Mietin tuossa että mistä on keinokuitujousenjänne uinut mukaan primitiiviammuntaan suomeen? Vähän huvittavahan se on, että samalla kun omaa dacronijännettä punotaan, paheksutaan muovinokkeja ja laminaattilonkkareita :D.
Rönsyileekö jo mulla ajatus, mutta yhden skyyttijousen kasaaminen facebookin puolella herätti ajatuksia, miten tosiaan noista laminaattilonkkareista on tullut paheksuntaa, kun 2500v sitten tehtiin jousi palapelinä 5? palasta sarvea ja 5-6? palasta puuta??? Erona se esikuva.
Mihinkä se raja sitten vedetään. Kärjetkin tulee ruostumattomana teräksenä kiinan pajalta muovipussiin pakattuna.
Aika mitätön juttuhan tuo muovinokki on jousenjänteeseen verrattuna.
Mutta Heikin kanssa olen samaa mieltä, että nokin tekeminen ja korjaaminen on taitolaji, vaikkakin lopulta helppo. Samalla se on tärkeä osa nuolien teossa ja voi hyvinkin erottaa hyvän nuolen huonosta nuolesta.
En tiedä, mutta veikkaan sen tulleen, koska kelvolliset primitiivivaihtoehdot ovat niin työläitä. Vanhalla foorumilla oli konkareilta muutama maininta suoli- ja jännejänteistä, ja siinä se. Ilman dacronia ei olisi ollut juuri primijousiharrastajiakaan - paitsi muutama tosi hard core tietenkin. Yhteisöä tuskin olisi syntynyt.
Sittemmin on pellavankin saatavuus helpottunut olennaisesti. Ja mitä eroa siinä on, punooko jänteen jousiverkkokaupasta tilatusta dacronista vaiko käsityöverkkokaupasta tilatusta pellavalangasta? Yhtä “vaikeita” ja teollisia molemmat. Itse pitäisi ne kuidut kasvattaa.
Kultainen keskitie on minustakin toimivin. Varsinkin aloitteleville harrastajille kannattaa sallian enemmän vapauksia, etteivät masennu ja luovuta heti. Perinnejousia harrastavia on kuitenkin sen verran harvassa, että mielestäni pitäisi olla mahdollisimman kannustava jokaista sellaista kohtaan, jolla on edes orastavaa mielenkiintoa ja arvostusta hommaan. Itsehän olin miltei lopettaa koko perinneharrastuksen aloitellessani, kun olin aivan liian puristinen siitä, että kaiken pitäisi olla täysin primitiivistä ja oikeaoppista. Asetin riman itselleni liian korkealle. Myöhemmin tulin vähän järkiini ja ymmärsin että minulta ei ehkä onnistu ihan kylmiltään sellainen että kaikki on heti puhdasoppisesti kivikautta ja itse tehtyä. Parempi aloittaa pienestä ja edetä askel kerrallaan niin että on mukavaa. Kyllä sitä ehtii oppia vähitellen lisää. Sanotaanhan sitä paitsi, että nälkä kasvaa syödessä.
Täytyy tietysti myös muistaa, että kaikenlaiset perinneharrastukset ovat aina jossain määrin keinotekoisia, ja usein myös vähän kompromisseja autenttisuuden ja käytännöllisyyden välillä. Toki on niitäkin, jotka pyrkivät täyteen autenttisuuteen, mutta mielestäni perinneharrastuksen henkeen riittää vähempikin. Pointtina kun ei ole muuttaa aikakoneella menneisyyteen, vaan pitää osia menneisyydestä elossa nykyhetkessä. Dacron-jänteiden ja modernien liimojen käyttö ovat hyvä esimerkki tästä.
Ja vaikka kaikki käytetty materiaali olisikin perinteistä, lähes kaikki meistä käyttävät kuitenkin moderneja työkaluja jousten ja nuolten tekoon.
