Jahtikauden ennakkokuplintaa


#1

Osa jo tietääkin, että ostimme äsken maatilan ja siivun maata Forssan Savijoelta. Kaupunki kun ei tarjoa enää oikein mitään, mutta villin kutsu ei jätä rauhaan.

Ekalla avaimet taskussa-käynnillä bongasin jo omilta mailta (vieläkin aivan ufoa sanoa noin) oravan, käpytikan, sepelkyyhkyn, räkätti- ja mustarastaita, tiaisia, peippoja, tiklejä, satakieliä ja hienoimpana telkkäemon, joka asteli iltayhdeksältä puutarhan poikki pihalampeen untuvikkokatraansa kanssa.

Tomakka rusakkojätkä asuttaa ei ihan kotipihaa mutta viereistä peltoa.

Valkohäntäpeuran askellus tontin laitamilla sai mehtämiehen mehustumaan.

Seuraavana päivänä löysin tontin toisesta päästä peuran paskaa. Valkkisten kulkureitti menee siis tontin halki!

Tänään puoli yhdeksältä illalla olin roudaamassa talosta purkamiani mäntypaneeleita liiteriin, kun tuli outo tunne. Katsoin vasemmalle, ja siinä heinittyneellä pihankulmalla, 25 metrissä, seisoi isokokoinen, kullanruskea naaraspeura, kaula pitkällä ja kohti katsoen. Toljotimme toisiamme pitkien sekuntien ajan. Tajusin, että tuuli käy peurasta minuun päin, ja naamallani oleva pölymaski rikkoo ihmiskasvojen muodon. Siksi peuralla oli homma tulkita meikäläistä.

Kumarruin laskemaan lastiani, jotta saisin nappaistua kuvan ihanasta ilmestyksestä. Kun nousin uudelleen, kuului peuran suunnasta kaksi kovaa tuhahdusta tai pärskähdystä ja valkkis katosi puiden taakse tontin kärkeä kohti. Kuvaa ei siis tullut, mutta aivan mahtava fiilis jäi! Tämän takia tänne lähdettiin :slight_smile:


#2

Luonto kutsuu, onnittelut hyvästä ostoksesta.


#3

Onnittelut! Meidän kesämökki on siinä lähellä Urjalassa, Hanhisuolla. Tervetuloa pistäytymään ja jos vaikka tarviit betonimyllyä tai muuta työkalua niin tuu lainaamaan. Peuroja on tosiaan runsaasti meilläkin.


#4

Aivan huippua. Foorumin kautta onnittelut vielä. Pidän erityisesti lauseesta: Kaupunki kun ei tarjoa enää oikein mitään, mutta villin kutsu ei jätä rauhaan. Aivan kuin kirjoitus tulisi omasta otsalohkosta.

Kun omaa laittaa, niin laittaa omaansa, siis tiluksiaan, tapettia, vessaa tai ruokintapaikkaa. Se tulee omiin tarpeisiin. Ilahduttava kirjo faunaa liikkuu talosi likelellä vai onko hehetaaritolkulla tiluksia?
Mulla ei tollasta ole, mutta saan onnekseni rynätä mielin määrin enoni/metsästysseurani mailla. Ja kivaa että kaverini saavat kanssa. Viimeisia tilkkuja Eteläisessä Suomessa, jossa kaaripyssytoiminta ei ole henkipattona hiivintää, vaan luvan kanssa. Harrastuksemme alueet liene niukemmat kuin luonnonsuojelualueiden pinta-alat maassamme. Ollaan marginaalin marginaalia. Tarkoitan siis jousiharrastusta yleensä ja perinnejousia siinä reunassa.


#5

On tässä 1,5 hehtaaria lääniä, josta enemmistö tiuhaa metsää, mutta monimuotoisuutta luo 5000 neliön puutarhapiha (tällä hetkellä enimmäkseen kukkaniittyä), 20-metrinen lampi, tontin takana jatkuvat kilometrien metsäosuudet, iso järvi 500 metriä tästä etelään, metsäinen harju tilan ja järven välissä, ja pohjoispuolella aukeavat peltoalat. Näissä pienipiirteisissä rajavyöhykkeissä elämää riittää.


#6

Jösses. Aivan hupulta kuullostaa.


#7

Onnea vain Tuukalle. Kyllä tilan isäntänä on mukava käyskennellä. Kuulostaa juuri omalta tilalta - hehtaari, puolet puutarhaa, reilu 20-metrinen lampi! Ja elukoita riittää. Työtä tuollaisessa kyllä riittää enemmän kuin ikinä ehtii tekemään…


#8

Kaksi viikkoa tässä meni isompia riistaeläimiä omalla tontilla näkemättä. Sepelit ja sitä pienemmät linnut kansoittavat metsäpalstaa. Telkänpoika kotilammessa jatkaa sinkkuelämäänsä, kasvaen ja mukavasti rohkaistuen. Nyt voin tarkkailla sen hyönteisenpyyntiä jo 10 metrin sisältä. Tänään iltakasilta tuli sitten päräyttävä kohtaaminen.

Olin ollut tontilla hommissa jo pari tuntia, ympäriinsä kulkien ja meluakin pitäen. Lähdin tsekkaamaan herukoiden kypsymistä ruttojuuren valtaamalle keskipihalle. Yhtäkkiä tiheimmästä kasvustosta, vain 10 metrin päästä, ponkaisi otus pakolaukkaan. “Rusakko”, ehdin ajatella, kunnes näin, että kyseessä oli jo aikuisen metsäkauriin kokoinen valkohäntäkauriin vasa!!!

Valkopilkkuinen bambi karautti metsän laitaan ja jäi sitten katsomaan taakseen, pitääkö paeta kauemmas. Matkaa oli nyt 25 metriä, jousikantaman sisällä vieläkin. Ei ollut taaskaan kameraa käden ulottuvilla, joten tilanne tallentui vain aivomassaani, mutta visusti sinne se menikin. Ehkä viiden sekunnin stand offin jälkeen vasa jatkoi pakoaan metsän sisään.

Uskomattomasti valkkis oli pysynyt päivämakuulla ääntä päästämättä, kun olin tietämättäni kävellyt lähimmillään 12 metrin päästä ohi, purku-urakoinnin ja halonhakkuun kaltaisten mökähommien lomassa. No, ne tietenkin kertovat eläimelle että vaaraa ei ole. Eihän peto pidä ääntä.

Tiesin toimivani typerästi, mutta en voinut itselleni mitään. Lähdin isossa kaaressa tuulen alta metsän puolelle tsekkaamaan karkulaista. Hiivin niin hiljaa kuin osasin, kova pohjoistuuli päin näköä avitti kummasti. Metsän lomasta, juuri sieltä, minne otaksuin pakolaukan johtaneen, löytyi kaulaansa ojenteleva vasa. Matkaa oli alle 30 metriä, kun vasa vetäytyi rauhallisesti poispäin. Etenin vähän matkaa perässä ja skannasin taas etumaastoa. Kun katseeni osui paikoilleen jähmettyneeseen vasaan, tämä lähti tuulispään lailla pakolaukkaan ja kiisi ainakin 100 metrin päähän peräänsä vilkuilematta.

Näin sitä koulutetaan nuorta valkkista pelkäämään meikäläistä, mutta oli tämä sen verran noheva elämys, että en osaa katua.