Kiinnostus heräsi kun huomasin että tosiaan maailmalla yleinen kärkipaino puunuolelle on 140-160 grainia! Omat on aina olleet 70-125 grainia, yleensä tasan 100. Nämä painot ovat tietysti kevyille taulunuolille, mutta antakaa tulla metsästysnuolikokemuksiakin.
Mitä kärkipainoa itse käytätte?
Oletteko huomannut selvää etua, tai mieltymystä käyttää tiettyä painoa?
Voisi ajatella että painava kärki ohjaisi nuolta paremmin.
Tarpeeksi painava kärki suhteessa varren painoon tekee nuolesta aerodynaamisesti ainakin jossain määrin vakaan ilman sulkiakin. Pitäisi joskus kokeilla missä raja on jos olisi sopivan helposti vaihdettava kärki, hmmm …
Painava kärki muuttaa nuolen käyttäytymistä muutenkin, spine muuttuu hieman toisenlaiseksi. Eli alkukiihdytyksessä nuoli nurjahtaa helpommin, mutta kun kiihdytys lakkaa niin jatkomutkitteluun kärki vaikuttaa enää vähemmin, koska kärjen paino on aika lähellä vapaan värähtelyn solmupistettä.
Eli ohjautuu esim. tuulessa paremmin? Mikähän tilanne olisi jossa tästä hyötyisi… Voisiko päteä jos ampuu puskan läpi ja nuolen perä lyö oksaan. Ei muutu suunta silti?
Noin muutenhan oikean jäykkyyksinen varsi sulattomana ja kärjettömänä tai kevyellä kärjellä varustettuna lentää suoraan itsessään jo. Vai meinaatko että painava kärki saa väärän jäykkyyksisenkin lentämään suoraan?
Mistäs tämä tieto on peräisin? Jenkkilässä on tosiaan tarjolla noita painavampiakin kärkiä mutta eurooppalainen tarjonta koskee lähinnä vakiokokoja 70–125 graania.
Itse käytän 5/16" nuolivarsia ja niissä 100 tai 120 graanin kärkiä. Harvoin kevyempiä. Vähän riippuu, painavammalla kärjellä saa kyllä hieman vakaamman nuolen.
Nuolen kärjen massa sinänsä ei ole oikotie onneen ja autuuteen. Suurempi kärjen massa vaatii jäykemmän nuolivarren, jolloin koko nuolen massa kasvaa. Tauluammunnassa ei välttämättä hyvä, metsästys on ehkä sitten eri asia. Nuolen kärjen massaa pitäisi ehkä ennemminkin katsoa nuolen kärkipainoisuusarvon (FOC) perusteella. Mitä painavampi nuolivarsi on, sitä suurempi kärjen massan pitää olla. Esimerkiksi 450 graanin nuolivarsi vaatii 125 graanin kärjen, jotta kärkipainoisuusarvo olisi vajaa 11 %. Kevyt, 300 graanin nuolivarsi vaatiikin enää 90 graanin kärjen, jotta kärkipainoisuusarvo olisi sama 11 %.
Oikean jäykkyyksinen lentää suoraan jos painopiste on aerodynaamisen keskiön etupuolella riittävästi. Painava kärki siirtää painopistettä eteen jolloin vakaus paranee ja vastaavasti sulkia voisi pienentää. On mahdollista (en tiedä varmasti), että vielä kohtuullisen painon kärki vakauttaisi riittävästi vaikka spine olisi päin Mouhijärveä.
Okei, otanta on vähän jenkkipainotteinen, tosin niin on internetkin! Heillä on hämmentävän painavia kärkiä, eihän meillä kukaan käytä yli 125 grainin kärkiä. Mitä taas selailin jenkkifoorumeita hetken, ei löytynyt yhtään ampujaa joka käyttäisi vain 100 grainin kärkipainoa.
Mikke tuonne laittoi että yli menee, mutta ei varmaan hälläkään kaupan kärkiä?
Jenkit puhuu tuollaisista 18% FOC arvoista. Mulla on varmasti muuten jäänyt joissain jäykissä varsissa alle tuon 11%. On näissä nuolissakin pyörittelemistä että mitä ja miten…
Taihki: Pituusnuolien kanssa ainakin takapainoisuuden vaikutukset on saanut toisinaan huomata, huono nuoli tulee jopa bumerangina takaisin. Varmaan vaikuttaa toiseenkin suuntaan?
Ei pidä liioitella! Painopiste liian edessä ja nuoli tulee alas nopeasti, paino liian takana ja se lentelee mihin tahansa koska on epävakaa. Metsästysnuolissa ja sotanuolissa luulisin pienen etupainoisuuden olevan eduksi. Pituusnuolissa niin takana, että vielä juuri ja juuri on stabiili hieman tuulioloista riippuen, tyynellä ei mikään häiritse lentoa, pyörteinen tuuli vaatii vakaamman nuolen.