Tämä on Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry:n keskustelufoorumi. Knuutinpoikien järjestämissä jousiammuntatapahtumissa muovinokkien käyttö on kielletty, sillä ne edustavat räikeästi modernia, synteettistä jousiammuntaa. Yhdistyksen tapahtumien punainen lanka on varhaiskantaisen jousiammunnan juhlistaminen. Ulkoisia seikkoja ei pidä väheksymän. Gramman painoiset muovinpalat nuolten perissä pistävät silmään niin livenä kuin medioissakin ja rikkovat tunnelmaa rankasti, tavalla jota keinokuituinen jousenjänne ei tee.
Muovinokkien salliminen vaikkapa foorumillamme johtaa muovinokkien aseman hämärtymiseen. Primitiivijousi-sivustolle tulevat ihmiset saavat käsityksen, että muovinen jänteenpidike on ok ja period-kelpoinen juttu. Varhaiskantaisen jousiammunnan juhlistaminen ja edistäminen nitkahtaa taaksepäin. Määrä ei korvaa laatua, vaikka neuvostodiktaattorin mukaan määrällä on ihan omanlaisensa laatu. Miljoonissa saattaa päteäkin.
Pystyttekö kuvittelemaan, että olisi budosali, jossa aloittelijoille ei opetettaisi ukemeja niin kuin ne kuuluu tehdä, vaan annettaisiin helpotettuja kevytversioita jotteivät kokelaat masennu? Autokoulua, jossa ei opetettaisi vaihteiden käyttöä, koska aloittelijan on helpompi keskittyä pelkästään liikenteen seuraamiseen? Puuseppämestaria, joka kelpuuttaisi kisällin työhön puolikuivaa puutavaraa, koska puusepänkuivaa oli vaikeampi hankkia? Kaikessa taitopohjaisessa toiminnassa on erittäin tärkeää, että asiat opetellaan tekemään alusta saakka oikein. Väärin opitusta ja omaksutusta on tunnetusti vaikea päästä eroon. Henkilöllä, joka on ensimmäisen vuoden ajan liimannut kaupan nokkeja nuoltensa perään on suuria, enimmäkseen henkisiä vaikeuksia näyttää sahaa suoraan nuolivarteen.
Eikö ainakin meistä aikuisista miehistä jokainen ole vuollut nuolia lapsena kesämökin tai mummolan metsissä? Ajatuskin siitä, että nuolen jännelovi pitää ostaa erikseen kaupasta olisi ollut vaiston varassa toimivalle nuolentekijälle käsittämätön. Muovinokki ei edes ole helpompi ratkaisu kuin nuolivarteen tehty nokki, vertaus synteettisiin vs. orgaanisiin jousenjänteisiin tai liimoihin on falski. Teen nykyisin parempia nokkeja nopeammin kuin aloittelijana, mutta aloittelijanakin nokit syntyivät, olemattomin työkaluin, taidoin ja esikuvin.
Sekä Tuomolla että Tuukalla oikein hyviä perusteluja puoleen toiseen. Itsetekemiin nuoliin en ole muovinokkeja askarrellut mutta yhteen kolmesta ostonuolesta ostin uuden nokin rikkoutuneen tilalle, 50 snt meni. Yksi nokki on hajonnut osuman myötä myös itsetehdystä nokista. Vältellään vaihtoehtoa äänestin. Käytän ainakin vielä muovista hammaslankaa vahvikkeena puunokeissakin, toivottavasti jatkossa jännettä tahi muuta luonnonmateriaalia. Kävisköhän jalavan nilakerros?
