Syksyn fasaanilaakini ovat olleet harmillisia huteja. Jyrkästi yläviistoon laukauisua ei pääse harjoittelemaan. Pitäisi tehdä pellon reunaan sellainen harjoitustaulu. Ampuma-asento on aina osa laukaisua kuitenkin. Tein uuden metsästysnuolisetinkin joissa kapeammat leikkurit kun leveämmät leikkurit tuntuivat temppuilevan harjoitustaulullakin epämääräisiä tuloksia antaen. Uuden leikkurisetin myötäkin jostain ihmeen syystä käytin vielä pari kertaa näitä leveämpiä leikkureita. Oli huono ajatus että ammun nyt nämä vanhan nuolet loppuun… Todella huono ajatus. Tämän seurauksena 7 ohilaukaustani kasvoi 10 ohilaukaukseen. Mittani oli täysi. Miksi tein uuden paremman nipun jos en niitä käytä !?!
Uusi vuosi, uudet nuolet ja uusi kytis. Menin hyvissä ajoin metsäsaarekkeeseen joiden kuusiin fasaaniparvi yleensä nousee. Tuuli humisi puissa ja suojasää oli leppeä olla. Ilta pimeni muttei lintuakaan näkö- tai kuulopiirissä. Siinä mäellä on 7 kukon parvi ja kanoja muutamia. Jättikukkoa kyttään eniten. Kerran olen päässyt juuri sitä koittamaan. Nyt ei mitään liikettä missään. On muutama muukin metsikkö jonne linnut nousevat yöpuulle. Päätin lähteä tarkastaman ne ennen kuin tulee aivan pimeää.
Paljaalla silmälläkin erotin toisessa metsikössä varpaiden jälkiä. Taskulampulla tarkistus ja nuoskalumeen jääneet jäljet olivat todella tuoreita teräväpiirtojälkiä.Tässä metsikössä ne ovat! Alkoi kyykistely jälkiä myöden risukoiden ali, yli ja ohi. Samaan aikaan tarkkailu puihin joissa taivasta vasten saattaa erottaa fasaanin. Kukkoja etsin. Haaa, siellä on! Samassa puussa kuin joskus ennenkin. Mahtikukko siellä möllöttää. Voi peeveli. Ehkä noin 6-7 metrin korkeudessa. Nuoskalumi oli hiljainen ja lintu jo rauhaantunut puuhun joten etsin rauhassa parhaan mahdollisen ampumalinjan. Tästä ei voi ampua ohi!!! Voimaakkaasti yläviistoon laukaustani kallistaen vetäisin nuolen ilmaan.
Krääääks!!! Puusta lähti kaksi kukkoa eri suuntiin! Siellä olikin kaksi kukkoa ja siksi ääriviivat piirtyivät niin kookkaina. Toinen kukko jatkoi laukauksen suuntaan ja toinen lensi oikealle alas kuusitiheikon alle. Odotin hetken, kuului siiven päristys jostain. Siihen taisi osua ja riensin perään sinne oikealle joka lensi/putosi alas. Kun pääsin kuusitiheikköön fasaani nousi pärähtäen puuhun ja pari askelta niin kyseisestä tiheiköstä lehahti koko parvi ulos metsiköstä ja liisi pellon yli toiseen metsiikköön joen toiselle puolen. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi ainakin… Taskulamppu esiin, onko veritippaa missään. Hain huolellisesti ampumapaikan kohdalta ja puiden alle liitäneen fasaanin lentolinjat, ei pisaraakaan missään. Kirosin yhdettätoista ohilaakiani. Ei helkkari, miten voi olla mahollista että sutaisin ohi! Manasin itseäni ja mietin että missä vika kun taululle uusin kärjin varustetut nuolet osuu, mutta nekään ei osu kun tosipaikka tulee. Kirous ja kuolema!
Lähdin etsimään nuoltani. Ei löytynyt. Tämäkin vielä. Menin uudelleen tarkastamaan ampumasektorin ja muistelin että kulma oli jyrkästi ylös. Kyllä sen pitäisi siellä pellolla törröttää kun laakin takana ei juuri ollut puita joihin se olisi voinut jäädä. Lakaisin lampulla pellon pintaa, ei nuolta missään. No iltahan oli vielä nuori. Päätin mennä joen yli sinne minne koko parvi lensi. Siellä oli hyvät apajat. Menin sihtailemaan fasaanien laskeutumisjälkiä, mutta löytyi vain tuoreehkot rusakon ja ketun jäljet joen jäältä. Etsin monet puut löytämättä parvea. Fasaanit olivat poissa. Lymysivät ovelasti jossakin.
Kiroten kuljin pois. Taisin kirota ihan ääneen että mikä helkkari on kuin ei osu. Allapäin menin vielä kerran lakaisemaan taskulampulla peltoa jonne nuoleni oli pudonnut. Kuljin peltoa siksakkia haravoiden sen mahdollisimman tarkasti. Fikkari ei näyttänyt mitään. Nyt pitää hommata ne heijastinteipit nuoliin!
Sitten näkyi jotain, vai kymmenisen metriä metsän reunasta oli kukko nuoli enää sulituksen verran nuolta rinnassaan. Kukko oli pudonnut kuin rukkanen ja sillä kohtaa 20cm nuoskalunta häivytti sen kauempaa näkyvistä. Nuolikin oli vaakatasossa vain leikkurin kärki hieman pilkottaen hangen alta. Ei askeltakaan ollut kukko maassa ottanut. Eli se oli lehahtanut lentoon ja se siiven päräys jonka kuulin noin 5 sekuntia laakini jälkeen oli tämän kukon viimein refleksi. Jeah! Viimeinkin osuma!
Ihmeellisintä että verta ei ollut lumella ollenkaan paitsi nuolessa joka oli aivan uitettu hurmeessa. Sulitus oli kukon sisällä ollut puolisen tuntia, joten se oli ihan kyykyssä. Eikä auennut sulitukset kylmällä tai lämpimällä vedellä pestessäkään.
Seuaavan päivän nylky osoitti sen että sitten kun osuu, niin osuu kunnolla. Parempi näin, kunnolla ohi tai kunnolla osuma. Kyllä kautta on vielä jäljellä ja tosi juttu on että tämä onnistuminen teki hyvää rapistuneelle jousimetsästäjä itsetunnolle vaikka jättikukko jäikin vielä saamatta. Tämä oli 1270g. Oli jo olo että joko välineet tai mies vaihtoon. Ehkä haulikkometsästys on myös vienyt varovaisuutta/herkkyyttä pois jota jousimetsästyksessä tarvitaan.
