Headshot


#1

Kauden alussa asetin itselleni tavoitteeksi saada kolme rusakkoa puujousella ennen helmikuun loppua. Alkukauden pitkän matkan rusakon jälkeen on kuitenkin ollut todella hiljaista. En ole laittanut nuolta jänistä kohti pitkään aikaan, maastotuntien kertymisestä huolimatta. Pupuleikkurit kuiskivat viinestä toimettomina.

Olen kierrellyt harvoin käymääni, mutta vuosi sitten hyväksi toteamaani rusakkorinnemetsää jo hyvän tovin. Lupaavia päivämakuupaikkoja riittää lehtipuuvaltaisella, maapuuta ja vesaikkoa sisältävällä alueella, mutta nyt niiltä ei löydy karvalimppua. Ikään kuin loppukaneettina laskeudun rinnettä alas, rantaviivaa kohti. Maasto alkaa siellä käydä rytyisen vesijättöiseksi. Miksipä rusakko olisi sinne asettunut?

Maaston laskiessa lehtipuusto tihenee. Luovin kulkukelpoisimman näköisestä kohdasta leppien, tuomien ja pajujen lomaan. Yhtäkkiä etuvasemmalta kymmenestä metristä lähtee tuuheapyllyinen jänis! Rusakko oli makuulla linjaan kaatuneiden maapuiden muodostaman vallin tyvellä. Se pujottelee vauhdilla vesaikon lomassa vasemmalle ainakin 30 metrin päähän. En näe enää mihin se meni. Tyypillisen arka tämän metsän jänö, mietin. Vaan kokeillaan.

Jään sijoilleni vartomaan, jotta pupulla ei ole syytä jatkaa pakoaan. Lähestymällä tauon jälkeen pupua aivan uudesta suunnasta enkä sen jälkiä pitkin voin päästä ampumaan makuulle uudelleen asettunutta rusakkoa. Olen aiemminkin päässyt hervottoman hyviin ampumatilanteisiin tällä tavalla taktikoiden.

Himmailen vanhan raidan kupeella kymmenen minuuttia, sen pitäisi hyvinkin riittää. Palaan sitten omia jälkiäni takaisin keskirinteen kinttupolulle. Jatkan polkua, kunnes olen ohittanut olettamani pupun sijainnin. Sen kohdilla alarinteessä on julmetun tiuha vesaikko-pensaikkohässäkkä, jossa rusakolla on vaikka kuinka monta hyvää lokosta tarjolla. Lähden kiertämään sotkuista kasvustoa, silmät ja korvat ammollaan. Pupua ei näy.

Kulku käy vähä vähältä hankalammaksi. Jalan alla on kerros käkkyrää, jonka lomassa seisoo vesi. Eteen tulee maassa makaava valtava, kaksihaarainen valkopaju. Sitä ei käy kiertäminen, ja ylittäminen hälyttäisi kaiken riistan matkojen päästä. Puun vaakasuoran haaran läpi näyttäisi mahtuvan äijä, rimaa hipoen. Tungen itseni haaran läpi. Ei tämä enää mitään metsästystä ole vaan esterataryynäystä, mietin.

Saan itseni kuosiin ähellyksen jälkeen ja alan skannata vesaikkohässäkkän tätä sivua. Uskomatonta mutta totta: pensaiston lomasta pilkistää harmaata karvan näköistä juttua. Kätkömakuulle asettunut pupu kesti älyttömät voimisteluni – piti kai vaarattomana hulluna. Nostan jousen, mutta jänöön ei ole kunnollista linjaa. Nuoli menisi parhaassakin tapauksessa suolille. Kuin tilauksesta epäluuloiseksi käynyt pupu nostaa kytkintä ja hyppii pari metriä eteenpäin pensaiston sisällä. Sen päähän syntyy esteetön linja. Keskityn pupun silmään, vedän leikkurin tappiin ja vapautan jänteen.

Nuoli sihahtaa matkaan, kuuluu rusahtava mätkäys. Täysosuma! Rusakko kavahtaa takajaloilleen, kaatuu siitä selälleen ja jää nuoli päässään makaamaan kyljelleen vesojen keskelle. Pakolaukkaa tapaileva askellus sammuu parissa sekunnissa.