Näin budolajeja harrastaneena en ole kohdannut ainoatakaan salia tai lajia, jossa aloittelijoilta vaadittaisiin mustan vyön tekniikoista suoriutumista. Hapkidossa (joka tosin ei ole budo-laji, mutta sinne päin) aloittelijoilta vaadittiin vain pehmeä ukemi eteen ja taakse, ainoa kova kaatuminen ensimmäisessä vyökokeessa oli sivulle. Seuraavalla tasolla vaadittiin kova kaatuminen selälleen (vain kyykystä), vasta neljännellä tasolla vaadittiin ns. kova kissakaatuminen jota käytetään heitoista alas tultaessa. Vasta viidennellä tasolla taidettiin vaatia kova kaatuminen selälleen seisoma-asennosta. Autokoulussa meiltä ei vaadittu skandikäännöksiä mutkissa. Eivät nämä liity mitenkään muovinokkeihin, vaan pointti on että rinnastus ei toimi. Vähän provona sanon että asia on jopa päinvastoin: jos tahtoo oppia jousiammunnan tai edes jousen ja nuolten tekemisen kunnolla alusta asti, ei missään nimessä pidä väkertää omin päin kieroja vesanuolia tai räimiä nuolia menemään miten sattuu. Tai voi se jollakulla johtaakin johonkin, mutta suurimmalla osalla tulee vain paha mieli ja ikuinen katkeruus koko hommaa kohtaan. Sellainen ei juuri edistä varhaiskantaista jousiammuntaa…
Alkuperäiseen kysymykseen muovinokeista: minulle on samantekevää vaikka ne kiellettäisiin jatkossakin kokonaan. Ilmaisin oman mielipiteeni asiasta, joka oli kultainen keskitie, mutta alistun päätökseen joka niistä tehdään. Kuten Tuukka totesi, tämä on kuitenkin edelleen Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry:n keskustelufoorumi, joten he sanovat asiassa viimeisen sanan. Muutenkaan minulle muovinokit eivät ole mikään juttu suuntaan eikä toiseen, arvostan sitä enemmän tätä hommaa mitä perinteisempää se on. Tätä ei muuta mikään mitä sanon jatkossa.
Tämä alkaa luisua vähän ohi aiheen, mutta liittyy kyllä olennaisesti muovinokeista käytyyn keskusteluun. Itse muovinokit ovat minulle täysin triviaali kysymys, niitä ei toisaalta tarvita eikä niistä toisaalta ole mahdotonta haittaakaan (minun mielestäni). Se mikä minua tässä keskustelun aiheessa tosiasiassa vaivaa on se asennemaailma joka huokuu aina silloin tällöin tällä foorumilla. Täällä tulee väkisinkin välillä sellainen olo, että syyllistetään niitä joiden kalusto ei ole jokaista yksityiskohtaa myöten “perinteinen” tai “varhaiskantainen”. Suoraan sanottuna tulee sellainen olo, että olisi parempi olla kokonaan harrastamatta perinnejousia kuin harrastaa niitä vain osittain. Tätä logiikkaa en tajua. Onko jotenkin väärin ampua puujousella puunuolia, jos niissä sattuu olemaan muovinokki? Ymmärrän kyllä varsin hyvin että muovinokki on kaukana varhaiskantaisesta, mutta niin on Dacron-jännekin (joka kuitenkin sallitaan), samoin kuin pikaliimat, epoksit, tehdasvalmisteiset leikkurikärjet jne.
Ymmärrän kyllä sen että raja on vedettävä johonkin, jos se vedetään nokkeihin niin hyväksyn kyllä sen rajan, mutta en sitä kummaa syyllistämistä niiden käytöstä. Eivät kaikki ampujat entisaikoina, edes varhaiskantaisemmissakaan kulttuureissa aina tehneet kalustoaan itse. Ja jos ei tee kalustoaan itse (ja perinteisillä metodeilla), mutta kalusto kuitenkin käyttäytyy perinteisesti, niin onko nokin mallilla funtionaalisesti tai harrastuksen hengen osalta paljoa merkitystä? Onhan sillä jos pyrkii täyteen autenttisuuteen, mutta täyttä autenttisuutta ei valitettavasti pysty edistämään kovin laajassa mittakaavassa. Tilasin itsekin lopulta pitkäjouseeni nuolet valmiina, kun halusin päästä vihdoin vain ampumaan, ja kunnon varusteilla, ilman muutaman vuoden yritys-erehdys-**tutus -ruljanssia. Sellainenkaan ei edistäisi varhaiskantaista jousiammuntaa.
