Osa jo tietääkin, että ostimme äsken maatilan ja siivun maata Forssan Savijoelta. Kaupunki kun ei tarjoa enää oikein mitään, mutta villin kutsu ei jätä rauhaan.
Ekalla avaimet taskussa-käynnillä bongasin jo omilta mailta (vieläkin aivan ufoa sanoa noin) oravan, käpytikan, sepelkyyhkyn, räkätti- ja mustarastaita, tiaisia, peippoja, tiklejä, satakieliä ja hienoimpana telkkäemon, joka asteli iltayhdeksältä puutarhan poikki pihalampeen untuvikkokatraansa kanssa.
Tomakka rusakkojätkä asuttaa ei ihan kotipihaa mutta viereistä peltoa.
Valkohäntäpeuran askellus tontin laitamilla sai mehtämiehen mehustumaan.
Seuraavana päivänä löysin tontin toisesta päästä peuran paskaa. Valkkisten kulkureitti menee siis tontin halki!
Tänään puoli yhdeksältä illalla olin roudaamassa talosta purkamiani mäntypaneeleita liiteriin, kun tuli outo tunne. Katsoin vasemmalle, ja siinä heinittyneellä pihankulmalla, 25 metrissä, seisoi isokokoinen, kullanruskea naaraspeura, kaula pitkällä ja kohti katsoen. Toljotimme toisiamme pitkien sekuntien ajan. Tajusin, että tuuli käy peurasta minuun päin, ja naamallani oleva pölymaski rikkoo ihmiskasvojen muodon. Siksi peuralla oli homma tulkita meikäläistä.
Kumarruin laskemaan lastiani, jotta saisin nappaistua kuvan ihanasta ilmestyksestä. Kun nousin uudelleen, kuului peuran suunnasta kaksi kovaa tuhahdusta tai pärskähdystä ja valkkis katosi puiden taakse tontin kärkeä kohti. Kuvaa ei siis tullut, mutta aivan mahtava fiilis jäi! Tämän takia tänne lähdettiin 