Ampumamatka oli kahdeksan metriä. Pisteeseen keskittyminen tuotti tulosta. Leikkuri iskeytyi rusakon ohimoon ja läpäisi sen päätä 12 senttiä, tappaen saaliin nopeammin kuin mikään.

Alusta loppuun saakka onnistunut, hartaasti odotettu metsästystilanne tuntuu uskomattoman hyvältä. Univeloista huolimatta askel on kepeä, viisikiloinen herkku repussa notkuen. Siitä syö aikuinen mies viikon päivät, ei mikään mitätön lihanlähde.

Kotona paistan ensi töikseni rusakon maksan runsaan sipulin kera. Namm!


#2

Tämä on sitä oikeaa metsästystä ! Nuorna miehenä tuli tussari kourassa pyydettyä samaan tyyliin. Sitten tuli koirat kehiin ja kaikki tällainen jäi ja unohtui.

Pelkästään näitä kuvauksia lukiessa lähtee veret kuumana kiertämään ja tulee entistä enemmän motivaatiota omien jousien ja nuolten kuntoon saamiseen.


#3

Harlekiinikirjallisuutta tosimiehille :smiley:


#4

Facessa houkuttelivat suureen suomalaiseen Jousimetsästys-ryhmään (2800 jäsentä). Totesin plärättyäni, ettei siellä ole juuri lainkaan muita kuin 85% kevennyksellä kvasivarsijousiammuttuja saaliita. Laitoin siis tämänkin onnistumiseni sivuille, en niinkään omaa häntääni nostaakseni (enhän edes tunne taljametsästäjämassoja) vaan kansaa sivistääkseni. Näyttääkseni, että puisella D-jousellakin voi ihan oikeasti metsästää ja kantaa saaliita kotiin.

Rusakkokuvani ja lyhyt kuvaukseni ehti olla ryhmän sivulla tykkäyksiä keräämässä pari tuntia, kun ylläpito poisti sen, ilman keskustelua tai varoitusta. Ylläpito rinnasti rusakon päähän ampumisen peuran päähän ampumiseen, ja kun jälkimmäinen ei ole suotavaa, ei edellistäkään voida näyttää ryhmässä. Ikään kuin viisikiloinen ja satakiloinen eläin olisivat samalla viivalla. Ikään kuin jokainen metsästäjä ei ymmärtäisi että päähän ampumisen eettisyys on tilannekohtaisesti arvioitava. Ihmeellistä menoa.

Jos nyt lain kirjainta luetaan niin kuin se on, niin ainoastaan aivojen läpi ampuminen täyttää vaatimuksen hetitappavuudesta. Keskiverto torso-osuma 200 metrin pakolaukkoineen on huomattavasti epäeettisempi kuin nyt tapahtunut kaato. Se tässä vituttaa, että maailman ainoa suomalainen Jousimetsästys-ryhmä on tällaisten linjausten myötä lähes puujouseton.


#5

Tuukka, tämä on klassinen esimerkki some kateudesta ja sille on oma nimitys "väärin tapettu"
Edelleenkin pyyntimiehet ja saantimiehet kuuluu eri heimoihin.


#6

No joo… Ensinnäkin onnittelut taitavaa taitavammasta kaadosta. Kärsivällisyyttä ja ryteikössä liikkumis taitoa on Tuukalla koko repun täydeltä. Ei rusakkoa muutoin oteta. Se vaatii todella rauhallista liikettä ja silmän käyttöä että ampumapaikkaan pääsee. Myönnän itse päässeeni kahdesti vastaavasti hiippaamaan ammuntaetäisyydellle. Huteja kumpainenkin. Tuo facen taljajousipoppoo on taljajousipoppoota. Maailmaa katsotan tähtäinpinnien läpi… . on siellä vajaa 10 puujousiampujaa ja nippu vaistoukkoja. Kategoriat joilla edittiä suoritetaan on näemmä omanlaisiaan. Harmittaa että tämä sekunnin murto-osissa nitistävä osuma feidattiin sieltä. Kummaa menoa ja asenteellista lynkkausta.