Otan vertauksen moottoripyöräharrastuksesta, jos se sallitaan. Moni suomalainen harrastaa vanhoja moottoripyöriä. Toiset rakentelevat tai entisöivät niitä, toiset vain ajavat. Veteraanirallissa, jonne heitä kokoontuu, on alan harrastajia kaikenlaisista lähtökohdista: toisilla pyörät ovat vähän vanhoja, toisilla todella vanhoja. Joillain museokilvissä, joillain korjattuna moderneilla ratkaisuilla. Tapahtumaan on perinteisesti päässyt sitä halvemmalla, mitä vanhempi pyörä on alla. Tietystä vuosimallista eteenpäin pääsee ilmaiseksi. Mukaan saa mennä uudellakin pyörällä jos on vain kiinnostunut vanhojen pyörien hengestä, mutta silloin joutuu maksamaan enemmän, eikä tietysti itse pääse sisään siinä mielessä, että kukaan ei tule kyselemään tai keskustelemaan omasta pyörästä, mutta voi silti ihailla muiden. Brittipyörien kohdalla brittiralliin saavat osallistua kaikki motoristit, mutta tapahtuma-alueen sisälle saa tuoda vain brittipyöriä. Muutkin voivat osallistua muuten pelkästä arvostuksesta.
Jotain samantapaista asennetta toivoisin perinnejousiammunnan harrastamiseen: esim. muovinokit olisi kielletty foorumeilla ja kilpailuissa, mutta niiden käyttäjiä sinänsä ei tuomittaisi tai haukuttaisi, vaan kannustettaisiin muuten mukaan henkeen. Harrastajia olisi eri lähtökohdista ja eri “tasoisia”, eli olisi niitä Tuukkia ynnä muita, joilla on autenttisin kalusto ja meininki, jotka ovat niitä kovimpia jätkiä hommassa ja siksi muiden ihailun kohteena. Samalla mukana voisivat huoletta roikkua nekin, joilla on kotona ammuttaessa ne muovinokit käytössä ja jotka eivät halua tai pysty omistautumaan asialle yhtä kokonaisvaltaisesti. Ei tarvitse muuttaa yhdistyksen periaatteita tai päämäärää (eli varhaiskantaisen jousiammunnan tavoittelua), vaan madaltaa kynnystä tulla turvallisin mielin roikkumaan mukaan piireihin vähemmälläkin omistautumisella. Se edistää varmasti varhaiskantaista jousiammuntaa paljon paremmin, kun ei ole sitä fiilistä että pitää harrastaa joko kaikki tai ei mitään -periaatteella. Ex-teologina tiedän hyvin, että ehdoton joko-tai-linja ei ole toiminut kirkollisissakaan piireissä, vaan johtanut siihen polarisaatioon, että fanaattisimmat liittyy herätysliikkeisiin ja maltillisemmat tai epävarmat vieraantuu kirkosta kokonaan. Määrä ei korvaa laatua, Tuukka on oikeassa. Tässä ei ole kyse laadun huonontamisesta, ei tarvitse tuoda niitä harrikoita sisälle brittiralliin, vaan lopettaa harrikkaharrastajien jatkuva nälviminen siellä brittirallissa. Pitää olla tyytyväisiä, että ovat niin kiinnostuneita että tulevat edes katsomaan, joku niistä ehkä hommaa sen Nortonin lähitulevaisuudessa itsekin.
