Metsä kutsuu jo ties monennetta kertaa kauden alettua. Näitä tunteja ei lasketa, ja onhan erää jo tullut sen verran että urakkaa voi perustella sitä vaativille tahoille. Lähden metsälle töiltä päästyäni, jälleen iltahämärissä.
Etenen rakkaissa maastoissa erään metsäniemekkeen tuntumaan. Niemekkeen keskellä on joukko tuuheita mäntyjä, joissa on melko monesti ollut peltokana nukkumassa. Skannaan puita jo matkan päästä: on sitä parempi, mitä aikaisemmin mahdollisen yöpyjän paikallistaa. Näin voi hioa iskutaktiikkansa valmiiksi ennen nopeaa toimintaa. Useimmat linnut eivät kestä montaakaan sekuntia sitä, että yöpymäpuun äärelle hipsinyt lihansyöjäapina alkaa kiertää ja kuikuilla puuta ampumalinjoja selvitelläkseen.
Männyistä ei erotu silhuetteja. Näkökentän laidalta rekisteröin kuitenkin linnun muotoa. Fasaani on kuin onkin niemekkeessä yöpuulla, mutta isossa harsussa tuomessa, ei havupuussa. Pitkäpyrstöinen, kookas lintu on paksulla tuomen oksalla noin neljän metrin korkeudella, noin puolitoista metriä rungosta. Painan mieleeni linnun täsmällisen sijainnin.
Kaivan viinestä haarakärkisen nuolen. Sen toimivuutta linnustukseen on tarpeen tutkia lisää. Viime talven pääosumalla korjattu f-kana oli alkua. Miten haarakärki puree teeren kokoiseen lintuun torso-osumissa? Pujottelen niemekkeen sisään ja lintutuomen luo niin taiten kuin pystyn, varoen vilkaisemasta yölinnun suuntaan. Katse on yhtä kuin kuolemanvaara, jos villieläimeltä kysytään.
Tuomilintu on ylhäällä edessäni. Taitaa olla isokokoinen kana. Sen makuuoksan editse kulkee ranteenpaksuinen tuomenhaara, joka estää nuolta osumasta keskivitaaleille, hemmetti. Tarjolla on yöpyjän alarinta. Se on kokemukseni mukaan onneksi tehokas osuma-alue linnuilla, joiden rintakehä ja vitaalit ulottuvat paljon pidemmälle lantiota kohti kuin nisäkkäillä.
Kohotan jousen ja kohdistan nuolen kanan alarintaan. Haarakärki on vielä labiilimpi lentäjä kuin normileikkurit, ja matka on perin lyhyt, joten jätän vedon vajaaksi. Näin nuoli ei roiskahda sivuun linjasta. Laukaisen. Tussahtava ääni kertoo, että nuoli osui. Kana sortuu oksaltaan.
Lataan nopeasti paikkoleikkurin jänteelle ja jään havainnoimaan, liikkumatta. Tuomen vasemmalla sivulla maassa näkyy himmeästi liikettä ja kuuluu pientä rapinaa. Rapina etenee tuomen viereisen pensaan alle, sitten on hiljaista. Odotan kaikessa rauhassa vielä tovin.
Pensaan alle ei näe paljain silmin. Kaivan taskulampun esiin ja alan skannata kasvustoa. Kierrän pensaikkoa, pulssi takoen, jousi nokitettuine nuolineen toisessa kädessä. Taskulamppu sammuu melkein saman tien, patteri perkele.
Jatketaan aistinvaraisesti. Pensaan alla on mustanpuhuva notkelma, jonka pohjalta erottuu vaalea, nuolisuora viiva. Viivan päässä on vaalea mytty. Laitan enempiä pohtimatta leikkurin myttyä kohti - erä on varma vasta kun saalisrepun nyöri on kiinni. Mytty ei liikahdakaan.
Kurotan lintuun ja vedän sen esille nuolesta kiinni pitäen. Haarakärkikin on edelleen tiukasti kiinni linnun torsossa. Nyt on ensimmäinen keho-osuman saanut haarakärkilintu plakkarissa. Nuoli oli murhaavan tehokas, lintu kuoli muutamassa sekunnissa.
Kotona selvittelen osumaa ja osuman saanutta. Kana painaa 1150 grammaa, eli on massiivinen naarasfasaani. Paksut rasvakerrokset ihon alla ja ruumiinontelossa kertovat hyvin syöneestä emästä.
Haarakärki meni sisään vähän yllättäen linnun ylärinnan vasemmalla sivulla, pystyasennossa. Kärki leikkasi ammottavan haava-aukon linnun isoimman lihaksen läpi ja silppusi kaiken tiellään viistosti ylöspäin ruumiinontelossa kyntäessään. Läpäisy oli 14 cm, mikä on sekin positiivinen yllätys.
Englantia myöten ollaan kiinnostuneita näistä vain harvoissa paikoissa mahdollisen kokeellisen tutkimuksen tuloksista.
