Bickerstaffen näkemyksiä Britteinsaarten jousipuista

Tällainen artikkeli (linkki alla), sinänsä kiinnostava mutta on seassa outoakin tarinaa. Bickerstaffe muun muassa toteaa seuraavasti:

The result of this is that you can make a D-section bow from wood that is almost green and still quite wet. The wood will be supple at this time, but as it dries it becomes harder and stiffer. The bow will gain weight and, as this process, continues the bow will become more brittle. If the bow survives without twisting out of shape as the wood continues to dry, then it will start to lose weight again, and then become kindling as it finally breaks into useful-sized pieces.

Outoudet jatkuvat vuorijalavan kohdalla:

They [Wych elm] were made in the same way as English yew bows from unseasoned green wood, with the same short working life and final outcome.

Mutta, jostain syystä saarnen kannattaa antaa kuivua ennen jouseksi veistämistä:

Ash, unlike yew and wych elm, benefits from being properly seasoned and air dried over several years, giving a stable hardwood that will work reasonably well with sharp tools.

Kiinnostava on myös väite:

So while English yew will make bows, they would only be fit for purpose as a temporary hunting bow. Bows made from English yew are not either target archery bows or war bows, and never were.

Bickerstaffella on varmasti paljon kokemusta mutta miksi hän väittää, että marjakuusta ja vuorijalavaa ei olisi kuivattu tai niitä ei kannata kuivata ennen jouseksi veistämistä?

Olikos tämä jonkin sortin ammattilainenkin?? No olihan hää.

No sepä se, yksi tunnetuimmista ammattilaisista.

Oli kyllä käsittämätön näkemyspatteri, nuo lainaukset. Tuntui melkein siltä, kuin teksti olisi kirjoitettu jollain vieraalla kielellä ja käännetty taitamattomasti englanniksi, niin häröjä päätelmiä / väitteitä esiintyi. Oli pakko lukea koko artikkeli, ja se avasi mielestäni Bickerstaffen sanomaa.

Artikkelin perusteella Bickerstaffe elää tiukasti englantilaisen tauluammuntatradition kuplassa ja on James Duffin henkinen perillinen. Bickerstaffen tointa aikoinaan hoitanut Duffhan kirjoitti edellisellä 20-luvulla, että saarnesta, jalavasta ym. tavallisista englantilaisista puista tehdyt jouset ampuvat tuoreina jotenkuten pehmeästi, mutta kuivuttuaan rikkoutuvat. Bickerstaffe on samalla kannalla: englantilaisesta jutikasta, jalavasta jne. ei tule hyviä jousia, eivätkä ne kestä jousenkaaressa kuivuttuaan. No, tässä asiassa kokeneet ammattilaiset Duff ja Bickerstaffe olivat tietenkin väärässä. Pitää mitoittaa jousi puun eikä perinteen mukaan, niin johan toimii.

Täyttä keksintöä on Bickerstaffen väite, että muinaisuuden paikalliset marjakuusi- ja jalavajouset tehtiin tuoreesta puusta ja että ne olivat hyvin lyhytikäisiä. Puun työstö tuoreena on tietenkin globaali käytäntö, mutta rasittaminen ei. Bickerstaffe selvästi sijoittaa metsästysjouset alimpaan kastiin, erilleen tauluammunta- ja sotajousista, joista keskimmäisiä Pip elääkseen tekeekin.

Bickerstaffe ei ilmeisesti ole seurannut muun jousentekomaailman tuulia kuluneen 30 vuoden aikana, minkä epäsuorasti toteaakin sanomalla, että eivät todelliset tekijämiehet aikaansa netissä kuluta. Eivät monet, mutta kirjoja kuitenkin kirjoittavat, Pip hyvä. Oman uskottavuutensahan Bickerstaffe laittaa silppuriin, kun sanoo, ettei jalavasta voitu 1000 vuotta sitten tehdä paljoa yli 70-paunaista jousta, eivätkä ne kestäneet pitkään sen jäykkyisinäkään. Duff ja kumppanit kuitenkin nyökyttelisivät perilliselleen, se on selvä.

Joskus 10 vuotta sitten Bickerstaffe sai sotajousipiirit repimään hiuksiaan, kun väitti kivenkovaan, etteivät keskiaikaiset englantilaiset sotajouset olleet yli 100-paunaisia, sen perusteella, ettei Mary Rosen nuolten nokkeihin mahtuva kasvikuitujänne olisi kestänyt jäykemmässä jousessa. Sotajousikaverit eri puolilla Eurooppaa teki kolmemillisiä hamppujänteitä, joita käyttivät reilusti yli 100-paunaisissa jousissa, mutta Bickerstaffe ei silloinkaan seurannut evidenssiä. Mielipide oli jo muodostettu.

5 tykkäystä

Minä ymmärsin tuon kirjoituksen niin, että nimenomaan englantilainen marjakuusi on huono jousimateriaali, mutta siitä voi tehdä märkänä jousen joka toimii kuivumiseensa asti. En missään nimessä ole jousen rakentamisen asiantuntija, joten kertokaa: onko eri asia puun kestävyydelle kuivua veistämättömänä tai kuivua veistettynä?
Englantilaisen marjakuusen huonoudesta on historiallisiakin viitteitä, ja ilmeisesti Mary Rosenkin jousten materiaali on muualta peräisin.

Kakarana tehtiin kuusen oksasta jousi ihan tuoreeltaan toimi ja kesti hyvin. Sitten kun kuivui se hajos ja ei kun uutta tuoretta tekemään. Onko Marjiksessa sama ongelma???

Tästä alkaa olemaan jo testejä tehty, siis jäykkiä 100-150 paunaisia pitkäjousia englantilaisesta marjakuusesta. Hyvin pelittää. Vielä peräti jousissa on vain muutamia vuosirenkaita (alle 10?), kun perinteisesti on ajateltu että pitää olla 50+ vuosirengasta marjakuusijousessa. Eli siinä toinenkin myytti asettuu uuteen valoon.
Sinällään myytit puujousien parissa ei ole mikään uusi juttu. Puun kuivatus on sitten toinen ikivanha väittelyn aihe

Jousen veistäminen/veistämättä jättäminen ei vaikuta lopulliseen jouseen mitenkään, olettaen toki että molemmissa tapauksissa valmiin jousen puumateriaali on yhtä kuiva.
Minä ymmärsin että tuossa puhuttiin märän jousen taivuttelusta, joka ei todellakaan kannata. Tällöin on jousen vatsa kovilla, joka alkaa murtua. Tämmöinen jousi räjähtää rikki, mikäli se kuivatetaan ja aletaan ampumaan uudelleen.