Mutta - vaikka nokkiura on äärimmäisen yksinkertainen asia, niin eipä ole kukaan vielä esittänyt esimerkkejä toimivista nokkiurista, sellaisen tekemisestä, vahvistamisesta, käytöstä, korjaamisesta, työkaluista. Lastenkasvatuksen monet teesit pätevät hyvin myös aikuisten parissa. Yksi niistä on oman, hyvän esimerkiksi näyttäminen. Väittelyn sijasta voisi itse kukin nokkiuraguru näyttää edellä mainittuja esimerkkejä - sitä kautta päästään siihen, että selfnokit ovat tällä foorumilla valtavirtaa ja muovinokki vain pieni poikkeus tästä.
Kasvatusopillinen retoriikka sikseen, näyttää siltä, että ihmiset jämähtävät puujousiskenessä niihin asetelmiin, joissa alun perin olivat. Lasikuidun puolelta tulleet tekevät lasikuidun näköisiä jousia ja pitävät nokinpaikoistaan kiinni vielä vuosikymmenen päästäkin. Tasankojouseen kahdeksanvuotiaana naksahtaneet tekevät viisikymppisenäkin preeriajousia ja pitävät siitä kiinni. Koukkukätisellä vedolla teininä ampunut ei kaikesta pyristelystä huolimatta koe suorakätistä vetoa omakseen. Jousi on konservatiivinen ase, kuten Gad Rausing aikoinaan luonnehti. Osaltaan kyse on varmasti herkän ampumavälineen luonteesta. “Mä en osu millään muulla”, kuten yksi teini-ikäinen osaava jousentekijä ja -ampuja perusteli, miksi tekee juuri sellaisia puujousia juuri sellaisilla kahvoilla kuin tekee. Tunteisiin käyvät onnistumiset omalla välineellä lujittavat poteroitumista. Olisi riskaabelia ja järjetöntäkin ryhtyä korjaamaan sitä mikä ei ole rikki.Tämä ulottuu pienimpiinkin yksityiskohtiin, kuten nippeleihin ja nappuloihin nuolissa ja jänteissä. Ollaan vapaa-ajan harrastuksessamme tässä suhteessa yllättävän lähellä pyyntiyhteisölle ominaista konservatiivisuutta välinepuolella.
Tästä syystä on tärkeää tarjoilla varhaiskantainen jousiammunta aloittelijoille perusteiltaan kondiksessa. Jos helppous on johtotähti, niin ruutiaseet on keksitty.
Ongelmahan ei ole niinkään siinä, että emme enää ole kivikautisia ihmisiä. Ongelma on pikemminkin siinä, että me nimenomaan OLEMME kivikautisia ihmisiä. Tietääkseni ihmisyydessä ei ole tapahtunut ratkaisevia muutoksia viimeisten 50 000 vuoden aikana. Mikroevoluutiota tapahtuu tietysti jatkuvasti ja ihan havaittavia muutoksia on tapahtunut, mutta olemme edelleen täysin sama laji kuin cromagnoninihmiset. Yksi ihmiskunnan valtavan kehityksen selvä syy on pyrkimys päästä kaikessa helpommalla, käyttää parempaa ja tehokkaampaa. Ja toisaalta, paradoksaalisesti, myös konservatiivisuus (joka muuten alun perin tarkoittaa säilyttämishalua, eikä niinkään vanhanaikaisuutta). Syy sille, miksi niin moni valitsee modernin kaluston jousiammunnassa perinteisen sijaan, on yllättäen juuri ihmislajin primitiivisyys. Halutaan päästä helpolla.
Olen kannattanut pehmeähköä suhtautumista aloittelijoiden yritelmiin juuri tästä syystä, eli koska ihminen primitiivisyydessään toimii aina mieluiten siinä maailmassa ja siinä kulttuurissa, johon on sattunut kasvamaan. Hyppy hiilikuidusta itse vuoltuun vesakkoon on urbaaniin ympäristöön tottuneelle primitiiviselle ihmiselle aika suuri. Jos tätä kynnystä saataisiin jotenkin madallettua ja siirtymisvaihetta pehmennettyä ja helpotettua, se olisi hieno juttu.
