Talven aluille asti otti, mutta eilen yöllä tuli vihdoin erää jousella.
Löysin pitkän kiertelyn päätteeksi nyytin pihlajasta, luovin puun tykö 90-kiloisen kissan tavoin ja ammuin nopean, pystysuoran laakin ylhäällä seitsemässä metrissä olleen, jo hermostuneen kanan rintaa kohti.
Syksyn Kainuun reissulle tekemäni kevyt fp-leikkuri meni rinnasta sisään, kana tuli puusta alas. Iskin lintuun heti kiinni ja järjestin sen eräksi. Läpäisy oli riittävä, mutta olennaisesti vähäisempi kuin mun tavallisesti käyttämillä, noin 70 greiniä painavammilla samankärkisillä nuolilla.
Kana vaikutti puussa pieneltä, mutta kellotti vähän alle kilon, mikä on ihan aika-kanan paino. Oudosti kanalta puuttui kokonaan pyrstö, mutta mitään muuta vaivaa tai vikaa ei näkynyt.
Jousena on edelleen Saska II, jonka suunnittelin jättäväni eläkkeelle viime kauden päätteeksi. Uskomattomat kasvihuonekosteudet kuukaudesta toiseen ynnä sekalaiset kiireet pitivät kuitenkin jousenteon horroksessa, joten tällä mennään. Eihän Saskassa mitään vikaa ole, toisin kuin edeltäjässään samassa iässä oli. On vain henkinen tarve päivittää kalustoa.
Isotuomipihlajasta tulee pomminvarmaa luottokalua, kun ei kuvittele, että puu on poikkeuksellisen elastista ja mitoittaa käyryyden säteet sen mukaisesti.