Suurin osa, joiden kanssa ammuin, kanttasi jousta hieman ja veti hanskan ankkuriin tähtäillen siinä jonkin verran. Vajaata lyhytjousivetoa en havainnut kellään. Stefan ampui hyvin samaan tapaan kuin minä, esitähtäily ennen vetoa, mutta laukaisu lähti sitten hätäisesti kun käsi koski poskea ja hajontaa tuli. Annoinkin hänelle kotiläksyn aiheesta. Kakkoseksi ampuneella Dirkillä oli omintakeisin tyyli, leveä haara-asento, voimakas etukumara ja jousen kanttaus. Ei kuulemma sen vuoksi ammu sisäkisoja, kun ei sovi viivalle häiritsemättä muita. Muuten, tsekki Tomas Hanus, lonkkariluokan ehdoton kunkku, ampuu myös hieman etukumarassa ja jousi voimakkaasti kantattuna (ainakin 45 astetta) ja pieksee pystymmässä pönöttäjät mennen tullen. Onkin ilmeinen luonnonlahjakkuus matkojen ja korkojen hahmottamisessa sekä suorituksen toistamisessa.
No näin ajattelinkin, että preeriajouset ei kovin muodissa ole ja pitkävetoiset jouset ovat ne kisajouset. Kuvassa oleva reikäkahvajousi on vinkeä puukalikka, josta nykyajan harrastaja vääntää jousen harrastusmielessä. Olen liki varma että menneen maailman jampoilla ei intohimo oikukkaan näköiseen palikkaan olisi riittänyt. Oikku siis perinnemielessä, ei perinteinen.
Perinteinen ei tarkoita että jousi olisi snake, sivukiero venko tms. Kyllä menneen ajan jampat kapulansa huolella valitsivat. Se että haluaa näyttää kaverille että tästäkin sivukierosta staavista jousi tulee on nykyajan elvistelyilmiö.
Kuvissa jouset ovat aika kaukana ja detaljeja on mahdoton nähdä, mutta sons of archery nuoliviinen omaavalla hepulla on jousessaan selkäpuolella nokeissa paksunnokset. Tällaisestä on esitetty historiallisissa jousissa kai yksi todiste tällä sivustolla ja sekin oli Ugrijousessa. Eli oikku tämäkin. Kisan “historialliset” jouset mallintavat nykyajan jousista kaiken mahdollisen sääntöjen puitteissa ja säännöt ovat kai viimeisen 10-20 vuoden aikana luodut ja täten sulautettu ja sorvattu sopiviksi elb perinteelle nykyaikisin liimoin jne. Elb tyylinen jousi tai lattapitkäjousi kun ovat yleisimmät harrastejouset puujousissa, eli ymmärtäähän tämän. Esan elb oli varmaan noista jousista historiakelpoisin. Ansaittu voitto siis välineidenkin valossa ja onhan niput tosi upeat.
Olen silti mielissäni että tällaista kansainvälistä kisatoimintaa on vaikka tässä urputan. Jousiammunta on paljon välinelaji ja niiden kirjo on tuonut kymmenet sarjat. Rajojen veto johonkin on vain jotain rajojen vetoa. En tiedä paljoakaan esim. olympiajousista. Esim että onko niissä juurikaan varaa omiin virityksiin kun olympiatasolle mennään. Tietysti nokinpakat jne, mutta saatko hioa toista lapaa ohuemmaksi tai paksuntaa toista, onko lapojen pituudet, leveydet aina vakiot jne…? Ei tähän tarvi vastata, ei se mua oikeesti juuri kiinnosta vaikka kysymysmerkki tuolla onkin.
Onneksi on kerran vuodessa Suomessa preeriajousiammunan MM. Onhan sielläkin dacronjänteet ja ratakärjet…
IFAA:n maastokilpailut saivat alkunsa vasta vuonna 1939 - ei siis kovin perinteistä. Silloin jousetkin voivat olla ei niin perinteisiä. Olennaistahan tämäntyyppisissä kilpailuissa on ammuntatarkkuus ja HB-luokan olennaiset piirteet ovat luonnonmateriaalit ja nuolihyllyttömyys - millään muulla ei ole oikeastaan merkitystä.
Jousiammunta on kuitenkin aika pieni laji. Perinnejousiammunta on hyvin pieni murto-osa pienestä lajista. Tiukasti määritelty primitiivijousiammunta on pieni osa perinnejousiammunnasta - jos siis rajataan kaikki keinomateriaalit ja kaupalliset tavarat (mm. nuolenkärjet) pois.
Olympiajousissa ei ole mahdollisuuksia virityksiin, paitsi ehkä kahvan muotoilun osalta. Muuten kaikki on säädettävissä, tilleriä ja jäykkyyden hienosäätöä myöten.
Pitäisi ampua vanhalinnassa pieni esikisa, vaikka 10 3D-eläintä, yhdellä nuolella, Tuukka välinetuomariksi… Menisi varmaan läpi alle tunnissa, rata on valmiina ja ammutaan vain 3D-elukoihin eri tolpilta mitä pääkisassa.