Nokkigalleria

Kerätäänpä tähän ketjuun kuvia erilaisista perinteisistä ja primitiivisistä nuolien nokeista. Eli omia nokkeja, muiden nokkeja, historiallisia nokkeja, nokkimalleja eri puolilta maailmaa - kaikki mahdolliset nokit!

Ensimmäinen kuva Taka-Hikiän kisasta, en nyt muista, kenen nuolia. Toinen kuva on Rantalan klaanin nokeista. Kolmas kuva Artis-jousen nuolien nokista, muistaakseni noin 1950-luvulta. Neljäs kuva oma vanha kisasetti.

Vai niiih.

Jumankauta, vaikka olen nähnyt Mikken tekemiä nokkeja livenä ja kai nämäkin nokkikuvat aiemminkin niin silti huokaisen ihastuksesta. Monipuolisuutta, huolellista jälkeä, innovatiivisuutta.

Kiitos Juha.
Enhä minä ole omista kalustoistani kuvattu 1/5 osaakaan ja maailmalle on lähtenyt jo vaikka kuinpa erillaist sälää.
Tuomon ensimmäisen kuvan valko/puna sulat ovat myös minun. Ja HUOM!! Ekaa kertaa testailin ja punnitsin nuoleni kisoja varten!?! Edistysaskel??

Tuskin kehtaan edes laittaa tähän kuvia omista nokeistani, mutta menköön. Tässä sekalainen seurakunta. Olen kokeillut erilaisia lankoja ja langoituksia, mutta nykyään käytän melko ohutta lankaa. ja muoto on jatkossa lähinnä tuota, mitä nuo kaksi oikeanpuolimmaista valkorunkoista.

Mikellä on kyllä vakuuttava kokoelma erilaisia nokkeja. Jos vain joskus jaksat, niin tee esittely tuollaisen sarvinokin tekemisestä. Sinänsä varmaan yksinkertaista mutta varmasti siinäkin on omat niksinsä.

Heikki - miksi olet päätynyt teräväkärkiseen nokkiin? Itse olen välillä myös hieman suipentanut nokkia yltä ja alta mutta en ihan noin paljon.

:grin:

Ei sen ole tarkoitus olla varsinaisesti teräväkärkinen, mutta joskus puukko vähän haukkaa… Tarkoitus on siis suipentaa kolmannes pois nokin päältä ja toinen kolmannes alta. Tällä tietenkin vähennetään nokkiosumien tuhovaikutusta 66,67%, kun kaksi kolmesta nokkiosumasta luiskahtaa viiston pinnan ansiosta sivuun! Tuossakin pinossa on muutama kerran tai pari korjailtu nokki.