Omasta puolestani voin lohduttaa sillä, että en ole aikomuksissa jämähtää nykytilanteeseeni jousiammunnassa. Vaikka periaatteessa tulen sieltä modernilta puolelta, minulle jousiammunta on kuitenkin ensisijaisesti erätaito, ja primitiiviammunta on minulle jousiammunnan korkein muoto. Olen vain joutunut tekemään kompromisseja, jotta kipinä pysyisi elävänä, sillä olen niin pahasti sivilisaation turmelema nulikka. Kyse on vähän sellaisesta pitkän aikavälin siedätyshoidosta. Henkisestä kasvusta. Astia pitää puhdistaa ensin sisältä, vasta sitten se voi tulla puhtaaksi myös ulkopuolelta.
Aiheutan nyt mielipahaa; käytän muovinokkeja. Ihan vain sen takia, etten ole vielä harrastuksessa edennyt niin pitkälle- edetty on käytännössä step-by-step meininkiä, nyt vaihtui kiinasta tilatut hiilikuitunuolet itsetehtyihin puunuoliin (valmis aihio, liimattu kärjet, nokki + sulat). Nyt kun on päässyt harjoittelemaan voisi seuraavaksi kokeilla tehdä seuraaviin ne perinnenokit. Taljajousen kanssa kun olen homman aloitellut, (jouset) on tottunut käyttämään niitä muovinokkeja. Sen on huomannut että jos täysin primitiivisyyteen pyritään, se vie aikaa. Ensimmäisen jousen tekoon käytin sähkötyökaluja, toisen naputtelin jo kirveellä muotoonsa.
Sitä mukaa kun harrastuksen tieto/taito kasvaa ja aika riittää, pyrin itsekkin perinteiseen tyyliin. Tykkään kuitenkin tehdä käsilläni. Jos siis minut bongaa vielä muovinokit nuolenpäissä antakee armoa, en ole vielä harjoitellut perinnenokkien 'jaloa taitoa.
Ps. Onko selkäsaha primitiivinokin tekoon paras väline? Vae täytyykö mun hinkata sitä terävää kiveä vasten
Paras väline nokin tekoon on se jolla saat näppärimmin siistiä jälkeä aikaan!
Käsisahalla onnistuu, jos terän leveys on sopiva. Sitä sitten hioo käsipaperilla ja siinähän se on.
Raja menee aina jossakin ja knuutinpoikien ympyröissä se menee muovinokkien kohdalla. Muovinokeista voi keskustella muilla foorumeilla, kuten vaikkapa Perinnejousimetsästäjien tai SJML:n foorumilla. Tarkoitus ei ole kerätä tänne “hyviä keskustelijoita”, vaan ihmisiä, joita kiinnostaa primitiivijousiammunta. Suomessa on ainakin 100 000 hyvää keskustelijaa, mutta vain muutamia kymmeniä primijousiammunasta kiinnostunutta.
Mitään tarvetta primitiivijousiammunnan käsitteen laajentamiselle ei ole. Jos näin tehtäisiin, tämä lakkaisi olemasta primitiivijousifoorumi. Joku saattaa kuvitella, että periaatteiden venyttäminen ja vanuttaminen tuo lisää keskustelijoita samalla kun kaikki vanhat säilyvät. Näin ei kuitenkaan ole. Primitiivi ei halua hakea itseään kiinnostavia nokkijuttuja kymmenien muovinokkijuttujen seasta.
Nykypäivänä pitäisi olla selvää, että jokainen foorumi rajaa tarkasti aihealueensa ja pitää rajoistaan kiinni. Ei vinttikoirayhdistyksenkään foorumilla ryhdytä käsittelemään malamutteja.
