään, että minne tai koska rusakko on siirtyillyt. Kaukaisimmat verijäljet löytyivät ainakin puoli kilometriä ampumapaikalta. mahdolliset sivureitit mukaan lukien olemme haranneet aika määrän neliöitä, pelloilla, pusikoissa, metsässä…

Kaato. Hymyt. Lakut. Jos takarivin kyltti ihmetyttää niin se on vain tunnusomaista isoille tapahtumille. Ensi vuonna paikalla on varmasti myös possujuna…

[JMenna]

Jatkamme seuraavaan ns ”Varmaan paikkaan” mikkolan loukulle. Siinä välissä tehdään pieni joenvarsi ajo. Matkalla sinne passiketjun jaloista lähtee yksi rusakko, johon saadaan muutama yritys. Kymmenes joenvarsiajo on tyhjä, mutta siirryttäessä mikkolan loukulle passimiesten jaloista ampaisee taas koipeliini matkaan. Joku laaki….

Metsän reunaan hiivitään ja haetaan rauhassa ja hiljaa paikkoja metsän ja pellon saumasta, polkujen varsilta ja paikoista, joissa näkyy rusakon polkemia uria risukon seassa. Odotusta. Kuuluu ajoketjun etäinen mökä, silmäni lakaisevat maastoa koko ajan. Pyrin että pää ei kääntyile, silmät vain. Jos se tulee tuolta – ehdin tuosta oksien välistä ampumaan, jos tuolta tulee niin silloin ammun tuossa kohtaa kun risuja ei ole edessä jne… käyn mielessäni läpi vaihtoehtoja ampumasektoriltani. Samassa vasemmalta puolelta kuuluu tumps! ja huuto – Osui! Kuulu myös lyhyt parkaisu ja rusakko kaartaa eteeni nuoli yhä kiinni vitaalialueella. Nopeasti käydään ampumassa maassa olevaan, ettei se pakene. Turhaan, saalis on jo veltto. Toiveikkaasti asetutaan salaman nopeasti takaisin asemiin, josko tulisi vielä toinen. Ei tullut. Ajoketjun läpi oli karannut toinen jantteri ja kolmas oli juossut metsästä sivulle olevalle pellolle. Nyt alkoi juhlat. Huutoa metsässä ja mikä osuma! Täydellinen pysäytys osuma. Rusakon pakolaukka oli n.10m. Kolmas rusakko samana päivänä! Ääretöntä.

Hymystä sen näkee. Kaato-onnen.

Partajeren tehdessä tätä yli 60 paunaista tammijousta hän uhosi koko tekemisen ajan että tästä tulee rusakon tappaja. Oikeassa oli.

Kolmas kaato vetää jo vakavaksi. Kuoleman äärellä.

Tämä antoi virtaa vielä pariin ajoon. Korvenojalla tehdään samat kuviot kuin edellisenä päivänä hieman parantaen ketjumuodostuksia ja olihan meitä nyt enemmänkin. Rusakkoja lähtee liikkeelle taas kolme, mutta kaksi niistä kaukana sivulla pitkin peltoja vilistäen. Kaksi laakia taas kuitenkin. Viimeinen ajo on rusakkorunsain. Passiketjun mennessä paikalle lähtee yksi korvakas jo liikkeelle. Ajan taas kuluttavalla, mutta hyväksi havaitulla sik sak liikkeellä ääntä pitäen ja havainnoista infoten tiiviiseen tahtiin. Näin yksi mies ajoketjussa on ikään kuin kaksi. Hakkaan kepillä kaikki pusikot ja mölyän sikamaisesti. Kauris vasansa kanssa rynni ihan vierestä pakosalle. Näyttävä näky läheltä ja mikä vauhti! Ketjumme saa passiketjun iloksi kolme rusakkoa luokseen ja nuolia viuhuu taas parin sentin päästä kohden pitkäkoipia. Pääsen itsekin ampumaan loittonevaan, kun rusakot jäävät ajoketjun ja passiketjun puristukseen ja säntäilevät sinne tänne. Huh… Ammuttiinkohan tuossa viimeisessä tohinassa liki kymmenen nuolta. (?) Ja ohi… niukasti, mutta ohi kuitenkin.

Tapahtumien kertaaminen tuli tähän hieman luettelomaisesti, mutta nyt näin ja minun näkökulmastani ainoastaan. Monien maastokuvauksien tai tapahtumien yksityiskohtaisempi avaaminen olisi paikallaan rikastuttamaan kokoamaani tekstiä. Metsästykseen osallistuneet voisivat jatkaa tarkempaa tietoa tänne omista riistalaakeistaan, koska se jos mikä on mieleen painuva hetki, vaikka tapahtuma kiitää ohi hirven lailla.

Dersu Uzala ampui kaikki jahdit raakanahkajänteellä. Todellinen primimies.

Kokonaissaaliina siis 3 rusakkoa, joista yksi harmillisesti jäi maastoon. Etsin sitä vielä sunnuntaina ja maanantaina tuloksetta. Riistalaukauksia rekisteröitiin 35, kahden jousimiehen jääden ilman riistalaukauksia. Monen aiemman vuoden riistalaukauksien määrä kolmen päivän jahdissa on ollut haarukassa 15-18, joten tuplamäärä laukauksissa tuo ymmärrettävästi tuplamäärän osumamahdollisuuksia. Karkea arvioni on, että havaitsimme yli 20 eri rusakkoa. Kauriita 4, Peuroja 4, Ilves ja lintuja… ööö, paljon.

