Tänään saimme tosiaan lukea eri medioista, että hirven jousimetsästys Suomessa nitkahtaa merkittävästi eteenpäin lakimuutoksen myötä. Enpä olisi arvannut, että hirvi on tähtäimessä näin pian peurasallimuksen vanavedessä!
Tämän päivän Turun Sanomissa maa- ja metsätalousministeri Leppä kertoo, että ”jouselle asetetaan muun muassa tiukat vahvuusvaatimukset.”
Mielessä kävi, että ollaanko nyt skandi-tyylisen höpön äärellä, jossa jousimetsästysvälineelle asetetaan täysin ylimitoitettuja, lähinnä kaupallisia jousitehtailijoita tyydyttäviä vaatimuksia. Oli hienoa todeta suomalaisen käytännön järjen voittaneen:
Lakimuutosehdotuksessa https://mmm.fi/documents/1410837/11740140/2019-Muistio-Metsästysasetusmuutos-1401.pdf/828790ff-8ad2-1501-e68e-9fe53f5bb5f5/2019-Muistio-Metsästysasetusmuutos-1401.pdf.pdf hirvenmetsästykseen käytettävän jousen jäykkyydeksi vaaditaan vähintään 240 N eli noin 54 paunaa. Nuolen painon on oltava vähintään 30 grammaa eli 436 greiniä. Leikkaavan kärjen on oltava kiinteä ja läpimitaltaan vähintään 25 mm.
Järkeviä raja-arvoja, sanoisin.
Havumetsävyöhykkeen alkuperäiskansat metsästivät tietenkin hirviä muun muassa jousilla lähes koko holoseenikauden ajan, noin 11 000 vuotta. Vielä parisataa vuotta sitten esimerkiksi Hantimansiassa ja Alaskan sisäosissa priminuolet kaatoivat hirviä ruokatarpeiksi. Tarkemmat kuvaukset näistä kaadoista uupuvat.
Nykyaikana puujousella hirven kaataneita metsästäjiä on tietojeni mukaan 12. Osa heistä ampui useamman kuin yhden hirven jousella, joten kaadettujen hirvien lukumäärä on tätä suurempi.
Kaikki hirvijousikaadot on tehty Pohjois-Amerikassa, useimmat Alaskassa. On hyvä pitää mielessä, että alaskanhirvi on meikäläistä hirveä isompi eläin. Alaskanhirvisonnien paino voi olla jopa 730 kg, ja aikuiset lehmätkin ovat pienimmillään 360-kiloisia.
Käytännössä kaikki nykyajan hirven puujousikaadot on tehty kiima-aikaan syyskuussa, kutsumalla hirvisonni passissa odottavan metsästäjän lähelle. Kutsuminen tarkoittaa tässä yhteydessä joko kilpailevan sonnin tai halukkaan lehmän äänen matkimista, suuta tai tuohitorvea käyttäen.
Art Young ampui ensimmäisenä länsimaisena harrastajana hirven jousella Alaskassa 1923. Young käytti aseenaan 164 cm pitkää, 80-paunaista suoraa, läpitaipuvaa osagelattajousta ja raskasta, leikkaavalla väkäkärjellä varustettua koivunuolta. Young lähestyi työläästi toista tuntia paloaukealla makuulla olevaa sonnia ja sai tämän siirtymään esteettömälle linjalle tuohitorveen mylvimällä. Ylipitkältä matkalta ammuttu nuoli meni kupeesta sulituksiin asti sisään. Sonni kuoli muutaman sadan metrin pakolaukan jälkeen.
Seuraavana vuonna Young ampui toisen alaskanhirvisonninsa. Sonni houkuteltiin tuohitorvella passissa odottaneen Youngin luo. Young kohottautui ja ampui noin 20 metristä. Rintakehästä kokonaan läpi lentänyt leikkuri tappoi hirven sekunneissa paikoilleen. Tämä suoritus taltioitiin filmille ”Alaskan Adventures (1926)”, joka oli vielä joku aika sitten tubessa, mutta ei enää.
Howard Hill ampui ensimmäisen jousihirvisonninsa Wyomingissa vuonna 1933. Hill käytti tähän 110-paunaista bambulaminaattijousta ja 700-greinisiä seetrinuolia. Myöhempinä aikoina Hill kaatoi vielä kolme hirveä lonkkareillaan, mutta nämä olivat todennäköisesti jo lasikuitulaminoituja jousia.
Forrest Nagler ampui hirvisonnin keskipitkällä, suoralla lattajousella Kanadan British Columbiassa vuonna 1937. Nagler ampui kaikkiaan kolme nuolta liikkuvaan hirveen 27 – 47 jaardista. Kaksi nuolta osui, toinen rintakehän takaosaan, toinen keskelle rintakehää. Nuolet lävistivät hirveä noin 30 cm. Hirvi pakeni alle 200 metriä ja kuoli jokeen. Ikävä kyllä Nagler ei anna juuri mitään tietoja käytetyistä jousesta ja nuolista. Kaatokuvan nuolessa on Naglerin omaa mallia oleva iso väkäkärki, jonka leveys on aiemman tiedon perusteella noin 30 mm.
