Kuivumisaika ei riipu pelkästään puuta ympäröivän ilman suhteellisesta kosteudesta (RH) vaan myös ilman lämpötilasta ja liikkuvuudesta. Mitä kuivempaa, lämpimämpää ja liikkuvampaa ilma on, sitä nopeammin puu kuivuu. Kuivattavan puun paksuus vaikuttaa niin ikään kuivumisaikaan dramaattisesti. Puun lastu kuivuu puusepänkuivaksi parissa tunnissa, tukin puolikas vie samassa tilassa kuukausia. Jousipuut osuvat yleensä näiden väliin paksuudeltaan, ja kuivumisnopeus vaihtelee valtavasti jo siitä riippuen, onko aihio ohennettu keskikaaresta 15 milliin vai 20 milliin.
Lähelle lopullista paksuutta huolellisesti työstetty tuore aihio kuivuu tilleröintivalmiiksi 50 % RH / 20 C huoneilmassa noin kolmessa viikossa. Jos lämpöä lisätään ja ilma liikkuu enemmän, voi tuosta nipistää jopa puolet pois, tried and true. Jos RH on liian korkea (esim. kylmävarasto suurimman osan vuotta), puu ei kuivu hyväksi jousipuuksi edes 10 vuodessa.
Puulajien väliset erot kuivumisnopeudessa ovat edellä mainittuihin tekijöihin nähden ihan sivuseikkaa ja vaihtoehtoista lisäosaa. Perusmuuttujat ovat niin isoja, että paras keino tietää missä mennään on punnita aihio muutaman päivän välein riittävän tarkalla vaa’alla. Kun aihion paino ei laske enää grammaakaan moneen päivään, on se varmuudella siinä tasapainokosteudessa, mihin ympäröivän ilman kosteus ja lämpö sen ajaa.
Itse otan puitteni kanssa huomioon lisäksi kuivumishystereesin, jonka takia ensimmäistä kertaa kuivuva puunkappale jää siivun kosteammaksi kuin sama puu samassa ilmassa tasapainottuu käytyään kerran vielä kuivempana. Kun noin 45 - 55 % RH on puujousten kannalta hyvä ilmankosteus, odotan syksyllä / talvella kaatamieni puiden kanssa, että ne käyvät talvipakkasilla oikein kuivassa ilmassa (30 - 40 % RH), minkä jälkeen ne saavat kostua uudelleen tyypillisen huoneilman mukaiseen tasapainokosteuteen. Kuivempi on parempi, kunnes puun vetolujuudesta tulee heikko lenkki ja paukahtamisen riski kasvaa. 30 % on tässä suhteessa ihan liian kuivaa useimmille jousipuille, siksi “kostutus” eli ihan vain sen 45 - 55 % RH paikan etsiminen keskeneräisille jousilleen.
Jotkut puut, monet parhaista jousipuista, kutistuvat voimakkaasti ja epätasaisesti kuivuessaan, mikä johtaa helposti rankkaan halkeiluun. Esimerkiksi luumun, ruusun, syreenin, kuusaman, tuomipihlajan ja orapihlajan tapauksessa ei kannatakaan pyrkiä nopeaan kuivaamiseen. Verstaassani kuivuu tällä hetkellä pihasyreeniä ja luumua joulukuulta, kuori edelleen päällä ja alkukuivauksen ajan kosteassa ja viileässä maanneita, nyt jo kuivassa sisäilmassa kypsyviä.
Pähkinäpensas on edellisiin verrattuna helppoa kamaa, mutta voi sekin ratkeilla aika pahasti, jos sitä yrittää kuivata paksuna liian nopeasti. Vähintään ytimeen saakka ohentaminen eliminoi halkeilusta enimmät. Pähkinäaihiot olen työstänyt tuoreena lähelle lopullista paksuutta ja kuorinut saman tien. Se nopeuttaa kuivumista roimasti, ja on helpompaakin kuin kuivuneen kuoren raapustelu.
Kuivuvaa puuta ei kannata oikeastaan koskaan kaventaa lähelle lopullisia mittoja, se ei nopeuta kuivumista kuten ohentaminen, mutta lisää riskiä, että puu lähtee vetämään sivukäyräksi, ja sitten ei enää ole puuta mitä poistamalla oikaista. Leveäksi jätetystä aihiosta voi niin ikään tehdä leveän tai kapean jousen, jos mieli muuttuu matkan varrella.
Laitoin liimat päihin etteivät halkeile kuten kaksi kellarissa olevaa vaahteraa…
Onko tässä eri puulajeissa eroja, miten kannattaa toimia.
Taidan antaa koko aihion kuivua ainakin 4-5kk, jospa sitten alkaisi työstämään. Varastosta löytyy kuitenkin jo valmiina muutama kuiva aihio joilla harjoitella… 
Jos nykyinen raita-projekti ei mene nappiin nin kokeillaan seuraavaksi vaahteraa.