'Itä-Karjalainen paju-koivujousi'

Luin ajakseni Finno-ugrikalaisista jousista, lylymännystä, selystetystä yhdistelmäjousista ja löysin kiinnostavan kommentin, että Itä-Karjalaiset olisivat tehneet pajusta ja koivusta tämänkaltaisen/oman jousensa. Oisko mitään lähdettä tohon ‘1840-luvun tekstiin’? Oisko mahdollista tehdä tommonen jousi pajusta, samalla tavalla kun tosta lylymännystä?

Vatsan on oltava joko männyn tai kuusen lylyä.
Selkään on voitu liimata koivun siasta joko tuomea tai pajua.

On aika selvää, että Itä-Karjalan informantilla ei ollut enää oikeaa käsitystä monipuiseen jouseen käytetyistä puulajeista. Jo Sirelius suhtautui syystäkin epäillen tähän tiedonannon osaan. 1840-luvulla käsijousi oli seudulla muinaista historiaa. Informantti oli ehkäpä lapsena kuullut juttua jousista, jotka oli jo jätetty pois käytöstä, ja kertasi sitten vanhuksena kuulemiaan, enemmän tai vähemmän pieleen. Todella ohkaiset on eväät rekonstruoimiselle.

Mitä tulee pajuselkiin monipuisissa jousissa, yhdestäkään sellaisesta ei ole todisteita. Lagerberg, jonka tulkinnan mukaan Örbyhusin jousen selkä on jotain Salix-lajia, mahdollisesti raitaa, tulkitsi nimittäin myös Jokkmokkin jousilöydön materiaalin ihan päin helvettiä.

Lagerbergin mukaan Jokkmokkin jousi on jotain lehtipuuta, mahdollisesti koivua, vaikka löytö on oikeasti lylymäntyä. Paljon pahemmin pieleen ei lajimääritys voisi mennä! Alkuperäisen arvion mukaan Örbyhusin jousen selkä on koivua, mikä täsmää tietenkin kaikkiin muihin todisteisiin monipuisten jousten selkämateriaaleista, ja on siksikin todennäköisin vaihtoehto.

Tuon Lagerbergin tulkinnan Örbyhusin jousen selän Salix-lajista muistin, mutta mitään muuta ei ole siitä jäänyt päähän. Jos asiaon noin niin kyllä se siiten käy paremmin omaankin järkeen, että olisi kuitenkin koivua.

Onko jossain arvuuteltu myös tuomea olisi selkämateriaaliksi käytettty? Muistaakseni tästä juttelimme aikoinaan Vanhapihan ja Becmannin kanssa ja tuomi mainittiin ainakin sakarissa ja myöskin, että voisi hyvinkin olla myös koko selyksenä. Tää oli muistaakseni jonkin aikaa sen jälkeen kun Toni ja Miika tulivat sieltä inarin juoksa kurssilta.

Mehiläinen, Huhtikuu 1840:
"Seuraawan kirjoituksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa, Herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantawaksi. Hän oli sen Kiwijärwen kylästä, Wenäjän Karjalasta, sihen laatuun kirjoittanut, kun eräs wanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon präntätyksi, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme kaunistua.

Jousie oli kahenloatuksie:
1:siksi Warsijousi, […] 2:ksi Käsijousi ei ollut minkähnäköstä, kun selkä ta jänne. Piettihi kauana kähestä. Näpissähe wain piti sen wasaman nenän, sen kera tempasi, laski nuolen. Selkä oli wälistä ulospuolella koiwunkylestä, sisäspuolelta pajusta; peät wuoltu, jotta yhtäläisesti käkristyisi. Ne oli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini - ei mitänä rihmoa - pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toiseese. Warsijousta piettihi parempana. Metäessä piettihi jänne itse päin ta wartta piti ulostoo, muute ei saanu jännitetykse, jos kuin wahwa mies.
[…]
Wasama loaittihi, wanutettihi (sorwattiin) wanuntahewolla. Se wanuntahepo tehtihi kahesta patsahasta, ta sihe pistettihi wasamapuu piikkiin wälihi. Siinä toiset sitä remelillä weellähä, pyöritetähä, toiset weitsellä wanutaha. Ei erityistä wanuntarautoa. Kun sai wanutetukse, niin sihe jäi ruopiwoa wähänennnenähä. Se siitä weitsellä silpastihi, nakattihi lattialle, kai sanottihi: “wasama; k’ ei wasama.” Jos putoi selallähä, niin tuli onnikas wasama; kun kumollaha, niin ei onnikas. — Sulittamisessa piti tuohta polttuo kaikkein pehmeimmälläha, sitä purtihi, jotta tuli pikie. Sittä otettihi kokon sulkie, pantihi yksi isompi suorasta ta kaksi kaiempata kahen puolen. Kun pantihi wakawasta, niin se mennä lollotti niin hywästä. Sulat siottihi rihmalla; sihe peällä tuohipikie, ei mitäna sen peällä. Joho jänne löi wasaman kynänenähä, pantihi luukesrä eli rautapiikki; kell’ ei ollu semmoista, loati puusta.

Kun ammuttihi, niin toinen wahtasi, kuunteli, kunne kirpuoo. Keälta (käeltä) aina ammuttihi; jos pani olkapeähä, niin potkasi», löi kipieksi sen olkaluun. Wiini oli selässä ta siinä wasamat. Siinä oli puu pohjassa, ympärissä werkot, jolla se tuli kantoa kepie. Yli olkak tempai wasaman wiinestä."