#7

Hieno kaato! Alkaa olla peruskauraa Tuukalta, joten mitäpä tuohon sanomaan. :smiley:

Facebookin ryhmät on surkuhupaisia, kun ties kuka pääsee siellä piiskaa heiluttelemaan sen kummempia selittelemättä. Kaikki keskustelut on “paskamyrskyjä” ja kaikki yllyttää pitämään “tiukkaa linjaa”…hah. Tuolla ainakin saadaan mielipiteiden vaihtaminen estettyä, hienoa!

Vähän haisee irrationaalinen pelko jousimetsästyksen puolesta, kaikki on kohta lehdessä pahaksi käännettynä ja kaikilta kielletty jousimetsästys. Mitäpä teet.


#8

Kerkesin fasessa jo ihastella, että hieno kaato. Loistavaa tilannetajua metsästäjältä. Tuo on aika mielenkiintoista faceryhmän moderointia… Siellä kuitenkin on ainakin ollut suolille ammuttu jänis näytillä, toki se oli vahinko osuma. Jos tietää mitä tekee, niin tuo pääosuma on oikeasti hyvä!


#9

Ylläpidolla oli perustelu viestin poistamiselle mutta valitettavasti perustelu oli kovin tekopyhä. Jousimetsästysryhmässä voi odottaa kohtaavansa kuolleita eläimiä ja verta mutta ilmeisesti Tuukan kaato oli ”väärin tapettu”, kuten Tallipoika totesikin, eikä siksi kelvannut ryhmään. Pääosin taljavetoisessa porukassa se on tavallaan ymmärrettävää – oletuksena on äärimmäinen osumatarkkuus, jota primitiivijouset eivät edusta. Luulona on, että talja-ampuja osuu aina mutta primiampuja vain tuurilla, mikä ei tietenkään päde, koskien kumpaakin ryhmää. Kuten lienee jo todettu, niin taitava ja valistunut metsästäjä tuntee ja tietää välineensä, niin edut kuin rajoituksetkin. Sitä paitsi jousimetsästyksessä on aina mukana enemmän tai vähemmän tuuria. Eettinen metsästäjä pyrkii minimoimaan tuurin mutta ilmeisesti ylläpidon mielestä primijousella päähän ammutussa rusakossa oli liian suuri tuuriprosentti. Samasta syystä talja-ampuja saisi varmasti paheksuntaa 100 metristä ammutusta rusakosta. Tai mistäpä minä tiedän.

Tällaisissa tapauksissa lienee parasta ottaa yhteyttä ylläpitoon ja perustella näkemyksensä. Tuukalla on kuitenkin kovat meriitit, kyse ei ollut sunnuntaiammuskelijan tuurilaakista. Perustellulla ja asiallisella mielipiteellä voi saada ihmeitä aikaan. Ja jos ei saa, niin se on valitettavaa mutta aina kannattaa yrittää, jo primitiivijousien takia.

Kuvasta vielä – on muuten rujolla tavalla yksi hienoimmista kaatokuvista! Erityisesti tumma, märkä ja maatuneiden lehtien muodostama tausta tuo rusakon, jousen ja nuolen hienosti esille.


#10

Huhuh, onnittelut saamamiehelle, on se vain kova luu. Ja jälleen kerran makia tarina herkullisine yksityiskohtineen, kiitos.

Omien kokemusten mukaan puujousiin liittyy niin paljon ennakkoluuloja ja olettamuksia, että tämä oli jokseenkin odotettavaa. Joillekkin jo pelkkä puujousen läsnäolo radalla on niin voimakas asia, että negatiivisia kommentteja hersyy tämän tästä. Uskon, että osaltaan tämä negatiivisuus puujousia kohtaan on tietämättömyyttä ja huhupuheiden ja nettikommenttien perusteella muodostettua olettamusta. Pikkasen kun saisi valistettua ja ohjattua kiinnostuneita faktan äärelle, niin kyllä se siitä.
Toisaalta primijousiharrastajat varmaan tulevat aina olemaan pieni vähemmistö muiden perinnejousiharrastajien (ei talja-) vähemmistön sisällä, mikä sopii ainakin minulle.