Foorumin ja primitiivijousiammunnan luonteesta

Kiitos vastauksista.

Kaksi kappaletta karikatyyrisiä mustavalkoistuksia. Jere antaa ymmärtää, tai ymmärtää(?), että varhaiskantaisen jousiammunnan toteuttajan pitäisi kopioida muita ja tehdä vain yhdenlaisia välineitä. Väite on järjetön, sillä jokainen primitiivijousiammunnan edustaja tekee itsensä mukaisia ja näköisiä välineitä luovan prosessin kautta. Vain pieni murto-osa jousista ja nuolista on kopioita olemassaolevista jousista ja nuolista. Jere kertoo tekevänsä jousia yhdenlaisten kopioiden sijaan rekurveista sotajousiin. Ironista on, että molemmat näistä kuuluvat elimellisesti varhaiskantaisiin jousiin ja nuoliin, toisin kuin laminoidut kahvat, nokit ja nuolivarret. Myös minä teen jousia rekurveista sotajousiin, ja niin tekee Kuralan posse ja jopa Tim Baker.

Tuomo vastakkainasettelee (valheellisesti, kirjahyllynsä perusteella), että varhaiskantaiseen jousiammuntaan kuuluu “vain yksipuisia jousia”. Tosiasiassa varhaiskantaisiin jousiin kuuluvat yksipuiset jouset, kaksipuiset jouset, jänneselkäiset jouset, raakanahkaselkäiset jouset, käärmeennahkaselkäiset jouset, tuoheen käärityt jouset, pihkavatsaiset jouset, lämpökäsitellyt jouset, ruohokasveista tehdyt jouset, sarvivatsaiset jouset, kokosarviset jouset, kaapeliselkäiset jouset, 70 cm ja 300 cm pitkät jouset, 1 ja 8 cm leveät jouset, poikkileikkaukseltaan litteät, soikeat, pyöreät ja segmentinomaiset jouset, defleksikärkiset ja defleksikahvaiset jouset, refleksikärkiset ja refleksikahvaiset jouset, kärkitoimiset, jäykkäkärkiset ja ympyriäiset jouset, rasvatut, maalatut, verellä hierotut ja lakatut jouset. Lista ei ole läpikotainen. Nuolilista olisi vielä pidempi.

Kukaan varhaiskantaisen jousiammunnan harrastaja ei ole kokeillut kuin murto-osaa varhaiskantaisista tekniikoista ja innovaatioista. Varhaiskantaisen jousiammunnan piirissä tehdään valtavan monenlaisia ja uniikkeja jousia ja nuolia. Olennaista on, pysytäänkö tekemisessä primitiivisen jousiammunnan puitteissa vai ei. Laminoidut kahvat, nokit ja nuolivarret, pistoolikahvat, nuolihyllyt ja nokinpaikat vievät välineet salamana ulos varhaiskantaisesta jousiammunnasta, ja sijoittavat ne modernin jousiammunnan piiriin.

Oletko tosissasi? Viiluista kasattuja nuolia koskevassa viestiketjussasi?

2 tykkäystä