Tästä juttelin EM- kisareissulla, nuori brittiläinen kovanluokan ampuja. Erikoisuus siis että ampuu american roundia ja yorkkia. Tai ainakin ampui, nyt viime vuosina on ollut vähän hiljaisempaa.
Youtube ei suorastaan kuhise 1800-luvun tauluammunnasta kiinnostuneita. Mutta useampi mielenkiintoinen video välineistä ja tekniikasta, kannattaa ilman muuta tsekata.
@Mathias
Linkki kanavalle:
https://www.youtube.com/channel/UC6iE4L5d7e7OJtIgjQMzFFQ/videos
esim:
Tää oli tosi hyvä havainnollistava juttu. Mulla on ollut paljon vasemmalle ampumista, mutta kokeillaas näin.
Heppu näyttää ampuvan jousi aivan pystyssä, ei kanttaa. ”Tähtäyskuva” on siten ihan toinen omaani verrattuna, kun ammun jousi kallistettuna, jolloin jousi ei peitä kohdetta näkökentässä. Ikkunallista uffaffaa-mallista kuitujousta kallistan suunnilleen sen verran, että leikkaus on pystyssä ja perinnekeppiä ehkä enemmänkin. En ole oikein koskaan onnistunut pystyjousella ampumaan ilman, että nuoli putoilisi jousikäden päältä. Jousen kallisteluhan vaikuttaa myös osumiin sivu- ja korkeussuunnassa, joten onhan se yksi muuttuja kokonaiskuvassa enemmän.
Nyt kun tuossa nykyvehkeillä ammuin niin onpa vaan järjetön ampua leuan alta. 46# jousi ja 355grainin nuolet, niin pitäisi olla varmaan 90 jaardia matkaa että voisi laittaa kärjen keskelle.
Onko @TuomoReiniaho mitään vihiä, miten aikanaan saatettiin ampua tällä ankkurilla? Vaikka maassa olisikin tähtäysmerkki, eikö se olisi hämmentävän kaukana taulusta. On ainakin pitkällinen oppiminen… Ei kerkeä keväällä vetästä kuukaudessa kisoihin. 
Setti millä sain kärjen keskelle 60 jaardilla, oli se EIAC sisäsetti. 520gn ja 30" pitkät, 5" sulilla. Vähän kömpelön olonen…
Eiköhän se leuka-ankkuri(?) ole ihmisillä vähän yksilöllinen. Johan se sellainen leuan nosto vaikuttaa siihen että millä korkeudellä nuolen perä on ja laskemalla jousikättä niin ongelmahan on ratkaistu ? Opittu asento suhteessa pitkiin matkoihin varmaan on tie leuka-ankkurin toimivuuteen.
Onhan ne vanhojen ammunta kuvien asennot monasti sellaisia että nokka osottaa vähän yläviistoon… 
Silläpä en itsekkään oikein tahdo oppia pitkiä matkoja ja sitä pönötystä kun yli kymmenen vuotta ammunta harjoittelu on kohdistunut metsästysmatkoihin ja vaihteleviin asentoihin.
Ei mun mielestä leukaa ole pystyyn vedetty, vaan aika vaakatasossa pidetty. Saisi tuolla nostamisella nuolen peräpäätä pystyyn tosin. Onhan se niin että jos yorkkia ampuisi, niin mitään muuta tyyliä en edes yrittäisi kun leuan alla ankkurointia.
Tässä yksi kuva Russel Hoogerhydeltä. Hän ampui enimmäkseen american roundia, liekkö jäänyt ankkuri yorkin ajoilta samaksi??
Pönötyksenkin voi ajatella vain seisomista suht hyvällä ryhdillä ja vetämällä samaan paikkaan toistuvasti ja tarkasti.
Kokeileppa mitenkä lähemmäs jänne tulee vartaloa kun käsi on leuan alla, kaulassa kiinni. Versus leukaperän reunassa tai posken päällä. Recuampujillehan opetetaan että käsi tulee leuan alle tai ihan vienosti leukaperään kiinni MUTTA mahdollisimman lähelle kurkkua/kaulaa.
Tajusin näitä vertaillessa mikä voi olla ongelma ettei perinnejousiampuja pysäytä ankkuriin. Asento ei yksinkertaisesti ole edes paikalla pidettävä! Heti kun vetokäsi tulee lähemmäs kaulaa - pois poskipäältä, suupielestä tai leukaperältä - on parempi tuki (luut jonossa jne) ja kädet ei enää tutise. Linjaaminen on hiton paljon parempi, laukaisuvirheet vähenee ja ankkurissa voi jopa rennosti pysähtyä!
Mutta se tähtäinkuva… eli nuolenkärki on kaukana taulusta.
Tähtäinampujat sanoo että sisäammunta (lyhyet matkat) on tähtäämistä, ulkona pitkillä matkoilla pitää toistaa täydellistä tekniikkaa. Oon aika samaa mieltä, läheltä suhaa miten vaan mutta 60 jaardia nöyrryttää ihmeesti!!
