Harjoiteltu saanto


#1

Kuten on käynyt ilmi, viheliäinen tarkkuusvaje iski minuun kesken kiihkeintä jahtikautta. Pummien määrä kasvoi hälyttävästi, kultaisia hetkiä valui käsistä. Kun esterin perse ei meinannut kuroutua, oli diagnostinen tauluharjoittelu mahdotonta.

Seuraavaksi paras vaihtoehto oli kuivaharjoitella ampumasuoritusta kämpässä. Jännittelin jousta ajatuksella ja keskityin nuolen tarkkaan linjaamiseen ja linjan pitämiseen vedon läpi, vetokäden rentoutta menettämättä.

Illan hämärtyessä sade lakkasi vihdoin. Lähdin metsälle puolisen tuntia auringonlaskusta. Maastoon päästessäni fasaanit olisivat siis jo yöpuulla, ja rusakot lähteneet ravinnonhakuun.

Vaikka sade oli tauonnut, maasto oli muuttunut. Poluista oli tullut puroja, vesi tirskui jalan alla sellaisissakin paikoissa, jotka normaalisti rutisevat jalan alla. Etenin hissuksiin ja hain tantereesta pilkottavien rusakonkorvien ohella tuomenlatvuksista möykkyjä. Fasaanit suosivat tähän aikaan tuomia yöpuinaan.

Kuljin ylärinteessä ja luin puiden latvoja, jotka täältä käsin olivat melkein silmän tasalla. Erään viime viikolla kukkoa majoittaneen tuomenlatvuksen haarassa oli ylimääräistä tummaa. Fasaani, vähäisen pyrstönsä perusteella kana. Vaihdoin normileikkurin fp-leikkuriin.

Kana nukkui vielä, ja se oli tärkeä etu. Jos lähtisin rymyämään alas rinnettä päästäkseni ampumaan kanaa alhaalta käsin, tämä heräisi varmasti. Jos ampuisin näiltä sijoilta, olisi matka pidempi ja ohi mennyt nuoli hyvin todennäköisesti mennyttä. Osuma kuitenkin tehoaisi nukkuvaan lintuun kuin moukarinisku. Ei pakopyrähdystä ja pimeistä tiheiköistä hakua.

Nyt oli aikaa ja tilaa rakentaa ampumasuoritus ihan alusta. Se tuntui tarpeelliselta. Hain jaloille hyvän stänssin, rentoutin hartiat, kohotin jousen ja linjasin nuolen tarkasti noin kahdeksan metrin päässä olevaan möykkyyn. Tältä kohdin oksiakaan ei tullut tielle. Pidin jousikättä järkähtämättä ja annoin vetokyynärpään mennä taakse ennen jänteen vapauttamista.

Kuului kumea kopsahdus, kuin onttoon lahopuuhun osuma. Kana humpsahti oksaltaan alas, mätkähtäen maahan. Yöpymäpuun tyvelle ei voinut nähdä, joten kuuntelin lisää. Pienen pientä rapinaa, sitten ei mitään.

Latasin paikkoleikkurin jänteelle, napsautin otsalampun päälle ja laskeuduin alas rinnettä. Tuomen alla ei alkuun näkynyt mitään, mikä nosti paineita. Sitten silmäni osui täysin maastonväriseen myttyyn, joka värisi viiden metrin päässä maassa. Astelin lähemmäs, hain vesaikosta esteettömän linjan ja tuikkasin kanaa leikkurilla. Osuma ja varmistus.

”Nukkuvaa kylkeen” on ennenkin tiputtanut linnun kuin jauhosäkin. Toistaiseksi ei ollut tietoa, mihin fp-leikkuri oli osunut. Nuoli löytyi pari metriä linnusta eli se oli irronnut kanan pudotessa latvuksesta. Hyvin toisenlainen tilanne kuin edeltävä ja edellisellä fp-leikkurilla otettu kukko, johon nuoli tunkeutui sulituksiin asti. Uusi nuoli on 30 greiniä edellistä kevyempi, mikä vaikuttaa osansa.

Kana painoi 820 grammaa eli oli kevyenpuoleinen, mutta tuommoinen kahden ison pyyn kokoinen syötävä kumminkin. Fp-leikkuri oli osunut lähes keskelle kanaa sivusuunnassa ja alas pystysuunnassa. Nuoli oli lävistänyt rintalihaksen ja iskeytynyt sitten rintalastan pystysuoraan harjanteeseen, luovuttaen kaiken liike-energiansa kanan sydänalaan. Isku oli tappava, vaikka läpäisy oli vähäinen.

Kun hyvin treenattu ammunta hyvin tuunatuilla kamoilla kulkee, on homma sitä, että keskitytään pisteeseen ja annetaan suorituksen edetä melkein itsestään. Ei siinä asetella jalkoja eikä varmistella nuolen linjaa. Kun vaistoammunta alkaa tökkiä, on kuitenkin ihan paikallaan purkaa ampumasuoritus osiinsa ja käydä ne puolitietoisesti läpi. Tälläkin kertaa se ratkaisi saaliin saamisen, ja taisi nostaa meikäläisen pysyvämminkin takaisin ottomiesten riveihin.


#2

Olisipa itselläkin riistamaita lähellä. Saalisluettelokin kertoo että sulla on ammunta hallussa ja pysyykin kun pystyt sen purkamaan osiin. Kunnioitan!


