Lapissa on paljon lunta tähän aikaan vuodesta. Sisällä ampuminen on ihan kivaa, mutta olisi kivempi ampua ulkona, varsinkin kun nyt alkaa päivällä olla vähän valoisaakin. Niinpä keksin tällaisen hankinuolen, ettei nuolien hankeen hukkuessa tarvi tehdä uusia nuolia. Kyllähän nuo lentoon vaikuttaa tietenkin jotenkin, luultavasti negatiivisesti, mutta muutamien testilaakien perusteella toimivat muuten tosi hyvin. Nuoli pysähtyy kevyeenkin puuterihankeen oikein hyvin, eikä ainakaan lyhyiltä etäisyyksiltä ammuttaessa nuolen hukkumisesta ole vaaraa.
Ideahan noihin tuli Ishin lintunuolesta TBB1:ssä, kun mietin miten saisi nuolen pysähtymään hallitusti hangen alta pilkistäviä kantoja ammuttaessa. Ko. nuolessa oli samanlainen tikkuviritys heti nuolen kärjen takana.
Nuolet ovat ylipitkiä 20" vetooni nähden siten, että tikut osuvat täydessä vedossa pokakäteen. Ylimenevä osa mahdollistaa tauluihin ja 3d-elikoihin ampumisen ilman, että tikut irtoavat tai punos liukuisi nuolta pitkin.
Tikut on asetettu pikaliimalla ensin kohilleen ja sitten pellavalangalla sidottu varteen ja vielä puulimalla takapunos liimattu varteen kiinni. Kahden tikun virityskin tuntui toimivan riittävän hyvin ja olisi helpompi sulloa viineen. Pitää testata eri kokoisia tikkuja ja hakea sopivaa kokoa ja tikkujen määrää
Eilen pakkanen oli sormille siedettävällä tasolla (ohuet nahkahanskat) ja päivänvaloakin työpäivän jälkeen jo piisalleen, jotta kävinpä harrastamassa umpihankihiihtojousiammuntaa. Vai olisiko tuo umpijousihiihtoa
Sidoin jännetammijouselle viritettyihin taulunuoliin edellämainitulla tavalla tikut kiinni pellavalangalla ja tököttiliimalla (kiitos Tallipojalle) ja lähdin hiihtelemään. Täytyy myöntää, että sielu lepää ammuskella talvisessa metsässä nyt kun talven ajan joutunut harrastelemaan sisätiloissa. Metsä, jossa kävin oli hiukan vanhempaa ja vähemmän hoidettua, joten lumen painon alla kaartuneita nuoria mäntyjä, koivuja ja pajuja sekä myös kaatuneita puita oli runsaasti. Varsinkin lumen painamista koivuista oli hauskaa ampua isoja lumikerroksia oksilta pois. Tuli mieleen, että lieköhän samalla tavalla ovat hantit, mansit, saamelaiset ym. reenanneet talvella ammuntaa?
Vaakaviine johon sidoin intiaanityyliin jousen kiinni oli optimaalinen varuste suksilla siirtymisiin eikä haitannut sauvojen käyttöä. Vain yhden sauvan kanssa olisi pärjännyt myös ja huomautuksena, että tässä hommassa sauvojen remmit ovat kokolailla hyödyttömät ja näpit pysyy vain paremmin lämpiminä, kun niillä joutuu puristamaan sauvoja. Itse nuolet lensivät hyvin ja useimmiten löytyivät hangesta niin, että sulitus oli näkyvillä. Pari kertaa joutui hetken etsimään nuolia, kun ne olivat sujahtaneet puuterilumen alle piiloon, mutta tällöinkin sisäänmenojälki paljasti nuolen sijainnin.
Puujousen ja jänneselystetyn jousen pakkasenkesto on kyllä kovasti arveluttanut asiaan liittyen, onko kellään selvää tietoa puun ja jänteiden käyttäytymisestä pakkasessa?
Hyvältä kuulostaa!
En ole tainnut koko talvena ampua laukaustakaan… Noh onneksi on kohta kevät.
Ymmärtääkseni pakkasella puu jäykistyy ja tätä myötä selkä joutuu kovemmalle vetorasitukselle. Jousia napsahtelee siis selkäpuolelta vetoheikoista puulajeista kuten katajasta, syreenistä, pihlajasta ja mitä näitä on. Toisinsanoen jänneselystetty jousi on ihan vahvoilla pakkassäällä. Katajasta jos olisi jännejousi, niin sitten voisi miettiä kahdesti…