Geo Cathey ampui 360-kiloisen hirvisonnin marjakuusijousella niin ikään B.C.:ssä 1937. Käytetyistä jousesta ja nuolista ei ole tarkempaa tietoa.
Seuraa hyppäys 1990-luvun alkuun, puujousten uuden tulemisen aikaan.
Jay Massey ampui 1980-luvun lopun ja 1990-luvun puolivälin välisenä aikana lukuisia alaskanhirviä puujousella. Massey opasti ammatikseen hirven jousimetsästäjiä Alaskan erämaajoilla. Hän käytti aseenaan pääasiassa 140 – 150-senttisiä jänneselkäisiä lattajousia, joiden jäykkyys oli 65 – 75 paunaa 25 tuuman vedolla. Hän valmisti nuolensa ja kärkensä itse. Masseyn käyttämien hirvikärkien leveys oli 32 mm, pituus noin 52 mm, ja leikkurinuolten minimipaino 700 greiniä.
Monty Moravec ampui alaskanhirvisonnin 70-paunaisella pitkällä lattajousella Alaskassa syyskuussa 1992, Masseyn opastamana.
Ted Fry ampui 680-kiloisen alaskanhirvisonnin syyskuussa 1992, käyttäen 66-paunaista, 160 cm pitkää jänneselkäistä osagejousta. Sonni tuli joen yli passiin houkuttelun voimalla. Takaviistosta 15 jaardista ammuttu nuoli lävisti sonnia sulituksiin asti. Sonni löytyi lyhyen pakolaukan päästä kuolleena.
Jerry Ramshaw ampui alaskanhirvisonnin syyskuussa 1993 Masseyn opastuksessa, käyttäen yksipuista, pitkää ja suoraa osagelattajousta.
Gary Davis ampui 400-kiloisen hirvisonnin Ontariossa syyskuussa 1997, käyttäen 61-paunaista, noin 150 cm pitkää jänneselkäistä osagejousta ja seetrinuolta. Houkuttelemalla joen yli passiin tullut sonni eteni lopulta Davisia kohti. Davis ampui nuolen epäedullisesti etuviistosta, vain viitisen metrin päästä. Tällöin hirvi käänsi sarvensa Davisia kohti, ja tämä heittäytyi hirven tieltä pois. Ilman väistöä sonni olisi sotkenut Davisin maanrakoon. Hirvi pakeni jokeen, minne kuoli, vain 60 jaardin matkan edettyään.
Pat Lefemine ampui alaskanhirvisonnin joskus 1990-luvun lopulla, käyttäen 65-paunaista jalopähkinäjousta ja 800-greinistä ramin-puista leikkurinuolta, jossa oli kaupallinen 35 mm leveä leikkurikärki. Sonni tuli kutsumalla niin lähelle passia, että Lefemine valmisteli jo alta pois hyppäämistä. Viime hetkellä sonni käänsi suuntaa ja Lefemine pääsi ampumaan takaviistosta kahdeksasta jaardista. Raskaan nuolen lähtönopeus oli vain 115 fps, mutta silti se läpäisi hirven rintakehää sulituksiin asti. Hirvi eteni osuman jälkeen vain 90 metriä. Lefemine korostaa, että hirven ampumisessa nuolen massalla on paljon suurempi vaikutus kaatotehoon kuin nuolen nopeudella.
Mark Baker ampui alaskanhirvisonnin joskus 2000-luvun alussa, käyttäen 70-paunaista suoraa osagelattajousta. Hirvi tuli kutsumalla aina viiteen metriin, Baker luuli jo tulevansa tallotuksi. Hän ampui nuolen sonnin rintakehään sulituksia myöten. Hirvi pakeni jokeen ja sen yli, kaatuen 90 metrin pakolaukan päätteeksi.
Michael Chadwick ampui 680-kiloisen alaskanhirvisonnin vuonna 2001, käyttäen 62-paunaista, 132 cm pitkää yksipuista osagerekurvia ja 750 gr. painavia puristeseetrinuolia, joissa oli kaupalliset leikkurikärjet. Kutsumalla passiin tullut sonni sai osuman vain viidestä metristä. Nuoli meni koko rintakehästä läpi.
Koostaen voi todeta, että puujousi riittää suurimpienkin hirvisonnien kaatamiseen yhdellä nuolella. Käytetyt jouset ovat poikkeuksetta lakiesitystä jäykempiä, mutta vielä olennaisempaa on nuolten paino. Hirviä kaataneet nuolet painavat 45 – 60 grammaa, eli ovat 50 – 100 % lakiesityksen alarajaa raskaampia.