5/16-keppeihin 100 gr ja 11/32 ja paksummat saa nokkaansa 125. Pysyy painopiste omissa nuolissa asiallisessa kohdassa. Pääosin käytän tuota 11/32-kaliiberia.
Nimenomaan kaupan kärkiä. Messinkiset 9g kärjet ja rautaset 10g kärjet ihan vartavasten noihin +70lb jousiin.
Oli mulla noisa vanhalinnan nuolissa nyt viimeksi 9g kärjet vaikka jousikin on vain 46lb. Pehmeitä kaari kyllä mut mitäpä se haittaa.
Joku joku muistaa saa korjata, eikös se ollut Howerd Hill joka totesi, että paras nuolennkärjen paino joka hänelle sopii on 8g jousesta miltein riippumatta ja Byron Ferguson on myöskin toistellut käyttävänsä samaa painoa.
Hillillä ei ollut hiilikuitua, eikä Fergusonkaan tietääkseni käytä. Tuhannet suurriistan lonkkarimetsästäjät ovat viimeisen 20 vuoden aikana siirtyneet käyttämään superraskaita kärkiä (luokkaa 250 - 300 gr.), ihan 50 - 60# kuitujousistaan. Kollektiivinen kokemus on, että tällaiset nuolet lentävät kerta kaikkiaan tarkemmin ja läpäisevät paremmin kuin perinteisen painoisilla kärjillä varustetut. Nuolivarret näissä ovat tietenkin syntsaa, jotta 6 - 8 mm paksu varsi toimii noiden kärkien parina.
Noin 300-greinisiä nuolenkärkiä käytettiin varhaiskantaisesti tietenkin maailman sivu, mutta nuolivarren piti sitten olla joko erittäin lyhyt tai huomattavan paksu, ellei molempia.
Mun nykyisten leikkurien käyttöpaino on noin 90 greiniä. Kolkat painaa tuplasti tuon, ja taulunuolissa on 100 gr. kärjet. Leikkurien keventyminen liittyy nuolivarsien pidentymiseen. Kun ammuin vielä lyhytnuolia, oli 150 greiniä tavallinen leikkurikärjen paino mulla. Nyt on joltisia paineita keventää leikkureita entisestään, sillä haluan kokeilla siirtymistä 30-tuumaisiin varsiin kaikissa nuolissa, ei vain kolkissa.
Massalla on tietty itseisarvonsa. Jos nuolen kokonaispaino hieman nousee niin samalla nousee myös jousen hyötysuhde. Painavampi nuoli varmasti käyttäytyy ohuessa pensaikossa kevyttä paremmin. Painavan nuolen ainoa varsinainen huono puoli taitaa olla kaarevampi lentorata kauas ammuttaessa.
Likipitäen ainoa syy olla käyttämättä raskaita nuolia pyynnissä on tosiaan nuolen lentoradan kaarevoituminen. Muutenhan tulee bonaria bonarin perään: parempi läpäisy / isku, kestävämmät rakenteet, jousen säästyminen, lyhyempi etsintäsäde ohilaukauksien sattuessa jne. Riittävän raskaat nuolet ovat kaiken muun lisäksi täysin äänettömiä lähtijöitä ja lentäjiä, mikä on merkittävä etu metsästäjälle.
Vaan kun metsällä tulee tyypillinen 15 - 25 metrin ampumatilanne, raskaalla nuolella pieninkin virhe koron arvioinnissa heittää nuolen kokonaan saaliista ohi. On myös niin, että nuolen kohtituloista viisastuneet riistaeläimet väistävät helposti raskaita = hitaita nuolia.
Niin vain on, että jousihommissa optimointi on kompromisseja kompromissien perään.
Nyt on tuo kärkipaino ollut mielessä, kun olen metsästänyt sitä täydellistä pitkän matkan taulunuolta.
Selväksi käy että ennen kun puujousella ammuttiin hirmutuloksia ja kaukaa, oli nuolet paljon etupainoisempia kuin yleisesti luultaisiin. Varret oli taperoituja ja kovapuisella etuvarrella varustettuja, eli luultavammin 11-14% etupainoisia.
Taperoitu varsi 100gn kärjellä varustettuna asettuu tuohon 12% tuntumaan. Siihen kovapuukärki niin n.13%.
Näitä on siis selvästi pidetty luotettavimpina kauas ammuttaessa. Vähän erilaisia kuin suomalaisten ar-ammukset vai mitä?
Tauluammunta-aikakaudella käytettiin melko kevyitä kärkiä. Elmer (1946, 243) mainitsee kärkien painaneen 30–40 graania. Jopa 5–10 graanin muovikärkiä käytettiin halvimmissa nuolissa.
Koska kaikkea kokeiltiin, niin jotkut ampujat käyttivät painavia kärkiä mutta hyvät tauluampujat olivat todenneet hyvin kärkipainoiset nuolet huonoiksi pitkiltä matkoilta ammuttaessa (Elmer 1946, 244; Lambert 1927, 113–114). Lambert tosin teki alkeellisen virheen testissään – hän lisäsi hyviin taulunuoliin 50 graania lisää massaa kärkeen ja totesi testiammunnan perusteella, että nuolet toimivat huonommin kuin aiemmin.
