Hesarin juttu väsytysmetsästäjistä


#1

Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen juttu kulttuurisivuilla:

“Mikko Ijäs etsi kuvataiteen juuria Kalaharin autiomaan metsästyksestä – mutta ensin oli laihduttava ja opittava juoksemaan maraton sandaaleissa Afrikkalaisia väsytysmetsästäjiä ja kalliomaalauksia tutkinut taiteilija uskoo, että kuvataiteen perustana voi olla kokemus saaliseläimeksi muuttumisesta.”

Vilahti siellä yhdessä kuvassa jousi ja nuolet.


#2

Kuten Ijäs jutussa toteaa, enää ei löydy saneja juoksumetsästämään. Länsimainen moskaruoka paikkaa pyyntikulttuurin katoa. Tutkija on noin puoli sukupolvea myöhässä hankkeensa kanssa. Vielä 17 vuotta sitten voitiin kuvata säväyttävä dokumentti The Great Dance kalaharilaisesta juoksumetsästyksestä, jonka huipennuksessa lähes meikäläisen hirven kokoista kudu-antilooppia päiväkausia jahdannut juoksija korjasi liikkumattomaksi uupuneen saaliin keihäällä. Jousta tässä pyynnissä ei käytetty Kaliforniassa tai Meksikossakaan, idea oli, ettei tarvitse yrittää matkan päästä (heh).


#3

Mites, oisko suomalainen vastine tästä hirvenhiihto? Lemminkäisenhän piti hiihtää Hiien hirvi ensimmäisenä urotyönä Pohjan Akalle, jotta pääsisi naimaan nuoria Pohjan Akan neitoja. Kalevala-saagassa hirvenhiihto saattoi olla symbolinen henkistä kasvua kuvaava prosessi mutta mun ymmärtääkseni hirvenhiihto oli myös metsästysmenetelmä jossa kevättalvella kun hanki upotti hirveä mutta kantoi hiihtäjää lähdettiin hiihtämään hirveä kiinni. Matkan aikana heitettiin liiat vaatteet hankeen ja kun sitten useiden tuntien kuluttua päästiin uupuneen hirven lähelle niin nuoli jänteelle. Takaisin kotikonnuille saaliin kera hiihdettäessä kerättiin sitten ladun varrelle jääneet vaatekerrat matkaan.


#4

Uivaa sekä yli metrisessä handessä hirveä on väsytetty. Olen myös kuullut juttua että myös suolle olisi jahdattu.


#5

Enää ei ole kunto aivan kultaa, mutta jonkinmoinen kuitenki. Väitän pystyväni jousen ja nuolien kanssa juoksemaan maastossa päivänä kuin päivänä reilu 30km, jos ei ole paljoa lunta. Jos oikein tosissaan vääntäisi niin voisi n.50km mennä hyvänä päivänä. Meidänkin metsästysmaat vaan ovat laajuudeltaan pisimmillään reunasta reunaan reilu 4km… ei käy väsytysmetsästys näinä aikoin näillä mailla. Olen toki paljon ajanut rusakkoa kuin beagle ikään tai beaglen kera passiporukoille. Kuntoilua se muutamakin kilometri hankiaikaan on. Haulikon kanssa heti hölkkä raskaampaa kuin jousen kanssa.


#6

Teininä, kun opettelin puujousimetsästyksen saloja, opin, että oraviakin voi juoksumetsästää. Kun kurre lähtee puittamaan pakoon, ajamalla sitä vauhdilla puulta puulle se pysyy liikkeessä, kunnes alkaa väsähtää, kauan ennen aerobisesti etevää nuorta ihmistä. Sopivasti ajamalla oravan saattoi ohjata matalaan puustoon, mihin se sitten juroutui paikoilleen väsymystään, nuolta odottamaan. Olen aivan varma, että Suomen 11 000-vuotisen historian aikana skidit ovat toimineet samoin lukemattomasti. Ihan käypä ruoanhankintakeino.


#7

Olisi mielettömän houkuttelevaa saada kokea vielä elämässään täällainen oikea päivän kestävä tai päivien väsytysjahti. Siis isommalle riistalle kuin orava. Ja Siis ennen kuin ikää on kosolti ja kuntoa ei sitten niinkään. Voi olla että jää sinne haavelaatikkoon…


#8

Voin kuvitella, miten PETA-jengi laittaisi kovat piippuun, kun kuulisi henkihieveriin juoksutetuista jousiuhreista. Sellaista on nyky-meininki.


#9

Viimeistään olisi metsästäjä itse henkihieverissä! :smiley:

Mielenkiintoinen artikkeli tosiaan.
Erityisesti: “Tämä sanoi tuntikausien juoksemisen jälkeen kokeneensa, että oli itse muuttunut jäljittämäkseen eläimeksi.”

Onhan se huippu olo juosta metsässä, yli maaston muotojen, soiden, puskien ja vesisateen. Kävin rykäsemässä työporukan kanssa jukolan viestissä 11km osuuden aikalailla kylmiltään ja kyllähän siinä pienen valaistuksen koki. Jalka alkoi liitää ja matka meni ohi kuin yllättäen.