Hatunnosto Hopeanuolelle


#1

Pläräsin tässä arkistoja, mätivää peukaloa parannellessani. Löytyi Hopeanuoli-lehden numero 14 vuodelta 1978. Lehdessä on primijousen valmistusohjeet, liekö ensimmäistä kertaa Suomessa. Setonin käännetyssä klassikossahan oli rudimentaaria jousioppia jo 60 vuotta aikaisemmin, mutta eivät hikkorin tuleennuttamiset auenneet kovin hedelmällisesti ainakaan minulle. Jos tämä vanha Hopeanuoli olisi sen sijaan osunut käsiini vuonna 1985, voisi oma tarinani olla toisen näköinen.

Seppo Haltsosen (“Ukkoskarhu”) ohjeissa jousi tehdään puolikuivasta kuusenoksasta, selkäpuuhun koskematta ja tasaisesti ohennellen. Lyhyissä ohjeissa ainoa pienen ihmetyksen aihe on lyhyeen jouseen jätettävä 30 - 35 cm pitkä taipumaton keskiosa. Puolet tuosta niin tulisi parempi jousi, ja kokonaan ilmankin pelittäisi hyvin. Kun intiaanijousissakaan ei jalan mittaisia jäykistyksiä ollut, täytyy olettaa että tässä on kyse synteettisten jousten vaikutuksesta muotoiluun.

Olikohan nuori Simo jo 1978 Hopeanuolen konsulttina? Piru kun olisin skidinä tajunnut, että sarjakuvalehdessä on kosolti käytännön tietotaitoa ja oikeaa Lännen historiaa. Toisaalta, jos en olisi joutunut omin avuin opettelemaan miten raidasta ja pihlajasta saa nuolen lähtemään, olisi jotain olennaista jäänyt kokematta. Hatunnosto joka tapauksessa, pioneeritoiminnalle.


#2

En ollut vielä 1978 tekemässä Hopparin artikkeleita. Aloitin keväällä 1981. Tein sarjan jousijuttuja vuoden 1985 numeroihin ja joitakin ennen sitäkin. Myös Haltsonen teki useampiakin jousijuttuja.

Ennen Haltsosen juttuja oli tietenkin Seton ja “Kaksi partiopoikaa” (suomeksi jo 1917). Myöhemmin oli lyhyitä jousentekojuttuja poikien askartelukirjoissa. Joissakin ohjeet olivat ihan hyviäkin, mm. eräässä oli ihan pätevät lattajousen teko-ohjeet. Kun luin ne 9-10-vuotiaana, niin kaikki ei ihan mennyt kaaliin. En ymmärtänyt mm. yhdellä lustolla olemisen merkitystä. Lisäksi en tehnyt jousia lankkutavarasta, joten ohjeet olivat sikälikin minulle rakettitiedettä. Materiaalini oli nuori kataja ja kuusenoksa.

Todennäköisesti partiolaiset ovat julkaisseet jousijuttuja suomeksi aikakaudella 1910-1965. En ole nähnyt niitä, mutta väittäisin siltä suunnalta jotakin löytyvän. Jousiammunta oli joissakin poikakirjoissakin keskeinen teema, joten aiheeseen oli varmasti kiinnostusta ennen rokkenrollin aikaa. Ja unohtaa ei sovi Sakari Pälsiä ja eräitä muita kansatieteilijöitä.

Mutta Seppo Haltsonen oli varmaankin Suomen Reginald Laubin siinä, että hän aloitti hopparijutuillaan uudemman primijousikirjoittelun. 1970-luvulla primijouset olivat käytännössä kadonneet nuorisokulttuurista, muutamia yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Se on ihan mahdollista, että olin 1970-luvun jälkipuolella Suomen ainoa yli 15-vuotias, jolla oli vakavampi kiinnostus aiheeseen. Ainakaan kukaan muu ei ole ilmoittautunut.

Jousijutuistaan huolimatta Haltsonen ei ollut jousentekijä. En koskaan nähnyt yhtään hänen tekemäänsä toimivaa puujousta. Hän käytti lasikuituvastakaaria ja oli myös yksi varhaisia taljajousen käyttäjiä Suomessa. Tuossa po. artikkelissa on käytetty paitsi Setonia myös W. Ben Huntin aineistoa. Haltsonen teki varmaankin joitakin puujousia Hämeenlinnassa nuorena asuessaan, 1950-luvun alkuvuosina. Hän kertoi minulle niistä ajoista, jousi- ja keihäshommista. Kyse oli “normaalista” pikkupoikien puuhailusta.

