Vaikea sanoa, sillä kukaan ei ole tutkinut asiaa, eli että mitä puulaatuja on säilyneissä jännejousissa. Asiasta ei ole tietääkseni yhtäkään tieteellistä artikkelia. Tietenkin kaikissa jousenrakentelukirjoissa ja Indian Crafts oppaissa yms. on luettelo puista, mutta ei mainintaa siitä, miten ne on identifioitu. Itse en pysty sanomaan vuosia käytetystä, jatkuvasti rasvatusta ja nuotioiden savussa mustuneesta jousesta, että mitä puuta se on.
Jim Hamm on maininnut, ettei ole nähnyt (intiaanien) jännevahvisteista osage-jousta. Hän ei mainitse, montako hän on niitä nähnyt ja missä kaikkialla. Hamm ei ole antropologi. Vanhoja jousia on paitsi Amerikassa myös Euroopan antropologisissa museoissa Englannista Venäjälle. Tietääkseni kukaan ei ole käynyt niitä kaikkia läpi. Kun olin 1988 Lontoossa Museum of Mankindin varastossa intiaanijousia tutkimassa virkailija sanoi, ettei kukaan ole tutkinut niitä aikaisemmin.
Läntisen Pohjois-Amerikan jouset olivat enimmäkseen yksipuisia, Richard Giagon mukaan noin neljännes on jännejousia. Jousiahan tehtiin siellä miljoonia ja säilyneitä on tuntematon määrä, ehkä muutama tuhat. Säilyneitä sarvijännejousia on jotain 40 paikkeilla. Parhaat jouset haudattiin omistajiensa mukana. Monet säilyneet ovat myöhäistä tuotantoa ja kiusallisen monessa museojousessa ei ole mitään käytön merkkejä, eli ne on tehty vaihdettavaksi kahviin ja sokeriin kauppa-asemalla.
Näissä asioissa ei siis pysty olemaan kovinkaan dogmaattinen, koska ei tiedetä. En näe mitään syytä, miksi osageen ei “voisi” liimata jänneselkää ja miksi niin ei olisi tehty ennenkin. Meillä on 1998 tehty osage-jännejousi, joka pelaa ja potkii yhtä hyvin kuin 22 vuotta sitten, ei ole myötäkäyristynyt. Osage ei ole niin teknisesti ylivoimainen puu kuin Hamm on 1989 kirjassaan hehkuttanut. Kyllä se hyötyy jänneselästä. Vaikka pärjää myös ilman, kuten moni muukin puu.
Jousialalla syntyy helposti erikoisia dogmeja, kun joku heittää jonkin mutu-väitteen ja sitä ryhdytään toistamaan ikään kuin kyseessä olisi tutkittu tieto. Eräs tällainen väite on John McPhersonilta. Hänen mukaansa vanhoissa jousissa ei ole käärmeennahkaa liimattuna selkään. Mikä nyt ei pitä paikkaansa. Niitä on vaikka kuinka sekä USA:n että Euroopan museoissa. Lähin on Kööpenhaminassa. Jack Ferrell väittää, ettei vanhoissa nuolissa käytetty kalkkunansulkia. Michael Terry väitti vuosia, että vanhat miesten jouset ovat 45-paunaisia. Kunnes esittelin kuvan yhdestä jännejousestani ja pyysin häntä kertomaan, miten jäykkä se on. Terry oli väittänyt, että hän pystyy katsomalla päättelemään sen. Mies ei reagoinut millään tavalla haasteeseeni. Jousi oli 62 cm vedolla 80 paunaa.
On helpompaa uskoa kuin tietää vaikka olisi faktuaalisista asioista kyse. Kun joku ns. auktoriteetti sanoo jotain niin on paljon helpompaa vain hymistellä mukana kuin esittää faktoja vastaan. Eikä edes se aina auta, opetuslapset lynkkaavat tosiasioista huolimatta.
Tuo on muuten harmi että monien museokappaleiden aitous voi olla niin ja näin. Sotakentiltä kerätyt kamppeet on sitten ainakin aitoja.
Mun mielestä osage vertautuu hyvään syreeniin, eikä sinällään kattavan jenkkinäytön kautta luulisi tarvitsevan jänneselkää niin paljon kuin muut lajikkeet.
Järkeilisin niin, että jos tekee kolme jousta 110cm pitkänä, 30mm leveänä ja sanotaanko 60 paunaisena 50cm vedolla seuraavista lajeista:
osage (ei juuri rasitettu, pärjää hyvin ilman jänneselkää)
tammi (rasittuu, lyhyempi elinikä)
saarni (puristusmurtuu, saattaa hajota nopeastikin)
Toki sisältää vahvasti yleistystä, poikkeuksia löytyy ja kenties isompaa vaihtelua eri saarni/tammilajeittain. Mutta kuitenkin tuttua on, että kovempi puu kestää kun leveyttä ja pituutta on vähänlaisesti, kuten tasankojousissa.
Joten sinällään ymmärtää, että jos on vaikka vain saarnea tarjolla, mutta haluaa siitä siron lyhyen ja silti tymäkän jousen, on jänneselystys paikallaan. Jyrkkiä vastakaarevia B-jännäreitä oli ainakin tammesta paljon tuossa Jim Hammin kirjassa. Vaikka nämä puut isommissa paunoissa saattaisi puristusmurtuilla vatsasta, eihän ne silti hajoa juuri jänneselystyksen ansiosta.
Toki jos syntyy varjo päälle puun lajitunnistuksen kyseenalaisuudesta niin… Tehdään nyt kuitenkin.
Seuraava tasankojousi voisi olla tuommoinen tammi B-jännäri.
Mutta osagesta tulee myös mieleen että voisihan tuommoisesta kovasta puusta jännejousta tehdessä kurittaa sitten vedon puolesta vielä enemmän? Vai oliko sitten lyhyet 18-22" vedot intiaaneille niin lempparihommaa.
Simon kokemus jänneosagen kestosta ei yllätä yhtään. Ja herääpä kysymys, miksi sarvijännejousi oli niin arvostettu, mutta selvästi kovan luokan kombo jänneosage ei? Sarvijännejousta voi toki pitää puoli ikuisuutta vireessä ja suorituskyky ei pahemmin katoa. Mutta samanlaista “isältä pojalle” meininkiä alkaa osagejännärissäkin olla. Ainoa mikä ongelma on ollut että tykkää ajan myötä jänneselkä repiä itsensä irti vieden puuta mukanaan. Ehkäpä on vähän herkän puoleista tuo meidän unkarin osage.
Kaivelin taas kerran puiden mekaanisia arvoja OO ei ole mitenkään poikkeuksellisen luja, mutta sen kimmomoduli on varsin pieni tiheyteen ja lujuuteen verraten eli murtovenymä on iso… Tämä noin melkein suoraan tarkoittaa (toki yhdessä muiden ominaisuuksien kanssa) potentiaalia hyväksi jousipuuksi, mutta tiheyden takia ei niinkään pitkäjouseen.
Kiitos! Siinä kävi vähän sillein että nää lyhärit jäi kotiin kun lähdettiin ampumaan pitkiä matkoja lonkkariampujien kanssa. No vanhalinnaan voin tuoda jos jonkinlaista lyhyttä inkkarijousta, sen preeria sarvijousenkin…
Pitäisi löytää vielä se inkkarijousi millä asettuisi ampumaan noita maastoratoja, onhan näissä jousissa sitä tunnelmaa.
No vanhalinnaan voin tuoda jos jonkinlaista lyhyttä inkkarijousta, sen preeria sarvijousenkin…