Haukea

Metsästykausi laukausten osalta pääsi alkuun jo heinäkuussa. Veneen ohi rantavedessä lipuva lahnaparvi innosti muutamana päivänä kokeiluhin jousikalastukseen. Lahnaparvea ei enää näkynyt… mutta koetin silti. Paras taktiikka oli olla vain aloillaan antaen vienon tuulen kuljettaa venettä. Veden pintaan koskeminen seipäällä tai airoilla säikäyttää eväkkäät oitis. Ongelma oli usein liian kova tuuli jolloin veden pinta on rikki tai valo tuli väärästä suunnasta ja pinnan alle ei nähnyt. Tuuli myös vei venettä minne lystäsi ja siihen oli tottuminen. Kerran pääsin sipasemaan nuolen haukea kohti. Hauki oli pieni, n.40cm ja piti päätään lumpeen alla. Hauki oli lähellä pintaa, mutta tuuli toi minut hauen luo ikävästi niin että lähestyin sitä pyrstön suunnasta. Laaki noin 8m etäisyydeltä, mutta ohi kapeasta hauen selästä. Jousikalastelin n. metrin ja alle syvyisissä kohdissa. Syvemällä ei juuri veden sameuden takia nähnyt ja nuoli hidastuukin syvemmässä paljon. Nyt on jo kyyhkykausi alkanut, mutta ei ole ehtinyt edes tiedustelureisuille maastoon.

10 tykkäystä

Hienoa kun on jousikalastuksesta ollut juttua täällä!
Monena syksynä olen aikonut kokeilla tätä, mutta aikomiseksi on jäänyt.
Tuo, että voi jousikalastaa myös kirkkaalla päivänvalolla avaa kyllä paljon uusia mahdollisuuksia. Täällä kun kesäillat ovat aika valoisia ja syksyn tullen onkin jo metsästystä tiedossa.
Kaverini ketkä ovat harrastaneet tuulastamista kaikki toitottavat sitä, että tuulastamisen pitää tapahtua lamppujen kanssa syyspimeässä tyynellä vedellä ja olen aina kummaksunut sitä.
Liittyykö se sitten jousen parempaan ulottuvuuteen tuulastuskeihääseen verrattuna vai siihen, että kalat hakeutuvat lampun valoon pimeällä?
Pitää ehottomasti kokeilla kyllä itsekin kesällä jousikalastusta.

Käytitkö ihan normi leikkureita vai millaisia?

Jousikalastus ei tosiaan vaadi syyspimeää. Keskellä kirkkainta kesäpäivää on myös hyvä jousikalastusaika. Ammuin aikoinaan ekan jousihaukeni keskikesällä rantamatalikosta. Haarakärki nappasi puolikiloista haukea niskansyrjään ja tappoi kalan silmänräpäyksessä. Normaali kärki olisi livennyt hauen kovasta niskasta haavakon tehden.

Suomensukuiset pyyntikansatkin tekivät haukinuolensa haarapäisiksi. Näitä olen sittemminkin suosinut.

1 tykkäys

Pari vuotta sitten itsekkin taas erehdyin. Olisko ollu joku 5m rannasta.

1 tykkäys