Ajoja vietiin läpi perjantai-iltana neljä, lauantai aamuna/päivällä neljä + koira-ajot ja lauantai-iltana neljä. Yhteensä siis kaksitoista miesajoa. Itse ajoin näistä kahdeksassa. Isäntänä on melkein pakko olla monessa ajoketjussa mukana, kun tunnen maastomuodot, monet lymypaikat… Se heikentää hyvien laukaisupaikkojen saamista itselle tietysti, mutta sain sen huikean paikkani koirien ajon aikana. Siitä olisi metsämiehen saalis pitänyt ottaman. Toisaalta kaverien tekemät kaadot tuntuivat melkein kuin omilta kaadoilta. On se niin hieno hetki ja vuodet ovat osoittaneet, että harvinaista herkkua. Jousijahdit ovat kehittyneet yhteispeliltään. Toki saattoi onneakin olla matkassa ja oli luja koirien apu yhteen kaatoon. Kuitenkin jo useamman miehen maastotuntemus ja tiedot makuupaikoista ovat verraton etu. Vielä on kehitettävää myös yhteistoiminnassa.

Olen luonteeltani ikuinen treenaaja. Lahjakkuutta voi olla jossain jollakulla, mutta minä luotan analyysiin ja virheistä oppimiseen. Kovalla treenillä saa lahjakasta kiinni ja menee ohi, kun herkeämättä vääntää. Muutamia kehittämistä vaativia perusteesejä jäi takaraivoon viikonlopun hienosta sessiosta. Jotkut voi kuulostaa itsestään selviltä, mutta käytännössä väsyn ja lievän nälän vaivatessa alkaa kuka tahansa herpaantua…

• Passiketjussa pitää oleman hiljaa koko ajan sen lisäksi, että sinne myös mennään hiljaa. Mieluiten muutamia viimeisiä satoja metrejä ihan hiipien.

• Ajoketjussa pelkkä kulkeminen ei taas riitä, meteliä täytyy pitää alati. Mieluummin enemmän kuin varovaisesti. Äänen pitämisellä on kolmenlainen tarkoitus. Säikyttää riista liikkeelle ja viestiä riistalle, että täältä tulee rintama – älä tule tänne. Ääni on tiheissä, peitteisissä risukoissa myös ainut keino ajoketjulle pitää ketju eheänä, että vältyttäisiin rintaman porrastumiselta ja tällöin riistan läpi pääsemisiltä ajoketjusta.

• Nuolta ei kannata purkaa jänteeltä ennen kuin vasta tilanteen todella lauettua. Kävi nytkin niin että passimiehen edessä oli makuulla muutaman metrin päässä korvakas ja ajoketju oli miltei perillä. Passiketju ja ajoketju jo juttelivat toisilleen ja passiketjun ukko työnsi nuolen viineen. Silloin korvajantteri lähti!

• Passiketjussa pitää olla niin liikkumatta kuin mahdollista. Viimeiseen asti. Juokseva rusakko näkee liikkeen ja muuttaa sekunnissa suuntaa, jos jossain jotain heilahtaa. Liian aikainen jousen nosto tai viittominen on perusvirheitä, joita on tehty jo monena vuonna. Ensi vuonna jaan jousimetsästykoelomakkeet ja läpipäässeet päässee metsään… Järjestäjä tulee teroittamaan tätä tulevissa jahdeissa selkeästi…

Olen mä purnaaja, kun kaadetaan ennätysmäärä yhteisjahdissa… hah. No mutta, hauskaa oli. Vatsalihakset ja suunpielet kipeät nauramisesta ja lukuisat jutut naurattavat yhäkin, kun niitä muistelee. Tuon viikonlopun tulen muistamaan kauan. Hyvällä. Kiitos ja kumarrus.

[JNystrom]

Hieno tarina ja hyviä osumia! Hyvä kun jaksat kirjottaa, nyt varsinkin on kiva lueskella kun on reissuhommissa eikä pääse jousiharrasteiden pariin.

Siinä oli pyöreästi 10% osumatarkkuus rusakkoihin jos kokonaislaukauksia oli 35kpl. Ei paha siis ollenkaan. Minkähänlaisen rissaradan rakentaisi kotipihalle jossa voisi juoksuun ampumista treenata… Voisi jotain suunnitella.

4.10 alkaa mikkelissä metsästyskurssi, johon voisi tähdätä. Olisi kiva päästä sitten joku päivä jahteihin mukaan.

[SimoHankaniemi]

Olipa hieno jahtiviikonloppu! Vahinko etten itse päässyt mukaan, kun piti olla Kuralassa syyspäivien ohjelmaa suorittamassa. Elukkaa tuntui olevan ennätysmäärä ja vielä ilveskin. Olen ollut kerran jousimiesten passiketjussa, johon tuli ajossa ilves. Siitä on lähemmäs 10 vuotta aikaa, VSJM:n jahti. Ilves ei kuitenkaan tullut passimiesten näkyville, se havaitsi edessä olevan tilanteen ja kaartoi sivulle ja meni tien yli. Tällöin lenkkeilemässä ollut nainen näki sen ja kertoi meille hetkeä myöhemmin, kun tulimme tielle.

Hienoa että saitte jahtiin noin runsaan osanoton. Siinähän on ukkoa kuin Peno Creekin taistelussa.

[JMenna]

Hah, joo harmi ettet päässyt. Jos oisit päässyt, oltais menty kai sinne Vampulaan… Mutta vaikka meitä oli 13 niin ei tainnut olla kerralla metässä kuin aina 11 korkeintaan, kun jahti jakaantui kolmeen eri jaksoon.