#3

Ahoi. Onnet kanasta. Tuukan metästymaat ovat riistarunsaat väistämättä kun kaatoa piisaa. Toki se on satsauksenkin ansiota. Onko maat taajamien läheisyydessä? Onko eläimet tottuneet ihmisten kulkuun/ääniin maillaan? Jos on, on siinä jousimiehelle helpottavia tekijöitä, jos myös hankaluutensa.
Itse olen huomannut että huolettomimpia ovat rusakot taajamien likeellä ja varsinkin taajamissa. Tulevat pihoille, eivät kavahda ihmistä, lähtölaukka on laiskanlainen…
5km taajamamerkin ulkopuolella rusakko kirii liikkeelle jo eri tempolla. Kauris liikkuu hiljaa kuin tuuli ja etenee joka askeleella todella tarkkaavaisesti. Vaikka meidän metsästysmaat ei mitään erämaita ole, niin esim ruokintapaikoille eläimet saapuvat kuin aaveet. Vailla ääntä, ja yht äkkiä ne ovat siinä. Joskus niitä ei näe kuin vasta ihan lähellä ja ihan säikähtää, vaikka tuijotti juuri niiden tulosuuntaan. Erot eläimissä elinympäristöineen ovat kuin meissä ihmisissäkin.

Tuntuu ja kuullosta tutulta laukauksen haku pummin jälkeen. Kiukku mikä punkee jäseniin ja mieleen hutien tai mahdollisen haavakon tehtyään on vastenmielinen. En pura tarkemmin tässä tapahtumia, mutta parina viimeviikkona on treenattu ylhäältä alaviisoon ampumista jousitelineeltä kuin kotopihan eteisen katoltakin aika lailla. Pummeihin ei ole halua kun “the” tilaisuus tulee.


#4

Väkisinkin on vähän kateuden vivahdetta tuossa, miten ”meillä eläimet on kuin aaveita” ja mutinoissa ihmisiä kavahtamattomista pihaeläimistä.

Pihaeläimet ovat pihaeläimiä. Ei ole harvinaista nähdä rusakkoa omakotitalon pihanurmella päivänvalossa ja lähikaupassa käydessään fasaanikukon voi ohittaa joskus parin metrin päästä ilman että otus väistää. Näitä lokoisimmat reviirit valinneita sopeutujia ei kukaan metsästä, kelpaa köllötellä.

Viimeisen kahden vuoden henkilökohtainen tilasto: keskimääräinen maariistalaukauksen matka: 15 metriä, rusakolla metrin enemmän kuin fasaanilla. Ja tosi monen asian pitää olla kohdillaan, jotta noihin 15 metrin riistalaukauksiin päästään. Tyypillisesti rusakko lähtee niin kaukaa ja pakenee niin nopeasti niin pitkälle, että mitään ei voi tehdä primijousi kädessä.

Toisinaan rusakko jää hetkeksi noin 20 – 25 metriin tsekkaamaan mitä pakeni, siinä on kahden sekunnin ikkuna tehdä pitkän matkan laaki. Makuulla olevaa rusakkoa voi päästä ampumaan 15 metrin tuntumaan, jos tietää etukäteen makuupaikan ja osaa lähestyä sitä taktisesti. Erittäin hyvin suojatussa makuupaikassa rusakko kestää juonikkaan lähestymisen toisinaan kymmenen metrin sisään. Näissä nuolen on yhtä todennäköistä osua puuhun tai maahan kuin jänikseen, vaikka tähtäys olisi kohdallaan.

Fasaani lähtee väistöön tyypillisesti 15 metristä ja etenee miehen juoksuvauhtia tiheimpiin maastonkohtiin, joihin nuolella ei voi yltää, vaikka linnun sijainti olisi tiedossa. Harvoin kaiken osuessa kohdilleen pääsee ampumaan makuulla olevaa peltokanaa välillä 10 – 25 metriä. Yöpuupyynti on tuloksekkainta, mutta siinäkin käydään läpi satoja puita joka kerta, ja pieninkin meluaminen herättää fasaanit, jotka hyppäävät sitten siivilleen, kun jousta lähtee kohottamaan. Matkat ovat puolet siitä mitä maahan ammuttaessa, mutta oksaa on yleensä edessä nuolia kilpistämässä. Ikkunaa saa hakea ja kaiken pitää tapahtua nopeasti. Ei ole mitenkään harvinaista, että linnut pärähtävät pakoon ennen kuin nuoli ehtii lähteä.

Passissa nakottaessa niin rusakot kuin pienpedot kääntyvät kannoillaan, jos tuulen suunta käväiseekään niihin päin, jos nostan jousikättä 10 cm väärällä hetkellä tai jos sulitus rapsahtaa sormissa. Supikoirien tulon voi ennakoida lähestyvästä polveilevasta rapseesta. Rusakko ilmaantuu yleensä passiin kuin taikaiskusta. Ketun tulo ja meno on kuin kummituksen hipaisu. Kävikö se edes oikeasti paikalla? Silti niitäkin tulee aina silloin tällöin saaliiksi.


#5

Täysi täsmäys havaintoihin ja kokemuksiin. Ja ei tuo riistarikkaiden maiden piikkin mene tuo Tuukan saanto. Satsaukseen, taidon ja maltin piikkin se menee. Ei käy valittaminen omista riistamaista rusakon osalta. Tulihan jousiviikonlopun ekastakin ajosta ulos 3 rusakkoa kerralla. Kuka ne löytää ja malttaa niiden kanssa niin siinä saantokaveri. Fasaani on sen sijaan kadonnut kokonaan. Naapuriseuran mailla on yksi pieni parvi. Kesän mittaan kanahaukat siivosivat viimeiset pitkäpyrstöt meidän reviiriltä. Harmi, enimmillään oli noin 30 yksilöä napottamassa kolmena eri parvena. Ei lumillakaan ole löytynyt edes yhden yhtä jälkeä. Olen miettinyt istuttamista ensi vuodelle… alkaa vaan tulla hintoihinsa jos siihen lähtisi… Enpä taida. Peuroja olen nähnyt enimmillään kerralla 11. Ne eivät vaan ole lupieni piirissä.