Ei kahta ilman kolmatta (kukkoa)

Viimeisen viikon aikana olen taas päässyt tavoitteeseeni, eli siihen että ruokin itseni puujousella. Harva asia tässä maailmassa tuntuu yhtä hyvältä, omalla henkilökohtaisella taipaleellani.

Eilen illalla hämärän edetessä olin taas kiertelemässä maastoja, kuten edeltävänäkin. Yöpymäpuut olivat tyhjentyneet täysin viimeisimmän kanalaakini myötä, vaikka kairasin kellon tikittäessä mantuja tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin, ja peltokanoja oli vielä hyvinkin jäljellä. Fasaanit olivat alkaneet vältellä mäntyjä, koska olivat tajunneet, että se käy terveyden päälle.

Olin käynyt mestat läpi tuloksetta. Jäljellä oli rinteessä oleva tuomitiheikön pätkä, jossa fasaaneita puljasi toisinaan päiväsaikaan mutta yövytty ei oltu tietääkseni koskaan. Kuljin rinteen tyvellä menevää kinttupolkua ja skannasin katseellani vitakkoa. Se oli pirun tiheää ja lumella kuorrutettua, siinä mitään…yhtäkkiä katseeni tarttui tummaan möykkyyn yhden matalan, käsivarrenpaksuisen tuomen vinkkelilatvassa. Ei jumalauta: kukkohan se siinä, vain kahden metrin korkeudella! Lintua ei ollut voinut nähdä yhtään aikaisemmin, tiheikkö blokkasi. Matkaa lintuun oli vain kolmisen metriä, se luotti tuomipanssarin voimaan paikanvalinnallaan.

Jänteellä oli yksi viimeisistä leikkureistani. Haaranuolet ja bluntit olivat kadonneet maastoon viime päivien metsästyksen yhteydessä. Vaaksan paksuinen, läpipehmeä lumi söi piilejä vittumaisella taajuudella ja puunlatvat ottivat myös omansa.

Vedin ja laukaisin. Jätin vedon tarkoituksella lyhyeksi, jotta nuoli ei roiskahtaisi paradoksirimpuilussaan ja jännitevirheissään himpun verran ohi tai huonoon paikkaan, äärilyhyeltä matkalta. Tiesin, että leikkuri menisi läpi siitä huolimatta, mutta huonoon osumaan ei mikään auttaisi.

Kuului vaimea poksahdus. Kukko putosi tuomestaan hankeen. Se ei liikahtanutkaan. Latasin uuden leikkurin jänteelle ja ammuin kukkoa kohti varmistusta. Pyyhkäisevä osuma ei saanut mitään reaktiota aikaan. Tiheikkö oli niin sakea, että sen lomaan ei ihminen oikein mahtuisi. Kukkoon oli kuitenkin näköyhteys, joten päätin odottaa vitosen, jotta kukko ehtii varmasti delata. Kun tiimaa oli kulunut tapahtumitta, pujottelin itseni rinteeseen yläkautta kontortionistin tavoin ja poimin kukon lumesta reppuun.

Leikkuri oli puhaltanut vitaalialueen keskeltä läpi, iskenyt molemmat siivet hajalle. Nuolen jättämästä reiästä tursusi luunkappaleita. Koskaan aikaisemmin ei riistaeläin ollut kuollut leikkuriosumastani näin välittömästi, jos pää halki ammuttua fasaanikanaa ei lasketa, ja se on erikoistapaus.

Kyse ei ole pelkästään osumapaikasta, sillä sydämestä läpi ammuttu eläinkin taistelee niin kauan kuin verenkierrossa on happea ja ehtii mennä hyvän matkaa. Jälleen kerran osoittautui, että on valtava etu päästä ampumaan rentoa eläintä, jolla ei vielä ole adrenaliinit veressä ja hermosto viritettynä räjähtävään kaikki tai ei mitään-pakoon. Tappamisesta tulee ensin mainitussa tapauksessa suorastaan sisäsiistiä touhua.

Kotona punnitsin tapani mukaan linnun kokonaisena. 1370 grammaa, eli järeää kukkokaliiperia. Nuoli oli tosiaan tehnyt linnusta instant-siivettömän, mennyt rintakehästä läpi ja leikannut maksan irti sydämestä (lintujen hassua fysiologiaa). Rintaontelossa oli kosolti verta. Tapahtumapaikalle ei ollut pudonnut pisaraakaan.

Maaliskuussa syödään sitten jousifasaania moneen otteeseen. Se on mahtava juttu se!

Seuraavana päivänä toisaalla otettu kaatokuva:

4 tykkäystä

Onneksi olkoon hattutempusta! Mukavalta etäisyydeltä sä vaan pääset ampumaan, kyllä kelpaa.

Tuo nuolien katoaminen mietityttää metsästyksessä, mahtaa olla aika suuri prosentti katoamiselle, varsinkin jos näitä ylöspäin ampumisia tulee paljon. Eikä vaakatasossa mättääseenkään uponnut nuoli helpolla löydy, varsinkin kun sujahtaa sukkana täysin sisään. Osaatko sanoa millä suhteella nuolia hukkuu ja löytyy?

No on Tuukka vauhdissa. Hyvä, että kausi päättyy, ettei ihan kaikki fasaanit päädy pakastimeen…

Mikäs on metsästysnuolien kulutus kaudessa?