Nuolia Haltsonen kyllä teki paljonkin. Hän käytti mäntyrimaa ja sulituslaitetta. Muistan hyvin kun näin ensimmäisen kerran hänen nuolensa (se nuoli on nyt minulla). Varren ja sulituksen suoruus oli ihan toisesta maailmasta kuin minun käsin sulitetuissa vesanuolissani. Haltsonen teki myös kivikärkisiä (pii) nuolia, mutta kärjet olivat USA:sta tilattuja meksikolaisvalmisteisia turistikärkiä.


#3

Noita mahdollisia pre-rock n’ roll-partiolaisten jousijuttuja olisi kyllä tosi kiva löytää. Ihan vieras maailma mulle. Pälsi nyt pitäisi olla hallussa ihan ammatinkin puolesta, täytyy ryhdistäytyä tuon harrastus-Sakarin osalta.

Itse olin pentuna jousiopin suhteen lähikirjastojen varassa. Niissä ei ollut takavuosien poikien harrastuskirjoja. Kävin läpi tietosanakirjat J-kirjaimen kohdalta, kun muutakaan ei ollut. Jousi- tai jousiammunta-otsikoiden takana oli korkeintaan muutama virke ja yksi tai kaksi pientä kuvaa, mutta kummasti joka lähteessä kerrottiin jousiasiaa vähän eri näkökulmasta. Yhdessäkin oli graafinen esitys kolmen erilaisen varhaiskantaisen jousen kantaman eroista. Kun pygmijousen kantamaksi valkeni 30 metriä, koin tyytyväisyyttä omien kamojeni suhteen. En vieläkään tiedä, mikä oli noiden lukujen lähteenä - ainakaan Popea ei ollut käytetty. Veikkaan jotain siirtomaahenkistä saksalaistutkimusta.

Jousenteko lähti minullakin alusta saakka siitä, että mennään metsään kaatamaan tarkoitukseen sopiva puu(nvesa). Pelkän jalopuulankun hankkiminen olisi ollut ylittämätön muuri varhais-aikoina. Sitä se on kyllä nykyäänkin, hehe.


#4

Nyt ollaa ytimessä.

Tuo 1978 hopeanuoli saattaa olla juuri SE Hoppis jonka ohjeiden perusteella tein yhä olemassa olevan ekan jouseni itse. Siis ehkä ensimmäinen tai toinen itse tehty jousi. Loppuvuoden lapsena olen ollut tuona kesänä 7 ja epäilen että kyseinen hoppari on saavuttanut minut vuosi tai kaksi ilmestymisensä jälkeen, tai jousen teko on alkanut vain myöhemmin kuin lehden ilmestymisajankohta. Ei voi muistaa tai tietää. En voi uskoa että 7 ikäisenä olen saanut ko. jousta aikaiseksi.
Puukko pysyi kuitenkin kädessä jo lie 8 tai 9 iköisenä ja tein kyseisen jouseni pihlajasta jättäen selkälustot ehjiksi ohjeen mukaan. Jousi nosti jousihommat uudelle tasolle, vaikka kärkien keventämisen tärkeyttä en tajunnut ja ammuntajänteen tointa hoiti pakettinaru, se valkoinen muovinaru… Otanpa kuvan jousesta tähän ketjuun. Jotenkin nuo artikkelin kuvat vaikuttavat tutulta. Vieläkin muistan missä kohtaa mäkeä istuin isonvanhempien pihalla ja luin ohjeita vuollen sinnikkäästi pihlajasta lastuja.

Toinen juttu, meillä on jossain -50 luvun partiopoikain käsikirja ja muistaakseni siinä on jotkin jousenteko ohjeet. Pitääpä kaivaa ja kuvata tänne sekin. Ollaan pojan kanssa luettu siitä majanteko ohjeita ym. partiojuttua. Kirja on kiva hyvien kuvien ja vanhan sananparren takia. Ja muutenkin ihan kelpoa iltasatuluettavaa Tarzan kirjojen ohella.