Jänne kataja pitkäjouseen


Vähä karkea vääntö, mutta ainaki voi kuivaa noin

Kuivannu pari päivää, muoto säilyny jousessa ku väännetty, toiseen puoleen pistetty ja liimattu päät. Kuivaamisen aikana ilmenny halkeama keskelle vatsaa, mikä on hyvä ja ehkä huono homma. Hyvä homma että se vääntyy tasasesti keskeltä, huono homma ton halkeaman kanssa voi olla harmia. Liimaa ton halkeaman kuitenkin myöhemmin kun antaa kuivata toiselta puolelta ja jänittää lisää vielä pari cm.

Mahdollisesti sen halkeaman voi myöskin hiota pois vatsasta, mutta se siinä että vatsa on vahvaa sydänpuuta, ku siitä puun kerroksesta näki. Jännevahvistuksen laitto houkuttaa kyllä.

En vääntäisi vastakäyryytä enää yhtään katajaan.

Onko nauloja vasten oleva pinta jousen selkä? näenkö oikein että se on täynnä puukon tai jonkun muun työkalun jälkiä? Selän tulisi olla ehjä/koskematon kuoren alta vain esiin otettu puun pinta.

Tiedän kyllä että niin ei pitäisi tehdä, mutta puu on jo sillain vääntynyt jousen puolella, missä toi tummempi sydänpuu on, mitä en halua vetää suurinta osaa pois. Tää on enemmän tapauskohtainen, eikä ole mitenkää vastakkain väännetty.

Kataja on muutenkin heikkoa vetolujuudeltaan, varsinkin huonekuivana. Ennuste on kovin huono, kun on vielä kuituja poikki juuri sieltä missä rasitus on suurimmillaan.

Totta, mutta sen takia jätin paksuutta tossa että mahdollisesti voi oikaista, kun ei tiedä kuinka syviä nuo halkeamat on, jotka voi puristaa ja liimata yhteen, sen jälkeen jänneselistys. Myöskin eripuinen keskiosa voi olla vaihtoehto.


Pitää vielä tilleröidä/ohentaa pikkuriikkisen. Myöskin laminoida ja pistää vatsaan eri puukappale vahvisteena (Myöskin puristaa ja liimata halkeamat). Kokeilin testata ja sain nostettua 20 kilon painoa ilmaan, jänne kyl meni paskaks mut ei puuhun mitään vahinkoa tai lisää halkeamia tullut/laajennut. Ois pitänny paremmin köysimäisesti punota ku mitään omatekoista punontaa tehny. Mut kuitenki, jees mallilla.

Meininki etenee. Etuprofiilikuvassa ilmenee leveät nokit/jousen päät. Noin leveät päät jousessa jättävät sen hidasheittoiseksi. Kaventaisin puoleen tuosta, jännelinjan ehdoilla.

Niin kuin eräs viisas mies minullekin ensimmäisestä oikeasta katajajousestani 10 vuotta sitten: “päät ovat liian paksut. Ei sinne tarvitse mitään terskaa jättää.”

2 tykkäystä

Komppaan edellisiä. Pikkurillin paksuus on hyvä sapluuna jos arveluttaa:

Jere tekee vielä 30% kapeammat. Mäkin teen seuraavaan pikkurilli poikittain.

Kuten tietänette, väsäilen pääosin sarvinokitettuja lonkkareita. Paunoista riippuen kepin päät menevät 12-14 mm kartiopralla näverrettyyn reikään. Jousi on siis tuon paksuinen ja pyöreä nokkimateriaalin reunasta mitattuna. Tuomon tekemissä siroissa (lue: keveissä) laminaateissa nokit taitavat olla liki puolet noita kapeampia.

Jep, kapeimmillaan olen käyttänyt sarvinokeissa 7,5 millin kartioterää. Jousi noin 35-paunainen. Yksipuisissa, reilu 40-paunaisissa noin 7 millin leveys taitaa olla minimi, lapa on jo silloin tuota paksumpi. Nykyään teen vähän isompia, helpompi ja mukavampi työstää, eikä muutaman gramman painonsäästöllä ole mitään merkitystä. Lyijykynien paksuus taitaa olla 7–8 milliä, siinä on hyvä referenssi minimille.



Kokeilin 30 kilolla nostaa ilmaan, ja näköjään saattaa olla 66 paunaa. En tiedä viittikö testata enemmällä painolla.

1 tykkäys

Meininki etenee. Onko vetokuvaa jousesta? Jousi on ottanut myötäkäyryyttä aika lailla, mutta jos paunoja on riittävästi, ei se haittaa. Myötäkäyryys tulee herkästi jos jousipuu on vielä kostea kun taivuttelu alkaa.

Se käyryys oli tehty tahallisesti ku kuivatin tossa 2-3 viikkoa alhiona väännetty (Se ois muutenkin käyristynyt johonkin muuhun suuntaan ku siinä oli semmonen ‘lyly’ vääntö jo. Puuna se oli pistetty köydellä toisen puuhun kiinni, ku olis muute kaatunut). Pitäis olla täysin kuiva nytten eikä enää käyryyttä pitäis tulla/eikä näkyny tulevan. Halkeamat pysynyt samana siitäkin kuivausprosessista. Pari nuolta tilannu että vois testata ja referenssiä niistä tehdä omia. Vielä kyllä voi tilleröidä, hieno-hiota ja yrittää laminoida.


Ei ihan täyttä vääntöö

Lukasin pikkasen enemmän, ja näyttää siltä että sain veikkauksellin hyvän jousen. Enemmän se että jotkut sanoo että toi ‘pehmeä’ puu, sydänpuun ulkopuolella on myöskin hyvää ja yleinen jousipuu, mikä ei kestä sitä jännitystä. Mutta toi sydänpuu taas kestää sen, mut ei väänny niin hyvin.

Joten jos veistää vatsan, kovaksi sydänpuuksi ja pehmeen, venyvän ‘mahlapuun’ seläksi. Niin pitäis tulla hyvä jousi, huomioiden oksankohdat, ym.