110+ lb bambu/saarni sotajousi

Terve kaikille!

Suurkiitokset Tuomolle, joka kannusti postaamaan myös tännekkin.

Nopea esittely, koska ensimmäinen postaus.

Jousipyssyjen tekemiseen jäi todella nopeasti koukkuun, erittäin mielenkiintoista kädentyötä!
Homma lähti käyntiin ensin selviytymistaitojen kehittämisestä, jossain vaiheessa aloin tekemään vihreästä puusta jouskareita hätä metsästämistä varten. Joku kipinä syttyi, kun niitä pihlaja aihioita hakkasi fiskarsin kirveellä.
Pian jo ajattelin että kyllä minä kunnon jousen tarvitsen.
Siitä se sitten lähti, ensimmäinen jousi oli tammilaudasta, 47paunaa 33’‘vedolla ja 75’’ pituus.
Mietein että kyllä nyt vähän vahvempi jousi pitäis olla

Sitten tuli tämä kaveri:


110-115 paunaa 29’’ vedolla, pituutta 76’’/192cm
Tilleröity leveän D malliseksi, Englanti mielessä.


Bambu selkä ja runsaalla kädellä lämpökäsitelty saarni maha.

Aluksi puu oli melkein kahvipavun värinen mutta alta paljastu vaaleampaa saarnea.
Tuli aika iso aihio aluksi joten jouduin kolmeen kertaan lämmittää puuta, viimeisellä kerralla vedin oikeen kunnon lämmöt, kesti puolitoista tuntia.
Levittelin pellavaöljyä jatkuvasti estääkseeni kärventymisen kun lämpökäsittelin.


Semi suorat vuosikasvut.


Myötäkaarta tuli 1.5’’, noin 100 kertaa ammuttu jousella jo.
Tilleröin aika varovasti, vasta 24’’ paikkeilla aloin venytellä sinne 100paunaan ja joka puun poiston jälkeen harjotus vetoja vähintään se 50.
Alempaan lapaan (kuvassa vas.) tuli 1/3 päädystä pieni notkahdus siinä 24’’ paikkeilla, mutta sen sai korjattua myöhemmin helposti vielä.

Tekisi mieli vielä tilleröidä sinne 31’’ tai 32’’ asti, sitten kun on koiran purulelu vesipuhvelin sarvet tullut nokkeja varten. Ja lämpöä vielä mahaan tota puolentoista tuuman myötäkaarta vastaan.
Mitä ootte mieltä, kannattaako tilleröinti sekä lämmitys vielä lisäksi?

Naruna nytten dacron B50, taitaa jäädä tilleröinti naruksi tämä tässä ja Fast Flightit tilalle.

Puutavara haettiin sahalta.
Jousi on tehty 2’’ 5’’ saarni lankusta joka oli 275cm pitkä vedin käsisirkelillä sopivan aihion, taisi olla 4cmx4cm ja siihen mitat. Vedin juuri siitä kohtaa missä oli suorat vuosikasvut, melkein päästä päähän.
Lankkua riittää vielä ainakin kolmeen jouseen.
Bambua tuli haettua ihan Salosta asti, tyttöystävä ihan hiilenä, että mihin nyt taas ajellaan…

Niin joo, hauskaahan on se että en jaksa vetää tätä jousta, fiksu mies.
Seuraavaksi kyllä joku 70-80lb harkka jousi.

Pitäkää aihiot yhtenä kappaleena, kiitokset ja hyvää kevään jatkoa!

7 tykkäystä

Peti kutsuu jo, mutta lyhyesti pari kyssäriä

Mikä on jänne korkeutesi? Näyttää hivene liian korkealta. Omissani ja kavereitteni jousissa jänteen korkeus on aika lain vakiona 6,½" ja 7 tuumaan kohdilla (noin 17cm)

“pellavaöljyä jatkuvasti estääkseeni kärventymisen kun lämpökäsittelin”
Minkään öljynlämmittämine jousen sisään suurilla lämmöillä on kyseenalaista eikä vaikuta kauheasti puun kärventymiseen vaan mielumminkin edistää solujen halkeilua, koska lämpölaajeneminen. Jos viimesitelyä haluaa niin silloin voi mitä vain tahnaa lämmittää ja sulattaa pintaa, mutta lämpökasittelyssä halutaan nimen omaan sitä, että solut kutistuvat ja eivätkä ota sitä nesteen tuomaa liikkuvuukka lämmitettyyn alueeseen.

Laminoitua jousta en voi suositella lämpökäsiteltäväksi jäkeenpäin. Saumat pettävät oikeassa käsittelyssä.

76" on 193cm :smiley:
Ja pitäisi kyllä kestää vielä tuuman lisävedon jos tilleri on tasainen.

Hieno jousi, ja tervetuloa foorumille! Harva aloittaa jousentekijän uransa tuollaisella möröllä! Yksinkertaisen tyylikäs jousi. Kuvauksen perusteella tilleröintikin on tehty aivan kuten pitääkin, ja näkeehän sen tuosta jänteellä-kuvastakin, että jousi taipuu kauniisti.

Jos et pysty jousella ampumaan, niin mielestäni sitä on silloin turha tilleröidä yhtään pitemmälle. Yleensä toimivaa jousta ei kannata sen enempää säätää - vasta jos tarvitsee oikeasti jotain tehdä.

Pellavaöljystä samat sanat kuin M.Reinikaisella. Öljyn sijasta käyttäisin mieluummin mehiläisvahaa - se on paljon parempi kosteussuoja, antaa kauniimman pinnan ja tuoksuu paremmalta.