3 tykkäystä

Hm, kiinnostavaa. Vois kokeilla.

Itse tein juuri tuollaisen koivu-paju jousen tämän viestiketjun innoittamana, mutta jalkajouseen. Toimii ihan hyvin ilman ongelmia, mutta onhan sitä parempiakin puulajeja jousiin tarjolla.

Enemmän ite historian kiinnosta ja ‘kotimaisuudesta’ vois tehdä pitkä/lättä/komposiittijousen tosta. Juuria Karjalasta ja aika paljon kiinnostavia perintätietoja on kuullut.

Tulipa luettua vasta nyt. Mahottoman mielenkiintosta kuvausta jousista! Woi mahoton

1 tykkäys

Mitä näillä sakaralavoilla oikein haetaan? Mietin, että eikö tuollaista “perinteistä” laminaattia voi tehdä ihan normijousen tyyliin. Aika monessa varsijousen komposiitissakin kun on tuommoiset.

Väittäisin että sakaroiden aivan alkuperäinen idea oli lapojen laminaattien liimauksen suojaaminen säältä.
Huomattiin että kahden erilaisen puulajin yhdistämisessä on etuja, mutta vedenkestäviä liimoja ei vielä ollut keksitty. Siispä lapojen ympärille käärittiin ugrijousissa vedenpitävää ohutta tuohta.
Nokkiuraa ei vaan voinut tehdä suojakerrosta rikkomatta, niinpä päihin lisättiin vielä yksipuiset kärjet, joita ei tarvinnut kääriä sateensuojaan.
Näistä kärjistä keksittiin sitten energiataloudellisista syistä tehdä vastakäyriä.
Ratsujousissa ja muissa komposiiteissa kehitys on varmaankin edennyt aika samalla tavalla. Luulisi että selän jännekerrosta on myös ollut tarve suojata kulumiselta.

3 tykkäystä

Sarvijousissa kyse voi olla jousen pidentämisestä jos sarvet ovat lyhyet, siyah tuo lisää vetopituutta ja kohtuullisemman jännekulman. Ugrijousissa tällaista ongelmaa ei oikeastaan pitäisi olla.

Jousen päät ovat hieman vahvemmat, mutta muu tilanne ei oikeastaan paljon muutu.

Elikkä en oikeastaan onnistu kehittämään yhtään hyvää syytä, Jurin arvailu on sinänsä ihan hyvä.

2 tykkäystä

Minun mielestä nimenomaan pituutta on haettu jouseen lisää. Jurin ajatus säältä suojaamisesta on myös uusi ja mielenkiintoinen!
Virheetöntä lylyä ja virheetöntä koivua on usein yllättävän vaikeaa löytää pidempiä kuin 150cm pätkiä. Myöskin sakaroilla ammuntatuntuma on mukavampi kuin suoralla jousella.
Jurin teorian puolesta puhuu toki se että niissä lylypitkäjousissakin oli kärjet yhdestä puusta, eli liimatun osuuden pystyi näissä päällystämään tuohella ja nokin jättämään paljaaksi kuten kuvattiin. Näissä (lonkkareissa) pituudet oli laminaattiosalla ymmärtääkseni n. 170cm ja suorat sakarat 10cm per puoli. Joten joihinkin jousiin oli ainakin löydetty pitkiä pätkiä hyvää puuta.

2 tykkäystä

Savo on täynnä suoria koivuja, mäntylyly voi olla hankalampi, mutta luulis niitä nyt löytyvän luonnon metsästä ainakin, näissä puupelloissa lylyjä on kyllä niukemmalti.

Mitä ollaan Mikan kanssa käyty läpi koivurunkoja, niin ei muuten ole aina niin siistiä kuin pinta antaisi ymmärtää. Pientä oksankohtaa koivut täynnä.
No katsotaan uudestaan kun tulee kokemusta enemmän.

Asia on noinkin, mutta kun olen tässä viimeisen 50 v aikana pätkinyt ja pilkkonut aika helkutinmoisen määrän koivua polttopuuksi niin kyllä siellä on sitä ihan virheetöntä suoraa. Tosin on myönnettävä, että ne suorat osat löytyvät aika isoista puista paljon helpommin kuin pienistä.

Sama homma kuin vaahteran kanssa. Ja on muuten työlästä ruveta 30cm pölkystä ottamaan ohutta laminaattia selkään. Varsinkin jos on alkeelliset työkalut.
Mäntynuolia on aikanaan isoista puista tehty joten onhan se siellä onnistunut.

Muinaisilla ugreilla oli tietysti vähän toisenlaiset talousmetsät samottavanaan kuin meillä nyt. Saattoi esiintyä lylyäkin melko taajaan joka veden rannalla.

Helpoimmat vaihtoehdot ovat kiilat ja leka tai halkaisuterä moottorisahassa. Hieman pienemmässä palikassa pyörösahakin nopeuttaa hommaa kummasti.

Vanhalla forumilla oli joskus melko kauan sitten kuvaus ugrijousen tekemisestä ja siinä yhteydessä kuvia raaka-aineesta. Muistelen ihmetelleeni oliko yksi kuva mänty vai niinkuin minusta tuntui kuusi. Muistaako kukaan tuliko tuohon sen kummempaa selvitystä?