Irtoilevat nuolenkärjet

Kierrekärki liimalla varmistettuna on kyllä aika varma menetelmä. Pikaliiman kanssa pitää olla vaan tarkkana, se nappaa aika äkkiä kiinni ja pari kertaa käynyt niin, että kärki on jämähtänyt puoliväliin tai nuolivarsi on kiertynyt poikki. Nykyisin käytän kierrekärkien kanssa epoksia. Ei ole kiirus ja epoksi on sopivan liukasta.

Kerran piti tuhota kolme kuusiaihiota, kun ajattelin kierrekärkien kestävän kiinni ilman liimaa. Varmaan olisivatkin pysyneet, mutta kierrekitka oli sen verran kova, että kepit kiertyivät mukana ja lustot irtosivat. Epoksia seuraaviin ja kiinni ovat vieläkin niissäkin, mitkä aussihelteestä kotiin selvisivät. Mänty- ja seetrikepit kestävät paremmin kiertämistä kuivana, mutta käytän silti aina epoksia kierrekärkiinkin. Itsesuojeluvaistokin noin kehoittaa tekemään, sillä jos talja- tai tähtäinampuja särkee hiilikuitunsa pakkaan jääneeseen hattivattiampujan kärkeen, saattaa nenu punertua…

Joo ja tästä tulikin mieleen, että jokin aika sitten ampuessani pihalla, niin oman nuolen kärkeen oli tarttunut joltakin irronnut kartiokärki. Itse en niitä käytä, eikä ole kärkiä irronnut, joten on siis Taka-Hikiän kisan peruja. Nuolelle ei onneksi käynyt kuinkaan. Mutta liimatkaahan ne kärjet kunnolla kiinni!

Mulla ei irtoile nuolenkärjet muista kuin muilta ostamista nuolista. Tuomoltakin muutaman setin olen ostanut ja aika moneen olen joutunut vaihtaan irronneen tilalle kunnon kierrekärjen pikaliimalla liimatun johan pysyy.

No jopas on harmillista. Tämä pitää selvittää ja tietenkin hyvittää. Olen antanut Kisaluokan nuolille niin sanotun kärjen irtoamattomuustakuun, eli jos kärki irtoaa, niin hyvitän koko nuolen hinnan. TopHat-kierrekärki + epoksi, eikä ole kertaakaan tarvinnut hyvitystä antaa, vaikka jokunen noita on tullut tehtyä.

Olisiko näissä Maren nuolissa ollut vielä kartiokärki?

1 tykkäys

Oli kartio kärki ilman kierrettä.

Tässä on yksi syy minkä takia kannattaa itse valmistaa nuolet tietää varmaan miten kärjet on kiinni, Ja edelleenkin Tuomolta ostan kyllä huippu nuolenvarsia.

1 tykkäys

Juuri näin, siksi teenkin omat nuolet itse… Kokemuksen karttuessa ja tiedon lisääntyessä löytyy varmasti toimiva ratkaisu. Siksi olen luopunut kartiokärjistä ja siirtynyt kierrekärkiin. Kartiokärjenkin saa tarvittaessa pysymään kiinni, jos kaikki tehdään oikein, kuten @Hartonen on toisaalla kertonut. Silti, kuumaliimojakin on erilaisia ja joku voi mennä pieleen, kuten Menna kertoi aiemmin. Sitä paitsi, kartiokärjen pysyvyys perustuu vain ja ainoastaan liiman pitävyyteen. Kierrekärjessä on mekaaninen kiinnitys, jonka voi vielä varmistaa liimalla, jolloin kärki pysyy paikoillaan jokseenkin varmasti. Siksi annankin niille irtoamattomuustakuun.

1 tykkäys

Onko leikkureitakin kierteellä?

Leikkureita ei ole kierrekärkinä, ellei sitten käytetä adapteria. Mutta ongelmaa ei varsinaisesti ole, koska leikkureilla ei ammuta tiukkaan taustapakkaan, josta nuolia pitää kiskoa joskus irti kaksin käsin ja todella kovaa. Taulunuolet ovat joskus uskomattoman tiukasti kiinni. Että siinä mielessä heinäpaali on kätevä, koska siitä irtoaa nuolet helposti. Samoin ongelmia ei ole, jos ammutaan mihin tahansa pehmeähköön taustapakkaan.

1 tykkäys

Joo eiku mietin vaan. Olis voinu kokeilla.

Kiinasta tilasin leikkureita joissa kiinnityksen pystyy varmistamaan ohuella lyhennetyllä naulalla. 2 taalaa kipale kotiin toimitettuna, ei paha.

1 tykkäys

Kierrekärki epoksilla tai MikaP:n tökötillä on mullakin pysynyt kiinni, mutta kierrekärki ilman liimaa tai kuumaliimalla tai kierteetön kärki kuumaliimalla ei ole pysynyt kunnolla. Epäilen, etten ole lämmittänyt kuumaliimaa kunnolla kärjen tökkäämisen jälkeen. Enkä ole aina muistanut puhdistaa kärkeä rasvoista.

Tähän sellainen huomio, että liimaamaton kierrekärki pysyy kyllä ainakin jonkin aikaa kiinni. Löysin viime viikolla yhden ohi ammutun (oma…) pintakäsittelemättömän nuolen, jossa oli kierrekärki. Nuoli oli hyvässä kunnossa mutta imenyt paljon vettä itseensä. Kun nuoli oli täysin kuivunut, kierrekärki oli helposti kierrettävissä irti ihan sormin. Syynä oli se, että kun puu kastui, se ei päässyt turpoamaan kärjen sisällä, vaan puristui kasaan. Kuivuttuaan puu kärjen sisällä kutistui, jolloin myös kärki irtoaa helposti. Tämä ilmiö saattaa selittää myös, miksi kartiokärjet irtoilevat toisinaan.