4,2 kg @ 16 m @ 00:00

Jo toista kuukautta sitten talviolot kävivät hiivintämetsästykselle kelvottomiksi. Jopa täällä lounaassa lunta tuli ja tuli, ja se myös pysyi. Lyhyiden suojien ja pitkien pakastumisien myötä vanha hanki tiivistyi ja kiteytyi melkein lakkapintaiseksi jöötiksi. Viikosta toiseen oltiin jamassa, jossa syvä, kiteinen lumi murtui miehen jalan alla hirvittävää meteliä pitäen. Pienriistalla oli sen sijaan täysi hankikanto, ja pakohalut ja -kyvyt korkealla.

Jahtikauden lopun lähestyessä totesin, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä passiin nakottamaan. Aivan kuin perseellään istumista ei tulisi meille kaikille muutenkin liiaksi. Eilen yöllä olin neljättä kertaa tällä kevättalvella istumapassissa, jää(h)tymistä taas outellen.

Istuin jakkaralla myrskynkaataman männyn latvuksen edessä. Etualalla vesaikkoisessa metsärinteessä oli riistapolkujen risteys. Siihen voisi tulla kaikenlaista eläintä; kevättalviyön sprintillä oleva rusakko nyt todennäköisimmin. Tähän aikaan vuodesta rusakot liikkuvat erityisen taajaan aamuviiden tuntumassa, mutta siihen ei ollut logistis-staminallista mahdollisuutta. Nyt oltiin myöhäisillassa, keskiyötä odotellen.

Vaikka maassa oli hanki, olivat puut pudottaneet lumensa aiempien päivien kevään ensimmäisissä päiväporotuksissa. Se oli hyvä, ei ropissut ja rapsunut joka suunnassa, ja pienetkin äänet kuuli. Mittari oli vähän plussalla, mutta puiden lomasta kuiskiva tuuli lupasi ruumiinlämmölle lähtöpasseja.

Parin tunnin syövän odotuksen jälkeen kenttäkerroksessa liikahti. Riistapolun toiseen haaraan, oikealla, ilmaantui jänis. Se istuutui keula viistosti meikäläiseen päin ja nosti korvansa pystyyn. Se ei olisi tulossa lähemmäs, eikä vanhenisi tuossakaan pitkään.

Linjasin leikkurin pupun rintaan, vedin taakse linjaa varjellen, haarukoin tarvittavan koron vedon loppupuolella ja päästin jänteestä. Nuolen singahdusta seurasi kumea kopsahdus, aavistus rusahdusta mukana. Safkan lotinaa korvissa.

Pupu rääkäisi ja sinkosi eteenpäin viistosti poispäin, jääden sekunnissa puuston ja maaston taakse. Sieltä kuului kynsien rapsetta hankeen ja liikkuvan nuolenperän läpsettä vesoihin. Sitten tuli hiljaista.

Kuten aina ennenkin, osuman jälkeinen aika meni kuplivan innostuksen vallassa. 20 minuutin vartomisen jälkeen lähdin jäljelle.

Ampumamatka oli 16 metriä. Etenin pupun pakosuuntaan. Siellä alkoi olla verta, jonka määrä kasvoi selvästi matkan jatkuessa. Noin 40 metriä viimeiseltä havaintopaikalta eteenpäin hangella männyn kulmalla lojui keskikokoinen pupu, leikkuri edelleen rinnassa kiinni.

Nuoli oli mennyt rusakon rintakehän vasemmasta kulmasta sisään ja edennyt kahdessa tasossa diagonaalisesti taaksepäin rintakehässä, tullen kääntöpuolelta ulos. Sen verran luita oli rouhittu, että nuoli piti kiskoa voimalla irti. Luut olivat jarruttaneet läpäisyn 26 senttiin.

Laitoin kuuman pupun reppuun, kävin hakemassa jakkaran ja painelin vilunväristyksiä ravistellen autolle. Tulihan tästä nakotuksesta tiliäkin!

16 tykkäystä

Nakotus vaatii vilunvastustusmieltä. Pätevä laukaus vimpan päälle.

Nyt kun on ollut luminen talvi, taas, niin hyvin on selkeytynyt eläinten vakioreitit.
Reilu viikko kautta jäljellä. Säät ei liian kylmät. Vielä satsaan jousimetästykseenkin.
Kulkeminen metsässä on ollut tosiaan äänekästä ja jotkut aukeat notkopaikat ennen tämän viikon suojasäitä upotti miehen lantiion asti pöperäiseen lumeen. Rusakoiden tanssiessa pintaa pitkin.