Ei se itse asiassa ole sinänsä hankala, materiaaliominaisuuksien epämääräisyys tai oikeammin tuntemattomuus on pulman nimi.
Lisäksi täytyy muistaa ettei jousi useimmiten ole voimakontrolloitu vaan siirtymäkontrolloitu. Elikkä toisin: vetopituus on annettu ja sitten yritetään saada haluttu vetovoima. Tästä taasen seuraa, että hommeli pyörii enemmän venymien kuin jännitysten ympärillä. Vaatii hieman totuttelua voimakeskeisen ajattelun vaihteeksi.
Materiaaliparametrien epämääräisyys on yksi puoli tätä asiaa. Toinen puoli on se, miten jousi pitäisi oikein tehdä, optimoida käyttäjän kannalta. Viskoelastisena materiaalina puun käyttäytymisen ennakointi on hankalaa. Tämä ketju liittyy juuri siihen - konventionaalinen tapa tehdä jousi on mitoittaa se lähelle murtorajaa, jolloin jousi viruu jonkin verran, sekä kärsii hystereesistä. Jousesta otetaan lähes kaikki mahdollinen irti. Mutta jos jousesta tehdään hieman leveämpi ja pidetään jännitykset (venymät…) kurissa, niin jousi ei välttämättä viru lainkaan ja hystereesi on pienempi. Tällöin jousen suorituskyky voi olla hieman parempi, varsinkin pitkäaikaisessa käytössä. Mutta, tällöin esimerkiksi jousen pituus-vetopituussuhde on pienempi, siitä ei oteta kaikkea mahdollista irti. On aivan mahdollista, että jousen, joka on tilleröity 26 tuuman vetoon, suorituskyky on lopulta sama kuin jos jousta vedetäänkin 28 tuumaan, vaikka jousen jäykkyys kasvaakin. Kumpi on sitten “parempi” jousi?
Tuosta tuli mieleen, että kun meillä alkaa olemaan näitä kellotuksia 180fps nurkilla juuri tämmöisillä hyvin mitoitetuilla™ jousilla, niin missä olisi sitä vastinetta? Joku toisen koulukunnan tekijä ihmeessä vaan tekemään rasitetumpi, hieman tai paljon myötäkäyristynyt jousi. Tai pienempi massainen tai mitä vaan. Ammutaan vierekkäin sitten joskus samaan chronoon.
Minähän otin tuon oman jousen heti käyttöjouseksi, että siitä katoaa se tiukin terä, mutta ainahan voi tehdä uusiakin vertailukappaleita. Ja toki käyttää testissä saman ammuntamäärän kokeneita jousia.
Voidaan tehdä myös lyhäreitä…
“Luultavasti hyödyllisintä olisi tehdä muutama lasku tyypillisillä arvoilla ja sen jälkeen kokeilla, eli ei kovin paljon useimpien jousentekijöiden metodista erovasti.”
Laskemista pitäisi ajatella ihan eri tavalla kuin ajattelemalla käsite “laskeminen”. Ennemminkin pitäisi puhua mittaamisesta. Kokeilunkin tulokset perustuvat lopulta mittaamiseen.
Tarkoitin tässä laskemisella lähtöoletuksista ja materiaaliarvoista johdettua poikkileikkausta tietyssä kohden
Hyvin leveällä jousella on sekin ongelma, että normaali teknisen taivutusteorian kaavat eivät enää ihan pidä paikkaansa vaan pitää ottaa korjauskertoimia tai ortotrooppinen laattateoria avuksi.
Mittamalla saadaan sitten vetovoima ja vetopituus, mutta jännitysten (oik. venymien) mittaus on hieman haastavampaa, mahdollista toki. Lähtönopeus kuuluu myös sinne kohtuullisen helposti mitattaviin.
“Optimista” puhuminen on joo kyllä hieman harhaanjohtavaa ilman määritelmää siitä mitä optimoidaan. Yleistä optimia ei jouselle ole ilmeisestikään olemassa, on vain eri (“yksinkertaisten”) asioiden suhteen optimoituja ratkaisuja (lähtönopeus, kesto, viruminen, kaaren pituus ym.) kun näitä yhdistellään niin ei enää päädytä optimiin vaan kompromissiin, jossa eri asioille on sitten kyllä voitu asettaa erilaisia painoarvoja.
Puun ongelma tai ominaisuus - miten vaan - on materiaaliarvojen suuri hajonta, joka sitten johtaa tilastollisiin menetelmiin eri asioita määriteltäessä. Tämä huomattavasti pienentää ennalta laskemisen hyödyllisyyttä jousta suunnitellessa. Ajankäytön kannalta on hyvin mahdollista, että on tehokkaampaa ottaa yksi kokenut jousentekijä, antaa hänen tehdä jousi parhaan kykynsä mukaan ja katsoa ja kokeilla mitä tuli.
Empirismi rules! (ehkä …)