Kiitoksia kaikille osallistujille! Oli taas kiva kisa vaikka sade vähän häiritsikin. Hyviä kehitysehdotuksia tuli esille kisan aikana, varsinkin pisteytyksen suhteen, otan pohdintaan. Tässä tulokset, pientä hienosäätöä tehty palautteen perusteella.
Kiitos Tuomolle järjestämisestä ja kilpakavereille seurasta. Hauskaa oli sateesta ja nuolihukasta huolimatta
Marjakuusesta tehdyillä jousilla on näköjään korkeat voittomahdollisuudet Kilpailun kaunein jousi-kisassa. Se Mikken jousi oli kyllä hieno nokkeja myöten.
Kiitos Tuomolle jälleen. Kiva kisa, mutta yllättävän raskas kaltaiselleni vanhalle. Pari nuolta katosi, mutta odotin isompaakin hävikkiä. Pasin voitto oli varsin murskaava. Oma ammuntani ei edelleenkään sujunut, vaikka olen hahrjoitellut tämän vuoden puolella 5-6 päivänä viikossa 40-100 laukausta päivässä. Kyyläkauhu iskee armotta kilpailussa ja vedot jäävät aivan vajaiksi.
Oli mielenkiintoista nähdä ryhmässämme olleen kahden “modernistiampujan” suorituksia. Hyvinhän nuo ampuivat, mutta jäivät silti pisteissä Pasille.
Ensimmäistä kertaa tunsin innostuvani jousten “missikilpailusta”. Kauniita jousia oli paljon, mutta Mikken marjakuusinen herkullisine vaaleine sarvinokkineen pisti heti silmään. Oli pakko antaa sille ääni ja samaa teki melkein puolet muistakin äänestäjistä.



