Keinokuitujänteen salliminen tulee siitä, että elävässä elämässä on aina pakko tinkiä jostakin. Kun Mikko Hietalan ja muiden kanssa pohdimme sääntöjä 1990-luvulla tavoitteena oli tehdä säännöistä niin liberaalit, kuin kykenimme. Eli kyseessä oli minimivaatimustaso, joka voidaan vielä hyväksyä. Minusta tämä on ainoa oikea periaate kaikenlaisissa “aitousvaatimuksissa”, eli on kerrottava, missä on minimin raja. Jokainen voi sitten siitä ponnistaa niin korkealle kuin haluaa ja kykenee.
Tekokuitujänne on nykyisin käytössä kaikkialla maailmassa Mongoliasta, Afrikan savanneille ja Amazonin viidakkoon. Etelä-Koreassa jousifestivaaleilla 2012 Perun intiaani sanoi minulle hieman anteeksipyydellen, että he käyttävät nykyisin tekokuitujänteitä. Naurahdin ja totesin, että niin teemme mekin Suomessa primitiivipiireissä. MInulla on aito masai-jousi, jossa jänne on keltaista muovinarua. Keinokuitujänteen siis hyväksyvät kaikki primitiivit mongoleista intiaaneihin ja neekereihin. Joten miksi olla paavillisempi kuin paavi. Sen sijaan muovinokkeja ei käytä kukaan itseään aidosti primitiivinä pitävä.
Historiallisesti muovinokkinuolet kuuluvat lasikuitujousien aikakaudelle, joten jos muovinokit hyväksytään, pitää hyväksyä myös lasikuitujouset.
Dacron, esim. pellavan värisenä, ei tuo jouseen mitään erityisen vierasta elementtiä. Jousi näyttää ja tuntuu edelleen primitiivijouselta. Muovinokkinuoli on taas eri maailmasta, se näyttääkin rivolta.
Kisoissa voidaan toki asettaa kriteeriksi, että jänne on luonnonjännettä, karhun suolta tai oravannahkaa. Se tarkoittaa sitten sitä, että kilpailijoita on 3-6, eikä 30. Ja kriteereitähän voidaan kiristää rajattomasti kohti suurempaa aitoutta. Voidaan vaatia, että kilpailijoiden on oltava alasti, tai että välineiden teossa saa käyttää vain kivikauden välineitä ja mitään ei saa tehdä keinovalossa. Kysymys on aina loppupeleissä siitä, että halutaanko 3 vain 30 kilpailijaa. Joskus olisi kiva järjestää myös superaidot kisat, joissa välineet tehdään muutamaa tuntia ennen kisan alkua maastossa alasti niistä materiaaleista, mitä löytyy.
Ensimmäinen modernin kaltainen nokki esiteltiin Elmerin (1946) mukaan vuonna 1908. Siinä nuolen nokkipäähän pujotettiin alumiiniputken pätkä, johon nokkiura sahattiin. Alumiiniputki vahvisti siis puuta vähän samaan tapaan kuin lankapunos. Edelleen Elmerin mukaan ensimmäiset muovinokit esiteltiin noin vuonna 1930, aikansa huipputauluampujan Phillip Rounsevellen toimesta. Vuonna 1937 esiteltiin nokkimalli, joka on lähes identtinen nykyisen muovinokin kanssa ja samalla se syrjäytti oikeastaan kaikki muut käytössä olleet nokit. Puujousiaikakauden voidaan katsoa päättyneen aika tarkasti vuonna 1940, josta alkaa lasikuitujousiaikakausi.
Muovinokki ei ole kuulunut minkään jousikulttuurin välineistöön. Eikä muovinokki kuulu nykyisin yhdenkään jousella elävän ja jousin taistelevan kulttuurin välineistöön, vaikka näillä saattaa olla tekokuitujänteitä. Yhdysvalloissa kehiteltiin 1930-luvulla vaikka minkälaisia jousiammuntaan liittyviä innovaatioita joille kaikille on yhteistä, etteivät ne ole jousikulttuuria. Ne ovat modernin teollisuuskulttuurin marginaalisen urheiluvälinealueen puuhia.
Vae täytyykö mun hinkata sitä terävää kiveä vasten 