Nuolet olivat lyhyitä, standardimitta oli 27 tuumaa nuolen kärjen kärkeen mitattuna, koska nuoli tosiaan vedettiin kärjen kärki jousen selän tasalle. Paksuus korkeintaan 5/16", eli hieman alle kahdeksan millimetriä. Kärkipainoisuusarvo normaali, varmaan siellä 7–10 prosentin paikkeilla. Pitäisi saada jostain alkuperäisiä nuolia mittauksia varten. Ja kirjallisuudessa annettujen nuolien massojen perusteella nuolivarret olivat kevyitä ja notkeita.
Edit: Gordon (1939, 293) kertoo kaupallisten kärkivahvistettujen nuolien kärkipainoisuusarvoksi noin 7–11 %. Lambert (1927, 117) toteaa, että kärkivahvistetun nuolen kärkipainoisuusarvo on noin 8–9 % mutta hän suosii itse nuolia, joiden kärkipainoisuusarvo on 3,6–7,1 %. Käsitettä “kärkipainoisuusarvo” ei tuolloin tunnettu, vaan painopiste määritettiin suhteessa nuolivarren keskikohtaan. Yleisimmin painopiste oli noin kaksi tuumaa keskikohdan etupuolella, jolloin päästään noin 7–8 prosentin kärkipainoisuusarvoon.
Nuolen tasamitta vedon kanssa on kieltämättä hyvä vetopituuden mittari. Omat kokemukseni kertovat, että lyhyehkö, hieman vetopituutta pitempi nuoli on herkkä laukaisuvirheille ja se näkyy osumissa. Vetopituuden mittaiset nuolet pitää myös sovittaa jäykkyydeltään tarkasti ikkunaleikkauksettoman jousen jäykkyyteen, sillä hiukankin jäykät tai löysät nuolet eivät mene sinne, mihin tähtää. Siksi käytänkin suhteellisen reilusti ”ylipitkiä” nuolia, massan kustannuksella. Perusmittana olen pitänyt 78,5 cm nokin pohjasta mitattuna ennen kärjen kiinnittämistä. Tuosta mitasta tingin 1-3 cm, jos joku sarja varsia on vähän notkeampi, niin saan näennäistä jäykkyyttä kasvatettua, mutta pituutta on silti mukavast enemmän kuin täsmävetopituuteni. Näin pystyn käytännössä kaikkia nuoliani käyttämään kaikilla jousillani. Pitäisiköhän sittenkin opetella ampumaan treeneissä hyvin (ilman virheitä) vetopituuden mittaisilla ja sitten kisoissa pienet virheet korjaavilla ”ylipitkillä”… ?!?
Mikäs sinun täsmävetopituus nykyisin on, Esa? Saa vertausta tuon 78,5 cm:n suhteen.
Olen itse todennut, että kun nuolten pituus suhteessa vetopituuteen kasvaa, tulee nuolista koko ajan anteeksiantavampia. Vetopituuteen katkaistujen pitää olla tiptop just, neljä tuumaa vetoa pidemmät on paljon helpompi sovittaa jouseen, mutta eivät läheskään niin helppoja kuin seitsemän tuumaa tai enemmän vetoa pidemmät nuolet.
Comstock kirjoitti jo 80-luvun lopulla primijousiammuntatekniikkaa käsittelevässä kirjassaan Hit the Mark!, että jos ampuu lähinnä 30 jaardin sisältä, voi vetopituuteen katkaistut nuolet täyden vedon ilmoittajina unohtaa. Sille ei vaan ole tarvetta.
Omiin nuoliini olen jo vuosien ajan kietaissut silkkilangasta pikkuiset vetomarkkerit täyden vedon kohdalle. Samanlaisia käytettiin laajalti aboriginaalisessa luoteisessa Pohjois-Amerikassa.
Kun ammun rennon levänneenä hyvissä pöhinöissä, loksahtaa täydet vedot kohdilleen kerta toisensa jälkeen ilman markkeriakin. Mehtäkamoja ei kuitenkaan voi tehdä sen perusteella, mikä toimii virheettömissä oloissa ja tunnoissa. Vetomarkkeri antaa luottamuksen siihen, että oli ampumatilanne kuinka epämääräinen hyvänsä, on varmuus siitä, missä täysi veto on, pilkkopimeässäkin.
Painopiste liian edessä ja nuoli tulee alas nopeasti, paino liian takana ja se lentelee mihin tahansa koska on epävakaa. Metsästysnuolissa ja sotanuolissa luulisin pienen etupainoisuuden olevan eduksi. Pituusnuolissa niin takana, että vielä juuri ja juuri on stabiili hieman tuulioloista riippuen, tyynellä ei mikään häiritse lentoa, pyörteinen tuuli vaatii vakaamman nuolen.