Tervetuloa vaan sitten kisoihin mukaan, American round on toukokuussa Turussa ja Petikon Waisto kesäkuun alussa Vantaalla. Rentoa kisailua oikein mukavassa porukassa. Tee tyttöystävälle oma jousi (max. 30 paunaa, mukava ampua) ja ota mukaan reissuille. Mukavampaa niin, jokaiselle osapuolelle!

1 tykkäys

Tervetuloa!

Oikein kiva käkkyrä. Jousenrakennus on mukavaa puuhaa pystyi jousella ampumaan tai ei.
Noin muuten, saarni ja bambu ei ole suorastaan se paras kombo, ainakaan pyöreävatsaisena. Profiili pitäisi suorastaan olla päinvastainen, bambuselkä kavennettu - pyöreähkö ja vatsaa täysin tasainen.
Paahdon saarnelle voisi tehdä ennen yhteen liimaamista. Kokeileppa tämmöistä jos vielä on matskuja.
Sillä saisit myös vaikka semmoisen 30-40 paunaisen taululonkkarin tehtyä american roundiin.

Ilman muuta kisoihin mukaan ja hameväki myös. Ei siellä naisten itsekseen tarvitse olla, mullakin kulkee tyttöystävä kisoissa ampumassa.

Kiitoskia, uusista vinkeistä ja tiedoista on aina hyötyä!

Joo toi jännekorkeus oli 7,5tuumaa, pitänee laskea siihen 6,5 paikkeille. Lämpökäsittely jatkossa ilman öljyä siis.

No perhana vois kisoissaki tulla käymää! Käykö siellä toi mun tammi lonkkari, vaikka siinä on kyprokkilevy teippi selkä? Katotaan tuleeko emänätki mukaan sitte!

JNystrom, tollaseen rakennan seuraavaksi kyllä! Toimisko just siinä 70-80paunasena?

Hienoa. :slight_smile:
Knuutinpojilla, siis tämän foorumin ylläpitävällä ja kisoja järjestävällä taholla on sääntönä että jousten täytyy olla luonnonmateriaaleja poislukien jänteet ja liimat. Tietysti hienoa olisi jos nämäkin olisi luonnonmateriaaleja. Eli kyprokkiteipit ei käy. Tammilonkkarin voi tehdä oikein hyvin ilman selystyksiä, joten ei hätää.
Jos ei kisaan jostain syystä jousta löydy niin yhdeltä jos toiselta löytyy kotoa kymmeniä jousia joita voidaan ottaa mukaan lainattavaksi.

Tuolla mallilla minkä kuvailin voi tehdä vaikka 180 paunaisen jos leveyttä on sopivasti, mutta ajattelin ylipäätään että 30-40 paunaisella on helppo ampua ja vielä osuakin. :smiley: Toki jos ammuntakokemusta on entuudestaan, niin anna mennä vaan vaikka 70 paunainen.

Tyylikäs pelinavaus. Harvalla se lähtee noin jytäkästä liikkeelle.
Jännekokrkeudella ei ole mitään sääntöä että pitäis olla joku tietty. Tottumisasia. Toki ylikorkea jännekorkeus rasittaa jousta enempi. Mun lyhäreissä jännekorkeus eri jousissa vaihtelee välillä 12cm-13,4cm. Sarvijouset erikseen, niissä kokreampi. Jännekorkeutta voi hakea myös nuolisetin mukaan ja toisinpäin, nuolisettiä jännekorkeuden mukaan.

Tässä tätä aikaa riittää niin voisi tehä 70lb taulu jousen piakkoin naturaali materiaaleista ja sitten kokeilla toista sotajousta sen jälkeen. :slight_smile: Katotaan millai kisoissa sitten sujuu.

JMenna kiitos!

Laitoin ton jännekorkeuden nyt siihen 17.

Tossa kun ampu lisää nuolia uuden narun kanssa niin se vanha notkahdus alko palailemaan.
Aloin tilleröimään uudestaan ja sain sen pois, tosin ylempi on vähän jäykempi kuin alempi.


Nyt on 32’’ ja 115paunaa, aattelin pidentää vetoa kun kerran muutenkin joutuu poistamaan jousesta. Nyt tämä saa riittää, viimeistely ja nokit kuntoon enää vaan.
Ainiin, nyt on hivenen alle 2’’ settiä, ihan tyytyväinen olen lopputulokseen.

2 tykkäystä

Ylemmän jäykkyys on ok jos ampuu täysin keskeltä. Ja jousen voi aina kääntää myös toisin päin.

1 tykkäys

Joo, vahingossa laitoin sitte ton alemman jäykemmäksi.
Ja sen takia että kaiversin jo ampumiskohtaa varten puhvelinsarvi vahvistuksen…
No se on niin matala ja lyhyt että en usko sen haittaavan jos molemmilla puolilla on vahvistukset.

Sarvien laitossa kävi moka, tuli liian ohkaset päät ja jousi pasahti.
Ei se haittaa(ainakaan paljoa), kokemusta kertyi paljon ja saan tehtyä uuden ja entistä paremman jousen alta aikayksikön!

Rähmä.

Voi Ahteri

Oikea asenne! Kuten amerikaksi sanotaan: “You learn from every bow you make, but a lot more from every bow you break”.

Niimpä!

Aika siististihän tuo on lohjennut. Siitä voisi saada hieman alkuperäistä lyhyemmän jousen. Liimaa vaan halkeamaan, self-nokit ja tilleröinti hiukan kevyemmäksi.

Mulla oli koira siinä mukana, se kerkes napsasta ton palasen missä nokki oli kiinni kun turhautuneena paiskasin sen nurkkaan :joy:

Oisko nyt aika tehä tästä se uus varsijousen kaari?
Pituutta riittäis

1 tykkäys

Saarni vaatii aika paljon pituutta - suosittelen jalavaa.

Niin tarvitsee jalavakin. Lyhin saarni kaari joka on ollut yli 100lb on vain 90cm.