Hikkori-LB:stä preeriakelpoiseksi

Ei nyt millin osia sentään. Vapaalla kädellä vetelin niin, etta barrelointi on suunnilleen kerrotunlainen. Sen verran valikoin, että Turkuun lähtevä setti painoi n. 22 g ennen sulkia ja kärkeä. Jäykkyyttä en tarkistanut. Jokohan huomenissa ehtisi testiampua…

Muuten, kotiin jäävistä aihioista painavimmat ovat 28 g, jokunen 19 g ja loput tätä 22 g sarjaa. Näistä sitten joskus myöhemmin uusia nuolia.

Varret oli mahdollista saada käytännössä aivan saman paksuisiksi. Se tehtiin työstämällä varsi esim. kylkiluuhun tai sarveen poratun reiän läpi. Minullakin on tällainen työkalu, jonka tein jo 1983, mutta olen melko vähän käyttänyt sitä. Uusimman vesanuolisetin 7 vartta vedin tuon 8 mm. reiän läpi. Mutta en raaskinut käyttää sitä settiä nyt kisassa.

Varret on tietenkin mahdollista saada samanpaksuisiksi aivan silmäpelilläkin, kun niitä on tehnyt riittävästi.

1 tykkäys

Nuolia oli kahdenlaisia. Vesanuolet olivat varreltaan 60 cm paikkeilla, vähän alle tai yli, aivan kuten preerianuoletkin. Apachien pitkät nuolet olivat ruokoa. Ruo’on osuus oli se noin 60 cm. Loppu oli puista esivartta ja siinä kärki. Ruokonuolia vedettiin siis vain tuo noin 60 cm ja nuolen oli tarkoitus upota kohteeseen kärjen ja esivarren matka.

1 tykkäys