Kyllähän nuolen hajoaminen tai katoaminen aina harmittaa. Itse tehdyn nuolen hinta ei ole paljon mitään mutta työtä ja vaivaa on usein mennyt senkin edestä. Ilkkahan käyttää nuolissaan heijastinteippiä - kuinkahan monta nuolta teippi on pelastanut?

Kiitos!

Aika on rahaa, joten itse tehdyllä nuolella on suolainen hinta. Eniten harmittaa ne nuolet, joissa on itse tehty nuolivarsi ja ammattisepän käsityönä takomat haarakärjet. Heijastinteipistä ei ole mitään apua silloin, kun nuoli on kokonaan näkymättömissä. Lounaisssuomalaisittain harvinainen nopea lumentulo lisäsi nuolihukkaa jonkun 100 %. Kyllähän kevät sulattaa ja mahkut löytymiselle on olemassa. Kaksi viimeisen kahden viikon aikana menetetyistä nuolista on puissa tarkalleen tunnetussa paikassa. 10 metriä mäntyä ylös ei kuitenkaan ole ihan helppo pelastusmissio, nuolet kun eivät ole tulossa alas tuulenpuuskan myötä.

Tällä kaudella minulla oli käytössä 12 takoleikkurinuolen setti. Kuusi kappaletta teräsbluntteja, kaksi kappaletta hylsykolkkia, kaksi kappaletta haarakärkisiä ja kaksi kappaletta semi-leikkurikokeiluja täydensi setin. Tuosta satsista on nyt jäljellä 0 alkuperäistä leikkurinuolta ja kaksi uudelleenvartettua leikkurikärkeä, 1 kpl toimintakelpoisia teräsbluntteja, molemmat hylsykolkat (nämä ovat aina olleet vaikeimmin hukattavia ja rikottavia nuolia), 0 haarakärkeä ja molemmat semi-leikkurit, jotka tein vasta jokunen päivä sitten, mikä selittää. Muutamia nuolia olen hukannut ja löytänyt uudelleen hankea koukkuraudalla kairaamalla. Muun muassa tämä viimeisimmän kukon salamana surmannut nuoli oli maastossa viikkokausia maannut yksilö.

Laskutavasta riippuen kausi on kustantanut parikymmentä metsästynuolta, joista muutaman saan todennäköisesti takaisin kevään edetessä. Olen ampunut kymmeniä ikimuistoisia riistalaukauksia. Nuolia nyt kuluu elämysten tavoittelussa.

Onnittelut. Tupla ei mitään kun voi tulla tripla… Hah.

Nuolihukka kertoo senkin että laukaisutilanteita on ollut paljon. Ja yrittää kannattaa jokaisesta kelvosta paikasta.
Kukot ovat joskus tosiaankin noin hölmöissä paikoissa kuin parin metrin korkeudella oksalla. Muista Simon kertoneen vastaavaan kaadon parista metristä.
Omat kukkoni jäivät tällä kaudella kahteen ja Tuukka se nappaa kolme viikossa… Oisipa kiva joskus skannata mestarin kanssa hänen jahtimaitaan…

1 tykkäys

Suojasään ja vesisateen tultua ja lumen hävittyä löytyikin heti peräti kolme metsästysnuolta ja yksi leikkurikärki, ja puussa viikkoja ollut arvokas haaranuolikin putosi alas poimittavaksi oksien notkistuttua ja liukastuttua. Olo oli kuin jäätikkölöytöjä poimivalla kollegalla :smiley:

Tuukka - mitä pintakäsittelyä käytät nuolissasi? Ovatko löytönuolet täysin käyttökunnossa vai ovatko esimerkiksi sulat kärsineet vaihtokuntoon? Aina keväisin löytyy Taka-Hikiän kisasta maastoon jääneitä nuolia ja ne ovat kyllä jokseenkin käyttökelvottomassa kunnossa.

Tällä kaudella kadonneissa ja löytyneissä nuolissa ei ollut mitään pintakäsittelyä. Pysyvä pakkanen säilöö nuolet todistetusti yli 5 000 vuodeksi. Nykysuomalainen talvenvaihtelu kovan pakkasen ja suojasään välillä viikottain ei sekään saa nuolia tärviölle viikoissa tai vähissä kuukausissa. Löytönuolet olivat jopa sulituksiltaan täysin käyttökunnossa, jahka olivat kuivuneet. Selvää on, että jos olisin poiminut nuolia myöhemmin keväällä enkä heti lumen sulettua, ne olisivat olleet heikommassa hapessa.

Viikkokausia keskitalvella maastossa maanneesta nuolesta kyllä petti epoksilla liimattu kärkiliitos. Fasaanin läpi lennettyään leikkuri irtosi varresta, ilman että nuolivarressa, ruotolovessa tai kärkisidoksessa oli mitään vaurioita.

Kynin kiireiltäni vasta nyt tämän kolmannen kukon. Kyniminen kannattaa, BTW, sillä kynityllä ja nyljetyllä linnulla on ruokapöydässä eroa kuin yöllä ja päivällä, mehukkuudessa, mureudessa, makukirjossa jne. Kynimisen myötä selvisi tarkemmin, mitä nuoli oli tehnyt.

Viattoman näköinen sisäänmenoaukko oikeassa siivessä:

Oikea olkavarsi onkin leikkautunut poikki ja leikkuri on tunkeutunut keskirintakehään:

Ulostuloaukko, ja sen päällä siististi kyynärnivelen kohdalta irtipoikki paukahtanut vasen siipi:

Luita rikkova osuma oli jälleen kerran paras mahdollinen.